Quantcast
Channel: Kakkumonsteri
Viewing all 1125 articles
Browse latest View live

Ryhmä Hau -kakku

$
0
0
Oikein ihanaa uutta vuotta kaikille! 

Aloitetaanpa tämä vuosi sitten heti kakkuilulla. Työkaverini toivoi pojalleen Ryhmä Hau kakkua.
Tein tämän kakun jo viime joulukuussa, mutta joulukalenterin vuoksi postauksen julkaisu meni vuoden 2016 puolelle. x) Reunoille haluttiin kermapursotuksia ja päätinkin tehdä tuommoista kaksiväristä tasaista pursotusta. Latasin reunojen koristelusta videon youtubeen.

 
Kakku on 24cm voikakkupohja.
Kakun päällä on pala vaaleansinistä sokerimassaa.
Pursotuksiin meni kermaa 5dl +2rkl vaniljakreemijauhetta. 
Osa kermasta on värjätty taivaan sinisellä geeliväriää.

Hahmot ovat pääosin sokerimassaa. 
Hahmot onnistuivat mielestäni yllättävän hyvin, sillä näissä oli haastetta. ;)

 Dalmatialainen taitaa olla Samppa ja saksanpaimenkoira Vainu.
Vainun tein niin, että muovasin ensin pään ja vartalon ruskeasta massasta. Sitten kaulin vaaleaa massaa kasvoihin ja sinisestä massasta kiedoin vartalon ympärille takin.
Näin minusta hahmon rakentaminen onnistui helpoiten.

Onnea päivänsankarille vielä jälkikäteen! =)

Kakkumonsteri 5-vuotta! Sen kunniaksi flunssajuomaresepti!

$
0
0
Blogipostaus nro 1000! 
Aika paljon on tullut viidessä vuodessa kirjoiteltua. 
Kakkumonsteri blogi täyttää tänään 5 vuotta! Nopeaa menee tämä aika.
Tämän pitäisi vissiin olla nyt sitten joku juhlakirjoitus.
 
Juhlan kunniaksi paljastan hyvän flunssajuoman, jota voi hörppiä sillä aikaa kun luonto parantaa taudin. ;) Toki virusflunssa paranee aina itsestään, mutta oireita on kyllä pakko hoitaa tai elämä menee sietämättömäksi. Semmoinen varoituksen sana, että välttäkää turhia antibioottikuureja, sillä antibiootti on tarkoitettu hengenpelastavaksi lääkeeksi ja se pistää elimistön niin sekaisin, että turhaan niitä ei missään nimessä kannata syödä. Keholta menee keskimäärin 8kk toipua yhdestä kuurista ja tänä aikana on infektiokierre valmis, koska keho on herkempi saamaan heti uuden taudin toisen perään. Oikealla ruokavaliolla saa paljon parempaa vaikutusta aikaan kun turhalla kuurilla.
Antibiootti on oikein käytettynä yksi ihmiskunnan parhaista keksinnöistä.
Mozart kuoli todennäköisesti streptococcisepsikseen ja Strauss Senior tulirokkoon.
Nykyisin annettaan pari nappia naamaan ja that's it. Nämäkin loistavat säveltäjät olisivat jatkaneet uraansa vielä vuosikymmeniä antibioottiaikakaudella.
 
Tämä juoma on kuitenkin täynnä antioksidantteja ja parantaa oloa yllättävän paljon.
Tulisen kastikkeen voi jättää pois, mikäli maha ei sitä kestä. Tämä kuitenkin avaa nenää ja onteloita, joten poskiontelo-oireilijoille se on kätevä. Itsellä maha on sen verran herkkä, että en sitä pysty kuitenkaan käyttämään. Flunssassa varsinkaan. Onneksi en ole ontelo-oireilija. =D

2 annosta

2 (suomalaista) tomaattia
1-2 valkosipulinkynttä
½ sitruuna
(tulista kastiketta/hot sauce)

Hienonna tomaatit (kuorineen päivineen) ja kuorittu valkosipulinkynsi tehosekoittimessa. Itse laitoin yhden valkosipulinkynnen, mutta näitä voi toki lisätä niin paljon kuin kanssaihmiset sietää. Tuo yksikin oli kyllä todella voimakas. Purista puolikkaan sitruunan mehu joukkon ja lisää vielä tulinen chilikastike. Merkillä ei sinänsä ole väliä. Kastiketta voi lisätä niin paljon kuin kroppa sietää.
Juomasta tulee todella sileää, joten tomaatteja ei kannata vaivautua kuorimaan.
Kaada juoma mukiin ja lämmitä vielä mikrossa 1min ajan, jolloin juoma lämpeää, mutta ei missään nimessä kerkeä kiehua. Kattilassakin voi juoman lämmittää, kunhan se ei vain pääsee liikaa kuumumaan, ettei hyvät ainesosat kuole.

