Quantcast
Channel: Kakkumonsteri
Viewing all 1099 articles
Browse latest View live

Rose cake pops

$
0
0
 Nämä ruusut kätkevät sisäänsä suklaisen cake popsin.
Latasin videon youtubeen näiden koristelusta. Näytän kaksi eri tyyliä koristella ruusu kakkutikkareita. Toisessa tavassa koristeluun on käytetty sokerimassaa ja toisessa sokerikreemiä.
Sokerimassalla koristelu on minusta vähän helpompi, mutta aikaavievämpi tyyli. 
Sokerikreemipursotuksia joutuu ehkä muutaman kerran harjoittelemana, mutta kun se alkaa sujumaan, on tämä tyyli huomattavasti nopeampi. Sokerimassa ruusu on mielestäni nätimpi, mutta itse massaa ei varmasti moni halua syödä. Kreemikuorrute on paljon herkullisempi.


Cake popseista voi lukea enemmän tästä postauksesta.
Käytän popseihin usein suklaakakkupohjaa, jota on jäänyt yli jostain muusta projektista. Kakku murennetaan kulhoon ja joukkoon lisätään hieman tuorejuustoa tai kreemiä.
Näitä ruusu popseja ei tarvitse dipata suklaaseen.

Youtubesta löytyy video kakkutikkareiden muovaamisesta täältä.
Popsien dippaamisesta löytyy video täältä.

Ruusu popseja varten kakkupallo muovataan pisaranmuotoon.
Sokerimassakoristelua varten tarvitaan vain pala sokerimassaa ja minigrip pussi.
Kts videolta tarkempi ohje.

Kreemiruusua varten tarvitaan pieni annos sokerikreemiä.
Koristeluun voi käyttää myös marenkikreemiä, suklaakreemiä tai vaahdotettua suklaa ganachea.
Kermavaahto ei ole tarpeeksi jämäkkää.

 Sokerikreemiruusut kannattaa säilyttää jääkaapissa, jotta kreemi jähmettyy.
Minulla loppui styrox pohjat, joihin yleensä cake popsit tökkään.
Joten iskin nämä ruusut sitten pottumuusiin...

Näitä koristelutyylejä voi hyödyntää myös tavallisia ruusukoristeita tehdessä.
Erillinen video sokerimassaruusujen teosta löytyy täältä. Videolla on parikin eri tyyliä valmistaa ruusuja. Video ruusupursotuksista löytyy täältä.

Minulla on kaapissa läjä erilaisia konvehtimuotteja, joita testasin nyt ensimmäistä kertaa.
Käytin suklaana candy melts uutuuksia, kuten minttu-suklaa ja pipariminttusuklaa.
Candy meltsejä ei tarvitse temperoida, mikä on tosi kätevää varsinkin koristeita tehdessä. Mutta perus suklaalle ne eivät maistu, koska ne eivät sisällä kaakaovoita. Mutta nämä minttuversiot olivat ihan hyviä ja toimivat näissä hyvin. Ostin sugar cookie meltsejäkin, mutta ne haisivat niin pahalle, etten halunnut kokeilla niitä. x) Caramel chocolate meltsit ovat myös vielä testaamatta.

Jos haluaa käyttää tavallista suklaata, kannattaa se temperoida.
Suklaata voi tehdä myös itse, esim. tällä ohjeella.

Hyvää ystävänpäivää kaikille!
 
Erityiskiitos ihanalle bloggaajaystävälleni, Raidalle, jolta tuli taas niin ihana ystävänpäiväkortti! Odota vain, sinulle on tulossa postissa pieni yllätys. ;)


Poliisiautokakku

$
0
0
Kaveri pyysi tekemään pojalleen poliisiautokakun.
En jotenkin saa autoista koskaan kovin realistisen näköisiä, vaan näistä tulee jotenkin piirrosmaisia. Tosin lastenkutsuille se voi olla ihan toivottukin lopputulos. Ja jotenkin minä kait tykkään tehdäkin eniten sarjakuvamaisia kakkuja. ;)
 
On muutamia autokakkuja, joista olen erityisen ylpeä. Kuten Ferrarikakku, Martti, söpö paloauto, ambulanssi ja Salama McQueen. Hieman uudemmasta Salama kakusta löytyy esittelyvideokin täältä.

Tästä BMW kakku postauksesta löytyy myös video autokakun muovaamiseen. Tosin en aina noudata tuota samaa kaavaa autokakkuja tehdessä. Riippuu vähän mitä haetaan. Ensimmäisen autokakkuni tein 2011. Postaus löytyy täältä. Vaihekuvista näkyy helppo tyyli koota pieni autokakku.

Tämä kakku on koottu 20x30cm voikakkupohjasta.
Täytteenä on vadelmahilloa ja silkkinen suklaa-hunajakreemi.
Näin isoon kakkuun täyte kannattaa tehdä kaksinkertaisena.
Kakku on kuorrutettu valkoisella massalla. 
Koristeet ovat myös kaulintamassaa. 

Yritin ottaa mallia suomalaisesta poliisiautosta...
Valot, ikkunat ym. on kaulittu harmaasta massasta. Raidat sinisestä massasta.
Sinistä raitaa maalasin vielä tummemmaksi tummansinisen tomuvärin ja veden yhdistelmällä.
Valoja ym. maalasin hopeatomuvärillä. Ikkunoiden ympärykset koristelin mustalla pikeerillä. Mustan pikeerin valmistukesta löytyy videokin hämähäkkimieskakkuvideoltani.

Renkaitakin maalasin hopealla. Kyljessä kuuluisi lukea poliisi, mutta minulla ei ollut sopivankokoisia kirjainmuotteja enkä halunnut vapaalla kädellä alkaa taiteilemaan tekstiä, ettei kakku mene pilalle.
Ja hox hox tuo 112 sinisessä raidassa! Detail!

 Vilkkuvaloista tämän varmasti viimeistään poliisiautoksi tunnistaa.

Ookko nää Oulusta? Pelekääkkö nää polliisia?

Onnea Topi 2v! =)

Terveelliset kuppikakut

$
0
0
Minulla on tavoitteena kehitellä sekä herkullinen että terveellinen kuppikakkuohje. Tämä on ensimmäinen koesatsi. Muffinsseista olisi voinut ehkä tulla hiukka nätimpiä, mutta kuorrutteen alta pieni kauneusvirhe ei paljastu. Hyviä nämä kyllä olivat! Mitään dieettikakkuja nämä eivät kuitenkaan ole, koska näissä on mm. rasvaa ja sokeria. Mutta jos ajatellaan enemmän, mikä on hyväksi keholle, niin suosittelen testaamaan näitä. =)

n.12kpl

0,6dl kookosöljyä
2dl maustamatonta jogurttia
2 munaa
2dl kookos- tai palmusokeria
1,5dl mantelijauhoja
1,5dl kookosjauhoja
1dl kaakaojauhetta
2tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1tl vaniljajauhetta 

Sulata kookosöljy mikrossa. Lisää joukkoon huoneenlämpöiset munat, jogurtti ja sokeri.
Lisää kuivat aineet joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Suosittelen paistamaan nämä silikonivuoissa paperivuokien sijaan, sillä kookosrasva menee paperivuoista näppärästi läpi. Toki muffinssit voi jäähtyneenä siirtää paistovuoista uusiin paperivuokiin. Paista 175 asteessa noin 25-30min. Anna jäähtyä. Muffinssit ovat kuumana pohjasta rasvaisentuntoisia, mutta tiivistyvät jäähtyessään.


Huomautuksia!
Kookosöljyn tilalla voi käyttää myös voita tai jotain muuta öljyä (esim. pähkinäöljyt). 
En kuitenkaan suosittele rypsiöljyä, sillä sen hyvät rasvasidokset menevät kuumetessa pilalle.
Rypsiöljy tulisi aina nauttia kuumentamattomana.

Jauhoina voi myös käyttää pelkästään mantelijauhoja.
Spelt-alkuvehnäjauhoja voi myös käyttää, sillä niiden väitetään olevan terveellisempiä kuin tavallisten vehnäjauhojen. Tällöin muffinssit eivät kuitenkaan ole gluteenittomia.
Mikäli haluaa tosi terveellisiä muffineja, kannattaa käyttää täysjyvävehnäjauhoja.

Jogurtin ja kananmunien täytyy ehdottomasti olla huoneenlämpöisiä, sillä muuten kookosöljy paakkuntuu. Kookosöljy ei ole sama asia kuin kookosvoi. Kookosvoita ei pidetä nykyisin terveellisenä. Kookosvoita on käytetty perinteisesti munkkien paistoon. Siitä voi tehdä myös makeisia, kuten jääsuklaata.

Sokerina kannattaa käyttää matalan GI-arvon omaavaa sokeria. Myös intiaanisokeri tai täysruokosokeri käyvät. Mitä matalampi sokerin glykeeminen indeksi on, sitä pienemmän sokeripiikin se tekee. Korkea verensokerin vaihtelu on vaaraksi elimistölle. Markkinoilta löytyy nykyisin paljon sekalaisia sokereita ja kaikki eivät välttämättä ole puhtaita ja terveellisia. Tarkemmin sokereista voi lukea mm. Masajo-hankkeesta.


 Kuorrute:
2,5dl kermaa 
n.100g St.Dalfour vadelma-granaattiomenahilloa

Vaahdota kerma. Lisää hillo. Pursota tähti- tai kukkatyllalla muffinssien päälle.
Video pursotuksesta löytyy täältä.