Jos kärsii äänihuulitulehduksesta ja lievästä hengenahdistuksesta, joisin juoman mielummin kylmänä.
Itsellä tämä juoma selkeästi piristi oloa ja nopeutti räkätaudin parantumista.
Kiva nauttia välillä luonnon omia rohtoja apteekkimömmöjen sijaan. 

Myös hunajaa käytettiin muinoin lääkkeenä ja se sisältää paljon antioksidantteja. 
Itse usein sekoitan veden joukkoon sitruunaa, hunajaa ja jodioitua merisuolaa, jolloin tulee ihanan terveellinen ja piristävä juoma. Sitruunakin on loppupeleissä aika ihmeaine. Tämänkin juoman voi lämmittää, jos kärsii kovin räkäisesti olosta. Lämpö irroittaa räkää, mutta aavistuksen turvottaa limakalvoja, joten hengenahdistuksesta kärsiville en suosittele kuumaa juomaa. Mielummin pakkaseen hengittelemään kylmää ilmaa. Believe me.

Myös chia-siemenet ja mustikat ovat loistavia antioksidantin lähteitä. =)

Tervettä uutta vuotta kaikille ja nautitaan ihanasta talvisäästä! =)

Loppiaisen kuninkaiden kakku

$
0
0
Idän tietäjät saapuivat kolmantenatoistapäivänä Jeesuksen syntymästä. Ruotsiksi trettondag, engl. Twelfth day, kaksitoista päivää joulun jälkeen. Tammikuun 6. päivänä vietettävä loppiainen on vanhempi juhla kuin joulu. Läntisessä kirkkokunnassa se on idän tietäjien juhla. Espanjan- ja katalaaninkielisillä alueilla se on joulunajan kohokohta. Ranskassa loppiaiseen kuuluu kolmen kuninkaan kakku, Galette des rois, joka on saanut nimensä idän tietäjien mukaan. Ensimmäinen kirjallinen maininta kakusta on vuodelta 1311. Ennen kakun sisälle kätkettiin pieni onnea tuottava papu, fève. Nykyään kakun sisälle saatetaan leipoa melkein mikä tahansa posliiniesine. Perinteen mukaan perheen nuorimmainen menee pöydän alle ja määrää sieltä kenelle kulloinkin leikattava palanen annetaan. Pavun löytäjä saa olla kuningas/kuningatar koko päivän ja laittaa päähänsä pahvisen kruunun.

Galette des rois

Pohja:
500g lehtitaikinaa

Täyte:
125g huoneenlämpöistä voita
125g (n.2dl) tomusokeria
125g (n.2dl) mantelijauhetta
2 munaa
½tl vaniljajauhetta

Kauli lehtitaikinasta levy piirakkavuoan pohjalle.
Sekoita kaikki täytteen ainekset sekaisin sähkövatkaimella.
Kaada täyte pohjan päälle ja kätke täytteen sekaan halutessasi papu tai posliiniesine. Varo laittamasta mitään muovista uuniin. Kauli taikinasta katto piirakan päälle. Jos taikina vaikuttaa lötköltä, laita piirakka jääkaappiin hetkeksi ennen paistamista.

Vedä puukolla vapaavalintaisia viiltoja piirakan pinnalle.
Voitele pinta kananmunalla.
Paista piirakkaa 200 asteessa 30-45min.

Anna jäähtyä ja tarjoile.

Historiaa
Matteuksen evankeliumissa tietäjät tulevat itäisiltä mailta. Nykysuomennoksessa ei puhuta enää itämaan tietäjistä, vaan he ovat idän tietäjiä. Evankeliumissa ei mainita montako tietäjiä on, mutta he eivät ole kuninkaita eikä heistä puhuta nimillä. 200-luvulla syntyi käsitys, että tietäjiä oli kolme heidän antamiensa lahjojen mukaan. Keskiaikaisen legendan mukaan heidät on myös nimetty. Nimet mainitaan erään basilikan mosaiikissa. Kuvan yläpuolella mainitaan SCS Balthassar + SCS Melchior + SCS Gaspar. Kuninkaiksi tietäjät tulkittiin vasta 500-luvun jälkeen. Tietäjäkuninkaiden todellinen kotimaa on tuntematon. Erään legendan mukaan he olivat Nuubian ja Arabian kuningas, Saaban kuningas ja Tarsiin kuningas.