 Kermana käytin flora vispiä, joka on osaksi kasvikermaa.
Tähän voisi käyttää myös pelkästään kasvikermaa, kuten kookoskermaa.
St.Dalfour hilloissa ei ole lisättyä sokeria, vaan hillot on makeutettu täysmehutiivisteellä. 
Nämä hillot ovat paljon parempia ja terveellisempiä kuin sokerihillot.
Mikäli haluaa tehdä hilloa itse kokonaan ilman sokeria, kannattaa vilkaista tämä ohje. ;)


Kevyt nutellajäätelö

$
0
0
Moni on varmasti huomannut, että blogistani on viime aikoin löytynyt paljon terveysleivontaa. Innostuin jo viime vuoden puolella terveellisistä ja kevyistä jälkiruoista, sillä ne voivat olla ihan yhtä hyviä kuin epäterveelliset versiotkin. Koitan muutenkin syödä terveellisesti, sillä huomasin että kun syö erityisen terveellisesti, pysyy huomattavasti virkeämpänä ja iloisempana päivisin. =) Ei tarvita kofeiinia tai muita piristeitä. Myöskään vitamiinivalmisteita ei todellakaan ihminen tarvi, sillä kaiken tarvittavan saa ruoasta. Poikkeuksena mahdollisesti D-vitamiini. 

Tähän nutellajäätelöön tarvitaan vain kahta ainesosaa!
Jäätelö on vähän kuin pehmistä ja maistuu makealle.
Nutellassa on sokeria ja jos haluaakin täysin terveellisen jäätelön, voi nutellan jättää kokonaan pois ja maustaa jäätelön vaikka vaniljalla! Mutta tähän ohjeeseen tulee loppupeleissä todella vähän nutellaa. Jos haluaa hieman suolaista vivahdetta jäätelöön, voi nutellan korvata maapähkinävoilla.

nutella-jäätelö

 4 banaania
3rkl nutellaa

Pilko banaanit ja pakasta vähintään 2h.
Ota banaanit pakkasesta ja anna niiden pehmetä huoneenlämmössä kunnes banaanin pinta on hieman pehmennyt. Laita banaanipalat ja nutella blenderiin ja sekoita kunnes seos on tasaista ja ilmavaa. Jos blendaus ei meinaa onnistua, ovat banaanit hieman liian jäisiä vielä. Niitä voi pyöräyttää mikrossa pari sekuntia. Laita seos pursotin pussiin ja pursota jäätelötötteröihin tai kuppeihin.

Jos seos on liian lötköä, voi sen laittaa vielä hetkeksi pakkaseen. =)
Kuppeja voi muutenkin säilöä pakkasessa ja ottaa ne sieltä viideksi minuutiksi huoneenlämpöön sulamaan ennen tarjoilua. Tästä tulee ensi kesän suosikkijäätelö! ;)

Painonpudotusta

$
0
0
 
Minulla ei ole koskaan ollut ongelmaa syömisen kanssa, sillä opin pienestä pitäen järkevän syömistyylin. Mutta elämässä tulee kausia, jolloin voimat eivät riitä syömään oikein tai liikkumaan paljon. Myös tietyt lääkkeet voivat nostaa painoa ihan huomaamatta. Itsellä raskauksista ei juurikaan jäänyt ylimääräisiä kiloja, vaikka paino nousikin ensimmäisessä raskaudessa 20kg! Imetys vei lähes kaikki ylimääräiset kilot. Ennen ensimmäistä raskautta painoin n.56kg (BMI 19.8).
 
Viime vuosi oli kuitenkin aika stressaava ja paino pääsi nousemaan. Huomasin kyllä syöväni enemmän ja epäterveellisemmin, mutta minulla ei ollut energiaa puuttua siihen. Jouluna 2015 huomasin, että painoni oli kivunnut 73kg:aan (BMI 25.8, lievä ylipaino)! Lähes saman verran kuin raskauksian loppuvaiheessa. Järkyttävää. Kokeilin ennen joulua vuosi sitten ostettuja kalliita lasketteluhousuja ja eiväthän ne menneet mitenkään päälle. Tästä suivaantuneena laitoin itseni dieetille juuri ennen joulua! Kun pääsee tiettyyn mielentilaan niin ei edes tee mitään herkkuja mieli. x) En pitänyt itseäni rumana missään vaiheessa ja olin jo hyväksynyt uuden pyöreämmän vartaloni. Se oli oikeastaan aika nätti. Vuosi sitten en ikinä olisi uskonut, että voin hyväksyä 10kg painavamman kehon. Minulle kertyi rasvaa lähinnä reisiin ja lantiolle eivätkä monet ihmiset edes huomanneet painon nousua. Pari kysyi olenko taas raskaana... -_-  Ärsytti lähinnä se, että kun pikkuisen tulee rasvaa mahan seutuun, niin heti pitäisi muka olla raskaana. Tämäkään ei kuitenkaan saanut minua pudottamaan painoa, vaan se että minulla on kaappi täynnä kauniita ja kalliita vaatteita, joihin en mahtunut! En todellakaan aikonut laittaa vaatteita kiertoon ja ostaa uusia tilalle. Toiseksi aloin olla huolissani terveydestä, sillä minulla on todella voimakas sukurasitus sydän- ja verisuonitauteihin. Lisäksi minulla oli raskausajan diabetes, vaikka olin hoikka. En halunnut enää pahoinpidellä vartaloani, vaan päätin tarjota sille vain terveellistä ruokaa, josta tulee hyvä olo. Lisäksi päätin, että maaliskuussa pitää viimeistään mahtua lasketteluhousuihin, koska haluan lautailemaan!

 En tykkää ottaa mitään selfie-kuvia, mutta asukokonaisuuksistani otan ajoittain kuvia, jotta muistaa jatkossakin miten kauniita vaatteita on joskus omistanut. =) Vasemmalla olevassa kuvassa painan suunnilleen sen 73kg. Ei näytä rumalta, eihän? Tiedän paljon ihmisiä, jotka painavat 73kg ja he näyttävät siltä kuin heillä olisi paljonkin ylipainoa. Olen aina ollut melko lihaksikas, joten luulen, että se vaikuttaa tuossa puntarin lukemassa aika paljon. Noh, joka tapauksessa tuossa näkyy tuo lähtötilanne.

Oikealla olevassa kuvassa painan muistaakseni jotain 62kg. Kuva on reilun vuoden vanha, mutta vertailuun se kelpaa. Kyllä kymmenen kilon eron tosiaankin huomaa. Minulla on vyötärön ympärys kaventunut monta senttiä, vaikka rasva pääasiassa kertyykin minulla lantioon ja reisiin. Painoakin tärkeämpää olisi seurata omaa vyötärömittaa. Sen pitäsi olla alle 80cm naisella. Jos rasva kertyy lantiolle, ei se ole niin vaarallista kuin että se kertyy mahanseutuun. Olen perinyt tämmöisen päärynävartalon, mutta olen aika varma että ylipaino kerryttäisi minulle kaikesta huolimatta nopeasti kakkostyypin diabeteksen sukurasituksen vuoksi. Lantiosta minulla lähti nopeasti 4cm pois, kun paino alkoi tippua.

Kehonkoostumusmittauksen voi teetättää esim. kuntosaleilla, jolloin saa käsityksen kuinka suuri osa kehon painosta on rasvaa ja lihasta. Luumassaa on turha syyttää, sillä sitä ei ole ihmisessä montaa kiloa. Kun painoni alkoi nousta, teetätin kehonkoostumusmittauksen ja rasvalisä näkyi heti viskeraalirasvan kasvuna. Viskeraalirasva on sisäelinten ympärille kertyvää rasvaa, joka on kaikista vaarallisinta. Viskeraalirasva lisää huomattavasti riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Mutta laihduttamisessa on se hyvä puoli, että viskeraalirasva on yleensä se joka ensimmäisenä alkaa kehosta katoamaan.

Rasvasolujen määrä ei laihdutuksessa vähene, vaan solut tyhjenevät. Siksi ihminen lihoo helposti takaisin. Painonhallinnassa lieneekin haastavinta pitää paino tavoitepainossa.
Lihasten kanssa on sama juttu. Jos aikoinaan on ollut hyvässä kunnossa, saa lihakset jatkossa helpommin treenattua takaisin. Lihasmassan kasvuun tarvitaan paljon proteiinia.

Tuosta vasemmanpuolimmaisesta kuvasta tosin järkytyin aika pahasti. Kuva on otettu jouluaattona. Tietty istuma-asennossa on vähän plösähtänyt olo, mutta tuossa kuvassa olen kuin levinnyt pullataikina. Olin juuri laittanut itseni laihdutuskuurille. Oikeanpuolimmaisessa kuvassa dieettiä on takana noin 6viikkoa ja paino on noin 65kg.
 
Miten pudotin painoa 
 
Lautaskoko
En noudattanut mitään muotidieettejä vaan käytin ihan maalaisjärkeä. Minulla ongelma oli siinä, että illalla napsin kaikenlaisia herkkuja palkitakseni itseni raskaan päivän jälkeen. Ja illalla kun sain lapset nukkumaan, teki mieli syödä leivoksia ja suklaata. Kyllä paino siinä äkkiä nousee. Olen aina syönyt pieniä määriä ruokaa kerralla, mutta viime vuonna tämäkin pääse jotenkin repsahtamaan päälaelleen. Annoskokoni kasvoivat varmaan kolminkertaisiksi. Aloinkin sitten ottamaan ruokailussa käyttöön vain pienen teelautasen, jonka halkaisija sai olla max 15cm. Lautasen kokoa muuttamalla saa nimitäin paljon tuloksia aikaan. Suuri lautanen hämää helposti syömään enemmän, sillä ihmisillä on tapana täyttää lautanen kokonaan. Olisi hyvä syödä pieniä annoksia 4h välein, jolloin metabolia pysyy vilkkaana. Mutta turhia hilaripitoisia välipaloja tulisi välttää.