 Lähde: Marja Tanhuanpää, Taivaallista mannaa, s.54-63, Maahenki

Seuraava kristillisen kalenterin historiapläjäys taitaakin olla sitten Laskiainen. ;)
Lue tietopaketti myös Lucia Neidosta ja Luciapullista.

Tämä ohje löytyy myös Kakkumonsterin joulublogista, joka hiljenee nyt seuraavaan jouluun asti.
Kiitos kaikille lukijoilleni! =) 

Ristiäiskakku Elsille

$
0
0
Tämä kakku meni kaverini tytön ristiäisiin. 
Tämäkin kakku on tehty jo viime vuoden puolella, mutta on nyt vasta julkaisujonossa. ;) Kakkuun haluttiin paljon sinistä väriä, koska se istui kuulemma paremmin sisustukseen. Vauvalle puin kuitenkin pinkin mekon. Mielestäni kakusta tuli ihanan talvinen eikä ollenkaan poikamainen. Vaikka eipä sekään olisi haitannut. =)

Kakku on 20cm gluteeniton voikakkupohja. Täytteenä vadelma- ja suklaamousset.
Kakku on kuorrutettu marenkikreemillä ja valkoisella sokerimassalla (750g). 

Kakun reunoilla on sinistä sokeripitsiä.
Kokeilin jälleen kerran Cake lace pitsiä, joka valmistetaan kahdesta aineesta ja pitsi kuivatetaan uunissa, jolloin se valmistuu nopeasti eikä tarvitse odottaa tunteja sen kuivumista. Toki pitsiä voi valmistaa muun merkkisistä pitsiaineistakin. Tällä kertaa tuo cake lace toimi hyvin. Pitsiä piti vain pitää uunissa huomattavasti kauemmin kuin mitä ohjeessa luki.
 
Alan pikku hiljaa oppia pitsin käyttöä. Olen aika vähän käyttänyt sokeripitsiä ja aiemmin se on aina vähän repeillyt. Nyt kuitenkin opin tämänkin käytön ja tein pitsin valmistamisesta videon youtubeen. ;) Mikäli haluaa vähän bling bligiä eikä jaksa valmistaa pitsiainetta itse voi käyttää confetin valmis kulta- ja hopea pitsiainetta, jota voi käyttää suoraan purkista. Tosi kätevää. Käytin kultapitsiä tähän kerroskakkuun.

Pitsi kannattaa kiinnittää kakkuun niin, että sivelee elintarvikeliimaa tai vettä sokerimassan pinnalle ja sitten painelee pitsin kakkuun kiinni. Veden kanssa saa olla varovainen, etteivät sokerikoristeet sula. Liivatetta sisältävän kakun päälle pitsi ei sovi. Pitsi sopii hyvin myös kuppikakkujen ja keksien koristeeksi. Parhaiten pitsi kiinnittyy sokerimassaan. Pitsi kovettuu kuivuessaan, mutta tämä kestää useita päiviä. Pitsiä voi säilyttää pidempäänkin kaapissa tiukasti kelmuun käärittynä.

Vauva on tehty silikonimuotilla. Tilasin uuden vauvamuotin, jolla tulee myöskin nukkuva vauva, mutta se on ihan eri asennossa kuin aiemmat sokerimassavauvani. Tämä muotti tosin ei ollut ihan yhtä hyvä, sillä minusta vauva on aika kakeettisen laiha.. Aiemmalla muotillani tulee ihanan pullukka vauva joka nukkuu pylly pystyssä. Taidan käyttää vanhaa muottiani jatkossa enemmän. ;)
Näitä vauvakakkuja tulee tehtyä yllättävän paljon, mikä on tosi kiva. =)
Latasin vauvan mekon muovaamisesta videon youtubeen.