Iltanapostelu pois
Toinen iso muutos minulle oli se, että en sallinut itselleni päivällisen jälkeen kuin vain yhden pienen iltapalan (esim. kaksi hedelmää). Näin illan mutustelu jäi pois. Päivisin harvoin tulee syötyä mitenkään epäterveellisesti. Iltamussutus on monelle se ongelma. Nälkä ei kuitenkaan saisi olla, sillä tällöin keho menee säästötilaan ja paino ei putoa. Korkeintaan lähtee vain lihasta. Jos päivällisen jälkeen käyn urheilemassa, niin toki illalla pitää syödä muutakin kuin hedelmä. Tuolloin esim rahka ja marjat ovat todella hyvä iltapala.
 
Leipä
Lisäksi jätin leivän aluksi pois, sillä sitä tulee helposti syötyä liikaa. En kuitenkaan ole mikään leivän vastustaja, sillä se on hyvä ruoka. Mutta kauppojen leivät sisältävät älyttömän paljon vehnäjauhoja, joista minulle tulee kova vastakipu ja turvotus. Syön mielummin näkkileipää, sillä se on minusta kaikenlisäksi hirmu hyvää. Mutta yksi leipä pala riittää kerralla. Ja muutenkin olisi hyvä kiinnittää huomiota leivän syöntiin. Sitä ei tarvita joka tuhannen aterialla. Kaksi leipää per päivä on ihan passeli. Aamupalalla olisi parempi syödä kaurapuuroa ja iltapalalla hedelmiä. Blogistani löytyy paljon ohjeita terveelliseen aamupalaan, iltapalaan ja välipalaan. ;) Kannattaa vilkaista mm. omena-maapähkinävoipalat, banaanikebakot ja banaaniletut.

Hiilarit
Karppausta en suosittele, mutta hiilihydraatteihin kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota. Valkoinen vehnäjauho ja sokeri joutaa jäädä pois. Tällä pääsee jo pitkälle. Huomaa myös että maustetut rahkat ja jogurtit ovat kauheita sokeripommeja. Nämä saa jäädä kaupan hyllylle. Mielummin syö aitoja hedelmiä ja marjoja. Huomauttaisin kuitenkin, että hiilihydraatit ovat kehon tärkein energialähde, joten liikaa ei hiilareita saa karsia. Aivot ja lihakset toimivat hiilihydraattien voimin.
Mikäli harrastaa paljon kestävyysliikuntaa, pitää hiilareita nauttia aika paljon. Tällöin pasta, riisi ja peruna ovat erittäin suositeltuja.

 Proteiinit
Kuntosalitreeni vaatii sitten enemmän proteiinia. Perusruokaa syömällä ei proteiinia pitäisi saada liikaa (esim. rahkat). Proteiinilisistä voi tulla liikaa proteiinia. Ylijäämäproteiini muutetaan kehossa rasvaksi. Perusterveen ihmisen munuaiset kestävät paljon proteiinia, mutta munuaissairauksista kärsiville liika proteiini on vaarallista. Proteiini sitoo hyvin nestettä.
Kts. proteiinitietopaketti.
 
Liikunta
Semmoisen muutoksen vielä tein elämääni, että aloin polkemaan cross traineria 30min per päivä. Meillä on ollut laite jo vuosikausia, mutta viime vuosina se on jäänyt vähemmälle käytölle. 30min per päivä on kuitenkin ihan sopiva määrä eikä se aiheuta stressä tai liikaväsymystä. 1h per päivä on pitkällä tähtäimellä sitten jo vähän liikaa. Poljen yleensä laitteella alkuillasta, kun perhe on ruokittu. Tällöin pelkkä hedelmä ei ehkä riitä iltapalaksi, vaan on hyvä myös saada proteiinia, jotta lihakset kehittyvät. Pelasin aikoinaan jalkapalloa ja tennistä kilpaa ja olin megahyvässä kunnossa. Mutta enää ei ole ollut aikaa suosikkiharrastuksilleni. Salilla käyn lähinnä pilateksessa ja joogassa, koska energiaa ei ole ollut kehon rääkkäämiseen. Olen kuitenkin saanut näistä kahdesta lajista älyttömästi voimavaroja itselleni. Sekä fyysisesti että henkisesti. Käyn salilla nykyisin kaksi kertaa viikossa. Jatkossa todennäköisesti kuitenkin otan mukaan raskaampiakin salitreenejä. Yksi suosikkijumppani on core-lihastreeni (pakarat, keskivartalo, olkalihas). Se kestää yleensä 30min, joten se ei ole liian väsyttävä. Grit-, step- ja combat-tunnit ovat myös tehokkaita rasvanpolttajia.
Pumppia kannattaa hieman varoa, sillä siinä helposti loukkaa itsensä.

Tässä muutama suosikkiliikkeeni, joita suosittelen ihan kaikille:

 Lankkupito. Voi aloittaa esim. 10 sekunnista. Ja polvet saa olla maassa. Tavoitteena olisi 45-60sek.
Ja peruspunnerrusta ei kannata unohtaa. Hyvä kokovartalotreeni.

Pilates vatsalihaskierto. Pilateksessa ideana on vetää napa sisään kohti selkärankaa, jolloin syvät vatsalihakset ovat koko ajan jännittyneenä. Jos vatsarutistuksia tekee niin, että vatsa pömpöttää ulospäin, kasvavat vatsalihakset rajusti kokoa ja tuloksena on lihaksikas pömppömaha (niin kuin kehonrakentajilla). Ei kaunis. Pilateksessa lopputuloksena on vahvat ja litteät vatsalihakset.

 Askelkyykky. Suosikkijalkaliikkeeni. Staattinen kyykky syntyy niin, että pysytään kuvan osoittamassa asennossa useamman sekunnin ajan, jolloin saadaan aikaan vahvat ja tiiviit lihakset.

Joogan Soturi 2. Ihanan staattinen pito. Vahvistaa sekä jalkoja että keskivartaloa.

Painoa saisi pudottaa max 1kg/viikko. Jos pudottaa enemmän, menee mukana usein lihasta ja tämä on huono juttu. Lihaskudoksen vähäisyys on suorassa suhteessa kuolleisuuteen. Runsaasta proteiininsaannista tulisikin pitää huoli. Katso tarkemmin proteiinitietopaketti.

Mitään dieettejä ei kannata stressaantuneena vetää, sillä paino ei putoa, jos esim. töissä on kova stressi koko ajan päällä. Itseä ei myöskään saa soimata. Sitten kun on taas energiaa, niin kiinnittää syömisiinsä vähän enemmän huomiota. =) Liian terveellinen ruokavalio voi myöskin aiheuttaa vain turhaa stressiä ja paniikkia. Pitää myös muistaa ottaa rennosti. Inhoan ehdottomuuksia.

Pähkinänkuoressa:
1. Lautaskoko pieneksi
2. Päivällisen jälkeen vain pieni iltapala, esim. hedelmä.
3. Cross trainerilla polkeminen 30min per päivä
4. Leivän syönnin vähentäminen
5. Valkoinen vehnäjauho ja sokeri pois

Mutta muistaa pitää herkutteluhetkiä! ;)
Jos olet tavoitepainossa ja herkuttelu ei ole sinulle ongelma, on parempi syödä esim. kaksi palaa suklaata joka päivä aterian jälkeen kuin mässätä lauantaina kupu täyteen karkkia ja muita herkkuja.
Mutta jälkiruoka pitäisi nimenomaan syödä aina ruoan perään, jolloin sokeripiikki on matalampi. Tyhjään mahaan syöty sokeri tekee vain tuhojaan.
 
Aloitin siis dietin ennen joulua ja kuukauden jälkeen painoa oli pudonnut noin 6kg.
Mietin onko tahti liian kova, mutta toisaalta alussa lähtee paljon nesteitä.
Huomasin myös että mahan turvottelu iltaisin lakkasi.
Näytin valehtelematta kuudennella raskauskuukaudella olevalta naiselta leivän syönnin jälkeen.
Nopeiden hilareiden karsiminen paransi kaikki mahaoireet.

65 kiloon päästyäni paino ei meinannut enää millään tippua. Normaalipainossa keho ei helposti luovuta yhtään ylimääräistä rasvasolua pois. Toiseksi kehoni tottui varmasti uuteen ruokavaliooni ja piti sitä ikään kuin "perusasetuksena". Vaihtoehtoina oli syömisen vähentäminen tai liikunnan lisääminen. Syömisiäni en halunnut enää rajoittaa, joten päätin lisätä liikuntaa sen mitä jaksoin. Senttejä kyllä vielä lähti, mutta paino ei tahtonut pudota. Varmaan tuli lihasta tilalle. Ja lihas painaa aina enemmän kuin rasva.

Vajaan kahden kuukauden jälkeen painoa on lähtenyt noin 9 kg.
Vyötäröltä 6cm ja lantiolta 12cm. Tavoitteena olisi vielä päästä tuohon 60 kiloon, mutta en halua stressata asiasta, koska mahdun jo lähes kaikkiin vaatteisiini. =) Myös yllä mainitsemani lasketteluhousut menevät helposti päälle! Katsotaan sitten kesän kynnyksellä miten on käynyt. ;)
 
Lisää terveellisestä ruokavaliosta ja etenkin terveysleivonnasta löytyy kategoriasta Terveys. Proteiinileivonta kategoriasta löytyy myös paljon terveellisiä välipalaideoita.
Raakaleivonta kategoriasta löytyy lähinnä raakakakkuja. Nämä ovat aika kaloripitoisia, joten laihduttajille en ehkä niitä suosittele.. Mutta terveellisiä ne kyllä ovat. =)
Kokeile myös smoothiekakkuja. ;)

Barbiekakku

$
0
0
Tämä kakku on tehty jo viime vuonna kaverilleni. Halusin testata tämmöistä barbiekakkua, jossa barbie näyttää olevan liikkeessä ja astumassa eteenpäin. Onneksi passasi juhlateemaan hyvin. =)

Kakku on koottu 20cm ja 15cm suklaakakkupohjista.
Täytteenä on lemon curd tahnaa ja valkosuklaamoussea.
Kakun täyttämisestä löytyy ohjeet täältä.
 Tässä vaihekuvia kokoamisesta.