 Jos ei jaksa mekkoa vääntää, voi tyttövauvalle tehdä vaikka vain vaaleanpunaisen vaipan.
Ja vauva kukan sisässä on aina erittäin tervetullut koriste. =)

Hämähäkkimieskakku / Spiderman cake

$
0
0
Tässäpä ensimmäinen 2016 vuonna väsätty kakku. 
Tämä kakku meni 5-vuotta täyttävän pojan syntymäpäiville.
Aiemmin tekemäni hämähäkkimieskakku löytyy täältä.
Linkin takaa löytyvä kakku vaikuttaa olevan aika suosittu hämiskakku, mutta halusin nyt tehdä jotain vähän erilaista. Kakku on mitoitettu 20 hengelle.

Tässä kakussa on 24cm suklaakakkupohja.
Täytteenä suklaa- ja vadelmamousset.
Kakku on kuorrutettu punaisella sokerimassalla (750g).
Pintaa värjäsin air brush koneella mustalla ja punaisella värillä, jotta kakun pintaan tuli hieman eloa. Hämähäkinseitti on pursotettu mustalla pikeerillä.

Musta pikeeri
Musta pikeeri syntyy helpoiten siten, että vaahdotetaan 1 valkuainen ja 1,5dl tomusokeria. Lisätään pari tippaa sitruunamehua ja sitten lisätään vielä 1dl kaakaojauhetta. Ruskea pikeeri on nimittäin huomattavasti helpompi värjätä mustaksi. Lisätään reilusti mustaa pastaväriä joukkoon ja sekoitetaan. Tässä vaiheessa pikeeri saattaa vaikuttaa enemmän ruskealta kuin mustalta, mutta se ei haittaa.
Pikeeri lusikoidaan pursotinpussiin, jonka päässä on tylla. Sitten pussin molemmat päät suljetaan tiiviisti. Tyllan ympärille voi kietoa esim. maalarinteippiä. Pussi laitetaan jääkaappiin useammaksi tunniksi, jolloin pikeerin väri syvenee ja pikeeristä tulee täysin mustaa. 

Latasin youtubeen videon kakun koristelusta.
Video löytyy myös englanniksi täältä.

Hämähäkki on leikattu mustasta massasta puukolla ihan vapaalla kädellä.
En käytä sabluunoita yleensä ikinä, koska ne ovat minulle vain ajan hukkaa.
Ensin piirrät kuvan leivinpaperille, leikkaat sen, sitten jäljennät massaan jne..
Suoraan vain leikkaa massasta kuvan. Jos sen ryssii, voi massan kaulia aina uudestaan.
Mutta jos on oikein pedantti ja järjestelmällinen ihminen, niin sitten ehkä kannattaa käyttää sabluunaa. ;) Sivelin hämiksen päälle vielä hieman vettä, jotta siihen tuli kiiltävä pinta.

Toivottavasti poitsu tykkää kakusta!
Käykäähän vilkuilemassa videoitani youtubessa ja niistä saa myös tykätä. =D
Ja Kakkumonsteri1 kanavan saa tilattua itselleen ihan ilmaiseksi, jos vain on kirjautunut youtubeen. Seuraavaksi on sitten vuorossa taas vähän terveellisempää leivontavideota, joten pysykäähän kanavalla. ;)

Terveellisiä ja nopeita aamupalaideoita

$
0
0
 
Itse en ikinä skippaisi aamupalaa, sillä vanha totuus pitää paikkansa että aamiainen on päivän tärkein ateria. Vaikka aamupala ei meinaisi millään maistua niin kannattaa kuitenkin koittaa syödä ihan vähän jotain, jotta kroppaa pääsee käyntiin. Itse varmaan pyörtyisin ilman aamupalaa. 

Ja ideaalitilannehan olisi jos aamut olisivat sen verran kiireettömiä että aamupalan kerkeäisi syödä kotona. Mut se ei kyllä taida olla monesti mahdollista varsinkaan lapsiperheissä. Pitää saada lapset ylös, vessaan, uhmaikäisen "minä itse" vaiheesta huolimatta vaatteet päälle ja jossain välissä muka itsekin vilkaista peiliin ennen lähtöä. 

Jos ei millään kerkeä syömään aamiaista kotona tai ei vain saa mitään alas, niin kannattaa käyttää seuraavaa kikkaa:

Aamupalajuoma

Otetaan litran vesipullo ja täytetään se kylmällä vedellä. Lisätään joukkoon ripaus jodioitua merisuolaa ja puolikaan sitruunan mehu. Tästä saa kaikki tarvittavat aineet enshätään. Sitruunamehua voi ostaa myös valmiiksi puristettuna kaupasta. Tämä on huippujuoma ja sitä kannattaa nauttia muinakin ajankohtina päivässä! Olisinpa tiennyt tämän raskaanaollessa.. Nimim. oksennusta 24/7 5kk ajan.