 Laita 20cm kakun sisälle tukikeppi ja aseta kakkupahvi (<15cm) päälle.
Tukikeppien käytöstä löytyy video täältä.

 Aseta pienempi kakku kakkupahvin päälle. Tökkää pitkä tukikeppi molempien kakkujen läpi, jotta hökötys varmasti pysyy pystyssä (kuva1). Leikkaa kakkujen takaosaa loivaksi, jotta saadaan aikaan hameen helma (kuva2). Leikkaa etuosaan kolo, johon barbie tulee (kuva3). Kuorruta kakku marenkikreemillä (kuva4).

Vuoraa barbie kelmulla. Jätä toinen jalka vapaaksi. Kauli massasta barbielle mekon yläosa ja aseta nukke koloon (kuva1). Peitä toinen jalka massalla (kuva2). Käytin kakkuun eri sävyisiä massoja.
Peitä kakkua massasuikaleilla. Voit vaihdella väriä halutessasi. Minulla etuosa oli valkoinen ja takaosa pinkki. Katso että nuken toinen jalka on näkyvillä koko ajan.

Lopuksi lisäsin vielä tummanpinkkiä massaa koristukseksi ja peittämään liitokset.
Mekkoa on koristeltu vielä syötävällä kimalteella.

 Melkoisen muhkea hame. Hameesta olisi voinut tehdä vieläkin loivemmin laskeutuvan.
Harjoittelemalla oppii.

Onnea vielä Raiku! =)

Kristallipullat

$
0
0
Kristallipullat ovat viime aikoina nousseet suureen suosioon, joten pitihän minunkin näitä testata.
Ohjeen lainasin Pullahiireltä, mutta päädyin muokkaamaan sitä hieman.
Taikinaa maistaessani olin hieman pettynyt; tavallinen pullataikina maistuu paremmalle.
Mutta kun pullat ovat valmiita ja kuorrutettu voilla ja sokerilla, niin ei kyllä ole parempaa. =D
Huomaa että ohje on munaton.
Mikäli kaipaa vähän terveellisempää pullaa, niin kokeile dieettipullaohjettani. ;)

2,5dl vaniljakastiketta
½dl vettä
3/4dl sokeria
1pss kuivahiivaa
1tl vaniljajauhetta
1rkl kardemummaa
ripaus suolaa
n.6dl vehnäjauhoja
50g sulaa voita

Voiteluun:
50g voita
1dl sokeria
1rkl vaniljasokeria

Lämmitä vaniljakastike ja vesi 42 asteiseksi. Lisää sokeri ja mausteet. Sekoita kuivahiiva jauhojen joukkoon ja jauhot seokseen. Alusta taikinaksi. Lisää jauhoja tarvittaessa, mutta varo lisäämästä liikaa. Taikina on valmista kun se juuri ja juuri irtoaa kulhon reunosta. Löysähköstä taikinasta tulee kuohkeimmat pullat. Anna taikinan kohota liinan alla 45min.

Kumoa taikina jauhotetulle alustalle. Pyörittele taikinasta pieniä pullia.
Anna kohota vielä pellillä 30min liinan alla.
Paista puollia 225 asteessa noin 8min. Pullia ei tarvitse voidella ennen paistoa.

Kuorrutusta varten sekoita sokerit kulhossa. Voitele kuumat pullat sulalla voilla ja pyörittele sokeriseoksessa. Nautitaan maidon kera. Tuli tosi ihanaa! =)

Tämä kuva ei ole millään lailla sponsoroitu, mutta olipahan pakko jakaa. 
Nimittin nämä Fazerin travel suklaalevyt olivat kaikki tooosi ihania! 
Suosittelen maistamaan kaikkia. ;) Mutta älä syö levyä kerralla..

Raakaporkkanakakku babyshowereihin

$
0
0
Lisää raakaruokakokeiluja. Rakastan porkkanakakkua ja innostuinkin kun sain käsiini raakaporkkanakakun ohjeen. Pitihän sitä heti testata. Ei tämä niin hyvää ollut kuin alkuperäinen, mutta tuo päällinen varsinkin oli ihanaa! Kakussa maistuu kaikki porkkanakakun mausteet. Raakakakut ovat niin tuhteja, että ihan pieni palanen riittää. Tämmöisestä pienestä kakusta syö varmasti parisenkymmentä ihmistä.

15cm vuoka

Kakku:
7,5dl porkkanaraastetta (n.½kg porkkanoita)
2,5dl kuivattuja taateleita
2,5dl pähkinöitä
1,6dl kookoshiutaleita
1tl kanelia
½tl inkivääriä
1/4tl muskottipähkinää
ripaus suolaa

Kuorrute:
1,6dl kookosöljyä
0,8dl vettä
0,8dl vaahterasiirappia
2tl vaniljajauhetta
1rkl sitruunamehua
ripaus suolaa
5dl cashew pähkinöitä

Hienonna kaikki pohjan ainekset tehosekoittimessa sekaisin tasaiseksi massaksi.
Painele seos irtopohjavuokaan tai silikonisiin muffinivuokiin. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Laita pakkaseen pariksi tunniksi tai jääkaappiin 4-6h ajaksi.

Kuorrutetta varten blendaa kaikki ainekset sekaisin. Raakakakut ovat siitä helppoja, että kaikki ainekset mössöksi vain! Pähkinöitä kannattaa kuitenkin liottaa 6-8h ennen hienontamista, jotta ne hienontuvat helpommin. Jos omistaa oikein tehokkaan blenderin, ei liotusta välttämättä tarvita.
Nostele kuorrutus kakun päälle. Kuorrutetta tulee aika iso satsi, joten lusikoin osan silikonisiin muffinivuokiin ja laitoin pakkaseen. Kuorrute on niin hyvää, että sitä syö sellaisenaankin. Kakkua varten kuorrutteen ohjeen voisi kyllä varmasti puolittaa. Tai sitten kuorrutteen voi kaataa kokonaan vuokaan ja hyydyttää toiseksi kerrokseksi aivan kuin tässä marjaisessa raakakakussa.
Laita kakku kuorrutuksen kanssa vielä jääkaappiin hetkeksi hyytymään

Jouluna myytiin porkkanasosetta 1kg pakkauksissa mm. porkkanalaatikkoa varten. Hamstrasin näitä pakkaseen, koska soseesta on tosi näppärä valmistaa erilaisia porkkanaleivonnaisia. Tätä kakkua varten sose oli kuitenkin liian lötköä ja kakusta valui vettä tarjoilualustalle. Suosittelenkin käyttämään aivan perus porkkanaraastetta. Tavallisen porkkanapiirakan ohje löytyy täältä. Ohje on aivan mahtava ja sillä tulee tosi kuohkea piirakka. Ohjeella voi valmistaa myös kakun paistamalla taikinan kahdessa 20cm vuoassa tai yhdessä 24cm vuoassa.

Raakakakku meni ystäväni yllätys baby showereihin! =)
Lisäksi tein kotitekoista wiener nougatia. Sen valmistusohje löytyy myös youtube kanavaltani.

Tässä muutama surkealla kännykkäkameralla otettu kuva juhlista.

  Kaveri teki ihanat lastenrattaat vesimelonista.

Vaippakakku ja kattausta.

 Cheesecake

Meidän hulivili nukahti lattialle kesken juhlien..



Terveelliset nugetit

$
0
0
Raotan vähän salaista reseptikirjaani. Tämä on yksi suosikkiruokaohjeitani.
Mäkkärin nugetit ovat hyviä, mutta uppopaistetut ruoat ovat älyttömän epäterveellisiä. 
Nämä on paistettu uunissa ja ovat paljon parempia kuin uppopaistetut nugetit! 
Meillä koko satsi häviää lähes samantien. Kohtalaisen suolaisia ovat, et jos on tottunut vähäsuolaiseen, niin kannattaa jättää suola kokonaan pois. Näissä ei varmasti ole turhia lisä- ja säilöntäaineita. Itse tehdyt perunalastut sopisivat näiden kylkiäiseksi hyvin. Kannattaa kokeilla sipsejä myös bataatista. Mitään dippejä nugetit eivät kaipaa.

2 pellillistä

800g broilerin rintafileitä
2,5dl korppujauhoja
100g gouda juustoa (17%)
½tl suolaa
1tl jauhettua mustapippuria
1rkl öljyä
2 munaa
1dl täysjyvävehnäjauhoja

Leikkaa rintapaloista pieniä nugetin kokoisia paloja terävällä puukolla. Raasta juusto hienoksi muruksi. Itse pyöräytin korppujauhot ja juuston blenderissä hienoksi seokseksi. Tämä on mielestäni kaikkein kätevin konsti saada hyvä leivitys. Sekoita hienonnettu korppujauho, juusto, suola, pippuri ja öljy keskenään. Laita vehnäjauhot toiseen kulhoon. Riko munat kolmannessa kulhossa haarukalla.

1. Pyöräytä kanapala vehnäjauhoissa.
2. Pyöräytä vehnäjauhotettu kana kananmunassa.
3. Peitä kana lopuksi kauttaaltaan korppujauhoseoksessa ja nosta pellille.

Paista kanapaloja 230 asteisessa uunissa 15-20min. 
Halkaise yksi nugetti kahtia. Mikäli se on läpikypsä (ei näy punaista sisällä), ota kaikki nugetit uunista. Mikäli nugetti on raaka, laita pelti vielä pariksi minuutiksi uuniin.

Nämä ovat mielettömän hauska tarjottava myös illanistujaisiin ja vaikka ystäville järjestettyyn illallispöytään. Riippuu vähän mitä teemaa haetaan. Ja arkena toimii myös erittäin hyvin.
 
Seuraavana ruokareseptinä voisin julkaista salaisen lasagneohjeeni. ;) Ihmiset luulevat että lasagnen valmistus on hidasta ja työlästä, mutta tällä minun ohjeellani valkokastikekerroskin valmistuu viidessä minuutissa. Ja on parempaa kuin keitelty seos. Puhumattakaan kauppojen kauheista valmiskastikkeista.


Sokeripitsi

$
0
0
Olen käyttänyt sokeripitsiä jo monissa kakuissa ja tehnyt sen valmistuksestakin muutamia ohjeita. Mutta minulla ei ole kunnollista postausta blogissa, joka olisi omistettu pelkästään pitsille, joten päätinpä koota tähän sellasen. Pitsin valmistusta joutuu ehkä aluksi pari kertaa harjoittelemaan, mutta ei kannata pelätä sen kokeilemista. Valmistuksessa on muutama jippo, mutta kokosin aiheesta ohjevideon youtubeen, jossa koitan antaa vinkkejä sudenkuoppien välttämiseksi.

Video pitsin valmistuksesta.

Suosittelen käyttämään sellaista pitsiainetta, jonka voi kuivattaa uunissa. 
Huoneenlämmössä pitsin kuivatus kestää ainakin 6h, mutta uunissa se valmistuu vartissa!
Cake lace pitsiaineet mm. ovat näppäriä. Confetin pitsiaine on hyvin samantyyppistä. 

Cake lace pitsin valmistus

Pakkaukseen kuuluu kaksi purkkia; A (jauhe) ja B (neste).
Lisäksi mukana tuli hyvät kirjalliset ohjeet ja CD-rom.

100g valmista massaa:

1. Kaada kulhoon 50ml vettä.

2. Lisää 42g jauhetta (purkki A). 
Tämä määrä on noin 4rkl, mutta punnitseminen on kuitenkin varmempi keino.

3. Sekoita sähkövatkaimella noin 2min ajan.

4. Lisää 3g (1tl) nestettä (purkki B) ja sekoita 4-6min ajan, kunnes seos on tasaista.
Itse sekoitan seosta yleensä varmaan vain noin 3min malttamattoman luonteeni takia. x) 
On toiminut hyvin näinkin.

5. Levitä seosta pitsimuotille tasaisesti ja kaavi ylimääräinen massa pois joustavalla (silikoni)raapalla.

6. Anna massan kuivua muoteissa 6-8h tai laita muotit uuniin 70 asteeseen 12-14minuutiksi. Anna massan jäähtyä, ennen kuin poistat pitsin muotista. Mikäli pitsi ei irtoa muotista kivuttomasti, laita se vielä pariksi minuutiksi uuniin. Pitsi ei saa olla vetelää eikä liian kuivaa. Valmis pitsi on joustavaa eikä repeile helposti. Kts tarkemmin videolta.


Sadasta grammasta ainetta valmistaa ainakin kaksi pitkää pitsiä (kts. ylin kuva).
Minulla on kaksi pitkää pitsimattoa. 24cm kakun ympärille tarvitaan kaksi pitsiä. 
Yksi pitsi riittänee 15cm kakun ympärille.

Pitsiainetta voi myös värjätä geeli/pastaväreillä.

Ylimmässä kuvassa oleva kultainen pitsi on tehty valmiista Confetin kultapitsiaineesta, joka on sellaisenaan valmista käytettäväksi. Megakätevää! Ja toimi tosi hyvin!

Pitsi kannattaa kiinittää kakkuun veden tai elintarvikeliiman avulla. Kakun pintaan sivellään vähän vettä pensselillä, mutta ei liikaa, sillä vettyessä pitsi sulaa. Sitten pitsi painellaan kakkuun kiinni. Vettä tai liimaa voi lisätä tarvittaessa. Elintarvikeliima on varmempi keino, sillä se kiinnittää pitsin paremmin eikä pitsi vety niin helposti. Pitsi kovettuu ajan kanssa.

Baby shower kakku

$
0
0
Kaverini pyysi tekemään kakun pientä poikaa odottavan äidin baby showereihin.
Koristukseksi haluttiin jotain hieman herkkää ja romanttista. Ei jättimahaa tai tissejä.

Kakkupohja on 18cm voikakkupohja.
Täytteenä mustikka-vaniljamousse. Tein tuota moussea ensimmäistä kertaa ja siitä tuli tosi ihanaa, vaikka itse sanonkin! Pitää kyllä ehdottomasti tehdä uudestaankin.
Kakku on kuorrutettu sokerikreemillä ja siniseksi värjätyllä FunCakes massalla.
Sokerikreemi on todella jäykkää enkä yleensä sitä käytä kakkujen kuorruttamiseen, mutta tämä kakku matkasi Jyväskylään asti, joten halusin mahdollisimman jämäkän kakun.
Kakun kuorruttamisesta kreemillä kannattaa vilkaista video täältä.
Videon lopussa kuorrutan neliökakun kermalla ja käytän isoa tyllaa apuna. Sokerikreemi kannattaa levittää kakun päälle juuri tällä tyylillä, jottei kakku murene. Tai sitten kakun pitää olla jäässä. Jämäkkä sokerikreemi murustaa kakun helposti.
Kakun kuorruttamisesta massalla löytyy tietoa täältä.

Mustikka-vaniljamousse

15-20cm kakkuun
(24cm kakkuun tupla-annos)

2,5dl flora vanillaa
200g vaniljatuorejuustoa
4 liivatelehteä
½dl kiehuvaa vettä
2tl vaniljasokeria
n.1dl mustikkahilloa

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Lisää tuorejuusto ja vaniljasokeri. Liota liivatelehdet kuumaan veteen ja lisää seokseen. 

Vuoraa kakkuvuoka kelmulla. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Laita ensimmäinen pohjaosa vuokaan ja kostuta. Levitä mustikkahilloa pohjalle ja kaada puolet vaniljamoussesta päälle. Lisää 1dl mustikkahilloa loppuun vaniljamousseen ja sekoita tasaiseksi. Mustikkahilloa tulee aika paljon, mutta se toimii. Nosta toinen kakkupohja päälle, kostuta ja lisää mustikkamousse. Nosta viimeinen kakkupohja päälle ja peitä vuoka kelmula. Nosta jääkaappiin hyytymään 4-6h ajaksi. Kakun täyttämisestä voi katsoa tarkemmin täältä

Koriste on sokerimassaa. Koristeen kannattaa antaa kuivua huoneenlämmössä useamman päivän ajan, jotta se kovettuu tarpeeksi. Keinuhevonen on tehty keksimuotilla. Pohja ympyrämuotilla. Osat kuivuivat erikseen pöydällä leivinpaperin päällä. Kun osat olivat varmasti kovettuneet, liimasin ne toisiinsa kaupan sokerikuorrutteella. 

Pitsin valmistuksesta löytyy oma postaus täältä
Video löytyy täältä.

Ryhmä hau kakku

$
0
0
Tämä kakku meni ystäväni pojan synttäreille. Kakun kanssa tuli vähän kiire enkä kerennyt tehdä paljoa koristeluita. Juhlapäivänä pojallemme nousi korkea kuume, joten synttärisankarin isän piti tulla nopeasti vain hakemaan kakku juhliin. Mutta suurimman osan ideoista sain toteutettua. =)

Pohjana on 20cm voikakkupohja.

Kakku on kuorrutettu marenkikreemillä ja siniseksi värjätyllä kaulittavalla kuorrutteella.
Kts kakun kuorruttamisesta massalla tarkemmin täältä.
 
Koristeena on sokerimassasta muovattu Vainu koira.
Latasin youtubeen videon muovausvaiheista.
Käteni ovat videolla koko ajan niin haitolla, että epäröin julkaista koko videota. Mutta kun kerta tuli tehtyä, niin sielläpä se nyt sitten on. Kameralle on vähän hankala välillä löytää hyvää paikkaa.

Onnea Elias! =)

70v kakku

$
0
0
Tämä kakku meni ystäväni äidin 70v synttäreille.
Koristelusta oli vähän vaikea päättää, joten päädyimme kukkakakkuun.
Ystäväni isän 70v synttäreille tein tämän kakun.

Tässä kakussa alin pohja on dummy cake eli se ei ole syötävä. Pohja on päällystetty sokerimassalla. Tarkemmin dummy cake koristelusta voi lukea tarkemmin täältä.

Ylempi kakku on 15cm gluteeniton voikakkupohja.

Kakku on kuorrutettu marenkikreemillä ja kaulittavalla kuorrutteella.
 

Kakun päällä ja sivussa on vähän pitsiä. 
Ruusujen muovausohjevideo löytyy täältä.

Pikkukukat on tehty muoteilla.

Onnea vielä jälkikäteen! =)

Kuohkea omenapiirakka

$
0
0
Tällä ohjeella tulee todella kuohkea ja herkullinen omenapiirakka.
Olen jo niin tottunut itse tehtyihin leivonnaisiin, etten kauppojen tuotantohihnakamaa enää kelpuutakaan! Teollisen maun alkaa jo erottamaan ihan selkeästi. Vein piirakan kaverilleni, joka piti lautapeli-illan meille. Mutta tämä piirakka passaa kyllä mihin tahansa tilaisuuteen. Ohjeella tulee yksi pellillinen (50-60cm).

4 munaa
3,5dl sokeria
2dl kermaa
2dl maitoa
1tl vaniljajauhetta
200g voita
7dl vehnäjauhoja
4-5tl leivinjauhetta

3-4 isoa omenaa (granny smith)
kanelia
ruskeaa sokeria

Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää joukkoon maito, kerma ja sulatettu voi. Sekoita varovasti joko käsin tai monitoimikoneen hitaalla moodilla. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhojen joukkoon. Lisää jauhot seokseen ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Lisää lopuksi vielä vanilja.

Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun korkeareunaiseen uunivuokaan. Itsellä on 60cm uuni, mutta käytän mielelläni hieman pienempää uunivuokaa, jotta piirakasta tulee mahdollisimman korkea.

Kuori omenat ja poista kodat. Pilko omenat ohuiksi lohkoiksi ja asettele taikinan päälle.
Ripottele pinnalle kanelia ja ruskeaa sokeria (esim. fariini, intiaani, muscovado, palmusokeri ym).

Paista piirakkaa 200 asteessa 25-30min. Kokeile piirakan kypsyyttä puutikulla. Piirakkaan pistettyyn tikkuun ei saa jäädä märkää taikinaa kiinni. Anna jäähtyä ja leikkaa paloiksi.

Piirakan kuohkeutta ihasteltiin iltamassa kovasti. =D 
Ei tarvita tehtaiden erikoisnostatusaineita.

 Omenapiirakka on parasta jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa tarjoiltuna.

 Party lite kynttelikkönikin sai keväisen asun (vas ylhäällä) pääsiäisen värein.
Tykkään noista tosi paljon ja vaihdankin koristuksen aina vuoden aikojen vauhtuessa. ;)
Oik ylhäällä kesäinen simpukka koristelu. Vas alhaalla syksyisiä värejä. Oik alhaalla joulupalloja.

Hiilihydraatit

$
0
0


Tein viime vuonna proteiineista tietopaketin ja olen muutenkin viime aikoina perehtynyt erilaisiin proteiinileivonnaisiin. Blogista löytyy myös muita terveysleivonnaisia, kuten raakakakkuja ja smoothiekakkuja. Päätin tehdä hiilihydraateistakin tämmöisen pienen tiivistelmän. Vähähiilihydraattinen ruokavalio tuntuu olevan monessa paikassa muotia, koska sen avulla pyritään pudottamaan painoa. Mutta itse en suosittele mitään dieettejä, joita ei pysty koko loppu elämää pitämään. Laihduttaminen tarkoittaa elämäntapojen muutosta. Hiilihydraatit ovat kuitenkin tärkein energialähde ihmisille.
 
Hiilihydraatti on yhteisnimitys tärkkelykselle, sokerille ja ravintokuiduille. Niitä on suurimoissa, perunassa, pastassa, riisissä, leivässä, palkokasveissa, hedelmissä, marjoissa ja vihanneksissa.
 
Hiilihydraatit ovat kehon tärkein energianlähde, sillä se pystyy muuttamaan ne helposti energiaksi. Ne ovat välttämättömiä aivojen toiminnan ja fyysisten toimintojen kannalta. Keho kuluttaa hiilihydraatteja jatkuvasti, mikä tarkoittaa, että niitä on saatava ravinnosta joka päivä. Keho voi jossain määrin varastoida hiilihydraatteja myös lihaksiin ja maksaan. Valmistauduttaessa rankkaan fyysiseen suoritukseen, kuten maratoniin, on hyvä tankata hiilihydraatteja muutamaa päivää etukäteen, jotta jaksaa sitten juosta ne viimeisetkin kilometrit. Välitankkauksessa kannattaa nauttia esim. nestemäistä glukoosia.
 
Hiilihydraatit voidaan jakaa nopeisiin ja hitaisiin sen mukaan, kuinka nopeasti ne hajoavat kehossa ja imeytyvät vereen. Tätä mitataan glykeemisen indeksin (GI) avulla. Valkoisessa sokerissa ja vehnäjauhossa on paljon nopeita hiilihydraatteja, eivätkä ne pidä kylläisenä pitkään. Keho ei tarvitse valkoista sokeria tai vehnää. Tummassa riisissä, makaronissa, vihanneksissa, juureksissa, täysjyvävehnässä, rukiissa, ohrassa ja kaurassa on sen sijaan paljon hitaita hiilihydraatteja. Lisäksi niissä on kuituja. Kaura ja ohra auttavat hillitsemään korkeita kolesteroleja sekä ruis pitää verensokerin tasaisena. 

Hedelmäsokeri on pahin sokeri elimistölle, koska se kuormittaa maksaa eikä keho käytä sitä juurikaan hyödyksi. Hedelmäsokeri varastoituu suoraan rasvakudokseen. Glukoosi on edullisin sokeri. Sitä varastoidaan maksaan ja lihaksiin. Keho käyttää sitä tehokkaimmin hyödyksi.
Hedelmissä ja marjoissa hedelmäsokeria on niin vähän, ettei hedelmiä pidä sen takia välttää. Tietty ei kannata syödä pussillista hedelmiä kerralla. Varsinkin jos on diabeetikko.
 
Hiilihydraattien maine on viime aikoina kärsinyt jokseenkin aiheettomasti vähähiilihydraattisten dieettien vuoksi. Onkin tärkeää muistaa, että monet runsaasti tärkkelystä sisältävät ruoka-aineet, kuten peruna ja täysjyväleipä, sisältävät myös paljon hyödyllisiä kuituja, vitamiineja ja kivennäisaineita, jotka ovat keholle hyväksi. Varoituksena voisi mainita makujogurtit ja -rahkat. Olen jo monesti nämä maininnutkin, mutta sanon tämän vielä kerran. Näissä tuotteissa on usein paljon lisättyä valkoista sokeria ja nämä eivät ole hyviä välipaloja. Jälkiruoaksi menettelee, mutta ei tyhjään mahaan.
 
Hiilihydraatit ovat edullinen ja hyvä energianlähde ja pitävät sinut kylläisenä ja pirteänä pitkään. Jos haluat laihtua rasvaa polttamalla, johon vähähiilihydraattisella dieetillä pyritään, sinun tulee kuitenkin syödä myös jonkin verran hiilihydraatteja aineenvaihduntaa ylläpitääksesi. Jos keho ei saa tarpeeksi energiaa, se toimii säästöliekillä, jolloin sekä aineenvaihdunta että rasvanpoltto hidastuvat.

Diabetes

Lisään tähän myös hieman diabeteksesta asiaa, koska olen huomannut että monella ihmisellä ei ole mitään käsitystä miten 1 ja 2 tyypin diabetekset eroavat toisistaan. 
 
Tyypin 1 diabetes (DM1) tarkoittaa sitä, että haima ei tuota insuliinia. Insuliinia tarvitaan siihen, että sokeri kulkeutuu solujen sisään, jota kautta se voidaan hyödyntää. Sokeri kyllä liukenee suolesta vereen, mutta ei soluun ilman insuliinia. DM1 diabeetikon on laskettava ruoassa olevien hiilihydraattien määrä ja lisättävä insuliinia sen mukaan. Diabeetikolla on aina oltava verensokerimittari käytettävissä. Insuliinia on lääkkeenä kahta sorttia. Aamulla ja illalla laitetaan pitkävaikutteinen insuliini, aterioiden yhteydessä sitten vielä lyhytvaikutteinen (yleensä 1-2yksikköä kerralla). Ellei sitten ole insuliinipumppua asennettuna kehoon. DM1 on ainut tauti, jota pitää lääkitä näin monta kertaa päivässä loppu elämän ajan. DM1 aiheuttaa pitkällä aikavälillä vaurioita kehoon, vaikka verensokerin mittauksesta huolehtisikin hyvin.

Tyypin 2 diabetes (DM2) on sitten täysin eri sairaus eikä sitä pitäisi edes diabetekseksi kutsua. Metabolinen oireyhtymä tai insuliiniresistenssi ovat parempia nimityksiä. DM2 syntyy silloin, kun kehossa on liikaa rasvakudosta. Rasva estää insuliinin toiminnan. Insuliinia on kyllä elimistössä, mutta se ei toimi. Insuliinia joutuu pistämään jopa 100 yksikköä! Terve ihminen kuolisi hetkessä. Tiedän muutamia tapauksia, joissa ihminen on saanut DM2:n hoikkana, mutta näissä on usein tausalla kasvain tai muu hormonaalinen häiriö. Hoikan ihmisen DM2 on älyttömän harvinainen. Suomessa ei ole tavattu vielä DM2 lasta, mutta kaukana ei ole ollut lasten liikalihavuuden kasvaessa. Amerikassa tapauksia on jo ollut. DM2 voi parantua täysin, jos ihminen laihtuu normaalipainoiseksi. DM1 ei voida parantaa tällä hetkellä vielä.

Sitten on vielä kolmaskin diabetestyyppi ja se on raskausajan diabetes (GDM). Raskausdiabeetikoilla on yleensä suurentunut riski sairastua myöhemmin DM2:een.
Joillain ihmisillä keho ei hyödynnä raskausaikana insuliinia oikein, vaikka ylipainoa ei olisikaan. Itselläni oli raskausdiabetes molemmissa raskauksissa, mutta sain sen ruokavaliolla pidettyä kurissa. Itselläni on niin sanottu pre-diabetes. Diabeetikolla on liian korkeat verensokeriarvot, mutta minulla arvot olivatkin liian matalat! Yleensä matalia verensokeriarvoja tulee, jos insuliinia on pistetty vahingossa liikaa. Tällöin on tärkeää napata äkkiä jotain makeaa (esim. hunaja). Minulla joka tapauksessa oli tämmöinen erikoinen tilanne, että verensokeri todennäköisesti kävi nopsaa ylhäällä, mutta sitä ei saatu millään mittauskeinolla ylös. Verensokeri romahti sitten äkkiä ja tämän lukeman sain mittarilla kiinni. Normaalisti verensokeri on siinä 4-7 luokkaa, mutta minulla saattoi olla 2.0. Ei ihme että oli vähän huono olo. Varsinkin jos söin vahingossa makujogurttia tai rahkaa tyhjään mahaan, niin verensokerit romahtivat täysin. Ruis auttoi minua parhaiten pitämään verensokerin tasaisena ja vähensi myös oksentelua (oksensin 5kk raskauden alusta).

Leivoksia tehdessä ei periaatteessa tarvitse ottaa diabetesta huomioon erikoisruokavaliona, sillä 1 tyypin diabeetikot osaavat lääkitä itsensä oikein. Jos joku noudattaa tarkkaa ruokavaliota, voi hän ottaa sitten vähän vähemmän herkkuja. DM2 diabeetikkojen on minusta juhlissa vähän turha kieltäytyä leivonnaisista, vaan tärkeämpää on kiinnittää huomiota siihen mitä siellä kotona sitten iltaisin mussutetaan. DM2:ssa on tärkeä pudottaa painoa. Mutta juhlissa leivonnaisista kieltäytyminen on minusta aika törkeää, ellei sitten ole jokin erikoisruokavaliojuttu. Jotkut ihmiset eivät kehtaa juhlissa muiden edessä syödä herkkuja, mutta sitten samana iltana kotona väännetään sipsiä ja karkkia salassa. Ja nämä ovat usein ylipainoisia.. Toivottavasti en loukkaa ketään, mutta itse otan loukkaavana sen jos juhlissa ei raskita ottaa kuin 1cm pala kakkua ettei varmana liho. Juhlia on vuodessa kuitenkin aika vähän. Sama jouluna. Parissa päivässä ei kukaan kerkeä lihomaan, vaan on tärkeämpää mitä syödään uuden vuoden ja joulun välisenä aikana. ;) Ymmärrän edelleen niitä ihmisiä, jotka ovat ehdottomia ruokavalionsa suhteen. Siksi tarjoilenkin juhlissani yleensä myös terveellisiä leivonnaisia. Mutta ihmiset, jotka kotona mässäävät kaikkea moskaa, niin kieltäytyvät turhaan tarjottavista. Mutta tosi moni näin nykyisin käyttäytyy (ja tiedän että he eivät noudata mitään ruokavaliota) ja siksipä teenkin aika pieniä täytekakkuja juhliin ettei jää liikaa ylijäämäpaloja.

Tässä on energiasisältö noin karkeasti arvioituna.
 
1g proteiinia sisältää 4kcal.
1g hiilihydraatteja 4kcal.
1g rasvaa 9kcal.
1g alkoholia 7kcal.

Tässä sitten arvioita eri hiilihydraattilähteiden energiasisällöistä 100g:aa kohden.

Omenahedelmät 
  • Aprikoosi,  50 kcal
  • Aprikoosi, kuivattu, 220 kcal
  • Luumu, tumma, 43 kcal
  • Luumu, kuivattu, 204 kcal
  • Omena, kotimainen,  39 kcal
  • Omena, kuivattu, 289 kcal
  • Persikka/Nektariini, 39 kcal
  • Persikka, kuivattu, 239 kcal
  • Päärynä, 38 kcal


Sitrushedelmät 

  • Appelsiini, 34 kcal
  • Greippi, 23 kcal
  • Mandariini, 36 kcal
  • Sitruuna, 27 kcal
  • Verigreippi, 36 kcal


Muut hedelmät 

  • Ananas, tuore, 29 kcal
  • Ananas, kuivattu, 273 kcal
  • Avokado, 141 kcal
  • Banaani, 58 kcal
  • Banaanilastu, kuivattu, 514 kcal
  • Jogurttibanaanilastu, 532 kcal
  • Mango/papaija, 57 kcal
  • Mango/papaija, kuivattu, 298 kcal
  • Granaattiomena, 85 kcal
  • Guava, 65 kcal
  • Hunajameloni, 18 kcal
  • Kiivi, 43 kcal
  • Kirsikka, 51 kcal
  • Meloni, verkkomeloni/cantalupon meloni, 11 kcal
  • Oliivi, öljysäilötty, vihreä/musta, 159 kcal
  • Rusina, 292 kcal
  • Suklaarusina, 395 kcal
  • Jogurttirusina,  397 kcal
  • Sekahedelmä, kuivattu, 223 kcal
  • Sharon, kaki, persimon, 77 kcal
  • Taateli, kuivattu, 194 kcal
  • Vesimeloni, 20 kcal
  • Viikuna, 216 kcal
  • Viikuna, kuivattu, 260 kcal
  • Viinirypäle, kivineen, vihreä/tumma, 70 kcal 


Marjat 

  • Karpalo, 33 kcal
  • Karviainen, 40 kcal
  • Mansikka, 47 kcal
  • Mustaherukka, 59 kcal
  • Mustikka (metsä), 44 kcal
  • Pihlajanmarja, 45 kcal
  • Punaherukka, 57 kcal
  • Puolukka, 39 kcal
  • Ruusunmarja, 105 kcal
  • Ruusunmarja, kuivattu, 265 kcal
  • Suomuurain, lakka, hilla, 54 kcal
  • Tyrnimarja, 90 kcal
  • Vadelma, 41 kcal

Tässä esimerkki miksi vältän valkoista sokeria ja vehnää.. Kuvaa ei ole mitenkään muokattu enkä esitä kuvissa mitään. Ja ei, en ole oikean puoleisessa raskaana. Vasemmalla on normi tilanne mahani kanssa. Oikealla sitten 2h sokerin syönnin jälkeen. Söin vielä muistaakseni vain pari palaa suklaata! Jos syön täysjyväriisiä, makaroonia, perunaa tms, ei turvotusta juuri ole. Sama pätee rukiin kanssa. Monelle tulee järkyttävä turvotus ruisleivästä, mutta minulla se ei tee mitään. Ruis on todella hyvä verensokereille. Suosittelen sitä ihan kaikille, jotka vain sitä kestävät. Mutta siis tuommoinen turvotus minulle tulee vehnästä ja sokerista. Arvatkaa onko kipeä.. Jos mahakivut iskevät pari tuntia ruokailun jälkeen, ei kyseessä ole juuri koskaan mikään vakava vaiva, vaan ihan ruoansulatusongelma. Tämä korjaantuu, kun nakkaa myrkyt pois. Mutta kuten olen aiemminkin monta kertaa sanonut, herkutella saa. Pientä turvotusta kyllä kestää kerran viikossa. ;)

Minion pääsiäismunat

$
0
0
 
Sain viime kesänä Primalta suklaamunamuotteja ja lopultakin pääsin testaamaan niitä! =)
Chez Marius myy myös paljon ihania suklaatarvikkeita.

Näitä varten tarvitaan:

-sinisiä candy melts nappeja
-keltaisia candy melts nappeja
-mustaa sokerimassaa
-valkoista sokerimassaa
-harmaata sokerimassaa
-elintarviketussi
-karkkeja

Suklaamuniin voi käyttää myös aitoa suklaata, mutta tällöin suklaa täytyy temperoida.
Temperoimaton suklaa menee rumaksi ja sulaa käsiin, kun sen on kerran sulattanut ja jähmettänyt. Suklaan temperoinnista voi lukea tarkemmin täältä.
Videolla näytän myös miten suklaa sulatetaan oikein, niin että sitä ei tarvitse edes temperoida!
Näitä suklaamunia varten voisi käyttää valkosuklaata, joka on värjätty öljypohjaisilla elintarvikeväreillä. Vesipohjaiset värit pilaavat suklaan.
Candy melts napit ovat siitä käteviä, että niitä ei tarvitse temperoida, sillä ne eivät sisällä kaakaovoita. Candy melts napeissa on se huono puoli, että ne eivät maistu aidolle suklaalle. Lähinnä vaniljalle.

Minion munien valmistuohje löytyy youtubesta.
Näissä suklaamunissa on sisällä M&M karkkeja ja Minion confettirakeita.
Videolla näytän myös kuvaa meidän leikkihuoneesta, jonka Minionit ovat vallanneet. 
Ostimme lastenhuoneeseen uuden kaapin tavaroille. Illalla vanhin poika tuumasi, että "En minä täällä voi nyt nukkua, täällä on liian siistiä!"

Tein samalla myös pienen Turtles munan. Tämä on tehty ihan samalla periaatteella kuin Kätyritkin. Tämä on oikeastaan helpompi tehdä. Suklaamunaan on käytetty vihreitä candy meltsejä sekä sinistä ja valkoista sokerimassaa.

Vanha uskollinen pääsiäispupu. Ja oikealla nuoremman pojan väkerrys. Poitsu on taiteillut Postimies Paten auton trumpetin päälle! Kaikkea se pikku insinööri keksii.

St. Patrick's day

$
0
0
Tänään vietetään Pyhän Patrickin päivää, joka on myös Irlannin kansallispäivä. Päivää juhlitaan Irlannin lisäksi myös USAssa, Briteissä ja Canadassa. Juhlaan kuuluu mm. kolmiapilan kantaminen vaatteissa ja vihreään pukeutuminen. Lisäksi tarjoillaan vihreää syötävää. Alkuperältään juhla on kristillinen. Alun perin vihreään pukeutumisen uskottiin tuovan epäonnea, sillä väri oli keijujen suosiossa. Pyhän Patrickin tunnusvärinä oli vihreän lisäksi sininen. Hartaan katolisessa Irlannissa Pyhän Patrickin päivä oli alunperin ainoa päivä pitkäperjantain lisäksi, jolloin pubit olivat kiinni. Legendan mukaan Pyhä Patrick opetti irlantilaisille kristinuskon kolminaisuusoppia apilanlehden avulla. Apilanlehteä pidetään nykyään hyvän onnen merkkinä.

Minäkin sitten päätin osallistua tänä vuonna Pyhän Patrickin päivään tällä minttu-suklaapirtelöllä. ;)
Tämä muistuttaa hieman aiemmin tekemiäni freakshake pirtelöitä, mutta tätä ei ole vedetty ihan yhtä överiksi. Minttujäätelön ohje on kevennetty ja terveellisempi versio kotijäätelöstä.

Minttujäätelö

1 keltuainen
50g koivusokeria (xylitol)
2dl maitoa
3 tippaa minttuöljyä
vihreää elintarvikeväriä

Vaahdota keltuainen ja koivusokeri. Lisää maito, öljy ja väri.
Kaada seos jäätelökoneeseen ja valmista käyttöohjeen mukaan.
Ylijäämä valkuaisen voi pakastaa ja käyttää myöhemmin esim. marenkiin.

Pirtelö

minttujäätelöä
½dl kermaa/maitoa

1dl kermaa
vihreää elintarvikeväriä

4 palaa suklaata
½dl kermaa
koritserakeita

Laita jäätelö ja ½dl kermaa blenderiin.
Sulata suklaa ja lisää joukkoon n.½dl kermaa. Kaada suklaakastiketta lasin reunoille ja pohjalle.
Kaada pirtelö lasiin. Vaahdota 1dl kermaa ja värjää halutessasi vihreällä värillä. Pursota kermavaahtoa pirtelön päälle.


Kakkuvideoita

$
0
0
Latasin youtubeen kuvakollaaseja eri vuosilta suosikkikakuistani ja muista leivonnaisista. Hauska katsoa jälkeen päin mitä minäkin vuonna on tullut tehtyä ja miten sitä kehittyy koko ajan. Blogin oikeasta laidasta löytyy blogiarkisto, josta voi selata postauksia eri vuosilta. Kaikki videoiden kakut löytyvät kyllä blogista.

2009 aloittelin kakkuharrastusta, kun päätin tehdä pojallemme ristiäiskakun. Halloweenina 2010 olikin ensimmäisen sokerimassakakun vuoro ja yllätyin miten kakkujen koristelu ei ollutkaan mitään älyttömän vaikeaa :) Kaverit alkoivatkin kovasti pyytelemään kakkuja minulta. 2011 perustin myös Kakkumonsteriblogin. 

2012 kakut alkoivat onnistumaan jo tosi hyvin. Hirmuisella innolla kokeilin eri tekniikoita ja opettelin netistä kakkujen koristelua. 

2013 sain mm. uuden air brush koneen, jonka käytöstä löytyy videokin World of warcraft kakun yhteydestä. Tuo kynäruisku on ihana. Sillä saa eloa ja syvän sävyn kakun pintaan. Se onkin yksi suosikki koristeluvälineistäni. 2013 aloin myös opetella enemmän fantasiapipareiden tekoa ja pikeeritaidetta. Tutustuin myös sokeripitsiin, mutta opin sen käytön kunnolla vasta viime vuonna. 

2014 osallistuin enemmän kaikenlaisiin leivontakisoihin ja voitinkin niistä osan. Kakut menivät jo aika rutiinilla ja kehittelin myös omia reseptejä. 2014 vuosi oli aika kiireinen ja stressaava, mutta taikinaterapia auttoi kyllä, kunhan ei ottanut liikaa kakkuprojekteja. :)

2015 aloin tekemään enemmän kakkuvideoita youtubeen. Tajusin myös kakkujeni arvon enkä suostunut tekemään niitä enää vain raaka-aineiden hinnalla. Kakkuja koristelen yhä mielelläni ja toki opittavaa on yhä koko ajan, vaikka leipominen meneekin rutiinilla. 2015 aloin perehtymään myös paljon terveysleivontaan, kuten raakakakkuihin, smoothiekakkuihin ja proteiinileivonnaisiin.

 Aina ei tarvita ammattilaispapereita osatakseen jotain. ;) Olen käyttänyt kyllä satoja tunteja opiskellen kakkutaidetta netistä ja kirjoista. Jos vain kiinnostusta löytyy, niin mitä tahansa voi oppia.

 

Granola

$
0
0
Latasin youtubeen videon muutamista ruoista, joita monet ihmiset pitävät terveellisinä, mutta todellisuudessa ne ovat kaukana siitä. Ensimmäisenä mainitsen myslit, jotka ovat usein todella prosessoituja ja sokeroituja kaloripommeja. Mutta terveellisiäkin vaihtoehtoja löytyy.
Paras on aina itse tehty, jotta varmasti tietää mitä mysli pitää sisällään.
Olen tehnyt mysliä aiemminkin, mutta tässä on vähän paranneltu versio. ;)

Sekoita kaurahiutaleet, leseet, kookoslastut, pähkinät, siemenet ja kuivatut marjat kulhossa. Mittaa toiseen kulhoon öljy, hunaja ja mausteet. Sekoita hyvin ja lisää seos kuivien aineiden joukkoon. Sekoita hyvin ja kaada seos leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paahda mysliä ensin 150 asteessa n.20min. Sen jälkeen vielä 120 asteessa n.30min. Anna jäähtyä ja kaada purkkeihin.
Mysli on parasta maustamattoman jogurtin kanssa. 

Videolla otan esiin mm. jogurttipähkinät, dieettiruoat, välipalapatukat, pikapuurot, agavesiirapin, täysjyväleivät, lehmänmaidon, makurahkat ja jogurtit sekä jodioimattomat muotisuolat (esim. Himalajan suola).

Tarkoitukseni ei ole paasata miten ihmisten tulisi syödä tai käyttäytyä. 
Jaan vain mielelläni tietoa eteenpäin. Jokainen aikuinen päättää itsestään.
Itse olen innostunut terveellisestä ruokavaliosta, koska siitä saa älyttömän paljon virtaa ja hyvää polttoainetta keholle. Rasvaiset ja sokeriset ruoat saavat kehon voimaan pahoin. Moni kiusallinen vaiva paranee pelkällä ruokavalion muutoksella. Ymmärrän myös väsyneitä ihmisiä, joilla ei ole energiaa tehdä kaikkia ruokia itse. Esim. pienten lasten äideiltä ei ikinä kehtaisi vaatia itse tehtyä ruokaa joka päivälle. Eineksiäkin on lupa käyttää, oma jaksaminen on tärkeintä. Mikäli yhtään on energiaa, on kiva kuitenkin panostaa terveelliseen ravintoon. Kunhan vauhtiin pääsee, niin kauppaostoksetkin menevät ihan rutiinilla. Tulee automaattisesti nostettua kärryyn terveellisempi vaihtoehto. Kätevintä tietty on, jos oppii jo pienestä pitäen terveellisen ruokavalion, niin silloin ei tarvitse nähdä aikuisena niin paljon vaivaa. Terveellinen ruokavalio on usein ihan pienistä asioista kiinni. Leipää pystyy vähentämään ja lisäämään vaikka hedelmiä ruokavalioon. Maitotuotteet, lihat, pastat, riisit ym oppii valitsemaan terveellisimmän mukaan.  
 
Ja muistakaa pitää herkuttelupäivä! ;)

Terveelliset jogurttimustikat

$
0
0
Tein youtubeen pienen videonpätkän muutamista ruoista ja välipaloista, joita monet luulevat terveellisiksi, mutta eivät todellisuudessa sitä ole. Mainitsin mm. jogurttipähkinät ja muut kuivatut hedelmät, joita monet syövät päivänmittaan välipalaksi. Nämä kauppojen jogurttipähkinät ovat kuitenkin yleensä kuorrutettu jogurtinmakuisella valkosuklaalla. Idiootti keksintö... Miksi kukaan haluaisi syödä jogurtinmakuista valkosuklaata. Eli tämmöiset jogurttihedelmät, -pähkinät ja -rusinat ovat lähinnä karkkipäivän naposteltava. 

Tässä kuitenkin ohje superterveellisiin jogurttimustikoihin. Nämä ovat kuin karkkeja!
Pidän kovasti valkosuklaalla kuorrutetuista cashewpähkinöistä, mutta kyllä nämä vievät voiton niistäkin. Ei tarvita kuin kaksi raaka-ainetta. Valmistusohje löytyy youtubesta.


Näitä varten tarvitaan n.2dl paksua jogurttia ja vajaa 200g pensasmustikoita.
Lidlin Eridanous kreikkalainen jogurtti on ihan täydellistä. Sitä löytyy jopa 2% rasvapitoisena.
Mutta jos ei satu tätä käsiinsä saamaan, niin voi käyttää esim. turkkilaista jogurttia.
Tai valmistaa jogurttia itse kulhon ja harson avulla. Kts. tarkempi ohje videolta.
Yhdestä litrasta maustamatonta jogurttia tulee tuo 2dl paksua jogurttia.

Mikäli haluaa vähän proteiinipitoisempaa tavaraa, niin kannattaa käyttää maustamatonta rahkaa jogurtin tilalla. Tämä on myös tarpeeksi paksua.

Jogurtti/rahka ja mustikat sekoitetaan kulhossa ja nostetaan leivinpaperin päälle erilleen pakkaseen jähmettymään. Tämän jälkeen ne voi nostella kulhoon naposteltavaksi. Kovin kauaa näitä ei kannata huoneenlämmössä pitää, koska jogurtti sulaa. Mutta eivätpä nämä kulhossa kauaa kerkea ollakaan.

Minä käytin pakastealtaan pensasmustikoita, mikä aiheutti jogurtin jähmettymisen sekoitusvaiheessa. Tämän vuoksi lopputulos on vähän paakkuinen, mutta onneksi tämä ei ole kuin esteettisyyskysymys.
Pensasmustikat ovat tähän aivan täydellisiä, sillä ne ovat isoja eivätkä ne sottaa.
Mutta tämmöisiin naposteltaviin voisi käyttää myös muita marjoja.

Blogistani löytyy myös ensimmäinen vlog muutaman päivän ajalta.
Viewing all 1099 articles
Browse latest View live