Kaurapuuroa! 

Itsellä on sikäli onnellinen tilanne et työpaikka on lähellä ja minulla on yleensä 15-30min aamulla aikaa ennen ensimmäistä potilasta, jolloin kerkeän koneiden käynnistyessä syödä aamiaisen. Jos syön aamiaisen kotona, on se yleensä (kasvi)maitoon tehty kaurapuuro. Joukkoon lisään chiasiemeniä ja mustikoita. Ihan parasta! Kaurapuuro rulaa. Keski-Eurooppalaiset ovat kateellisia tälle meidän mahtavalle puurolle. Urheilijat hamstraavat isoja määriä ryynejä mukaansa skandinaviassa käydessään. Ja calsiumia ja d-vitamiinia sisältävät kasvimaidot ovat nykytietämyksen mukaan lehmänmaitoa parempia.
Huomatkaa semmoinenkin, että pikaryynit ovat usein sokeroituja ja raffinoituja, joten välttäkää niitä! Tavallisista ryyneistä onnistuu puuro mikrossa 3minuutissa. 
Ja jäiset mustikat ovat käteviä, sillä ne eivät tarraa pakkasessa toisiinsa ja jäähdyttävät puuron aamulla nopeaa. Lisäksi ne ovat yksi terveellisimmistä ravinnonlähteistä maailmassa. 

 No coffee 

Jos joudun syömään aamiaisen töissä, saattaa se olla näkkileipää tms.
Mutta en suosittele kahvia aamuisin, sillä itse liputan hyvän unihygienian puolesta. Illalla on maltettava mennä nukkumaan ajoissa, jotta saa tarpeeksi unta aivoille. Hyvin nukutun yön jälkeen ei tarvita kofeiiniboostia. Trust me, ole testannut tätä jo vuosien ajan. ;)

Tämän luennon jälkeen sitten muutama ihana aamiaisidea, jonka voi myös ottaa töihin mukaan. Nämä tuovat jotenkin luksista arkeen. Suosinkin tätä ensimmäistä nykyisin leivän sijaan ;)

Banaanikebakot

Tarvitaan yksi banaani, maapähkinävoita ja sokeritonta mysliä.
Halkaistaan banaani poikittain kahtia. Jos haluaa hieman hifistellä, voi puolikkaat tökätä jätskitikkuihin tai vastaaviin. Maapähkinävoita sivellään kauttaaltaan banaanien ympärille ja sitten banaanit pyöritellään vielä myslissä. Ihan megahyvä keksintö! Tästä saa myös proteiinia päivään, joka pitää nälän loitolla. Lisäksi suosittlen tähän mukaan tuon ylläolevan vesijuoman ;)

Mysleistä sen verran et suurin osa on sokeroituja ja raffinoituja.
Välttäkää näitä. Sokeroimattomiakin myslejä löytyy, jotka eivät tee väsyttävää sokeripiikkiä vaan niistä saa pelkästään terveellisiä ainesosia.
Paras tietty on tehdä mysli itse, jolloin varmasti tietää mitä siinä on.
Kotitekoisen myslin ohje täällä. Suosittelen ;)

Seuraava ohje voi kuulostaa ihan karmealta aamukiireeseen, mutta tämä on oikeasti todella nopea. Ainakin viikonloppuna kannattaa ihmeessä testata. Käy melkein proteiiniruoasta. Nämä ovat paleopannukakkuja. Paleo-ruoasta löytyy paljon tietoa netistä. Itse en ikinä söisi pelkästään paleo-tyyliin, mutta ajoittain toki, sillä ohjeet ovat pääosin terveellisiä. Näihin pannukakkuihin tarvitaan vain kaksi ainesosaa!

Nopeat paleo-pannukakut

1 banaani
2 munaa

Hienonna aineet sekaisin blenderissä ja paista teflon pannulla pieniä pannukakkuja. Pannulle voi suihkuttaa hieman leivontasprayta.
Meillä lapsetkin ihastuivat näihin ikihyviksi. Ei tulisi enää mieleenkään tehdä sokeroituja lättyjä. Banaani tuo näihin paljon makeutta ja nämä tosiaan muistuttavat enemmän pannukakkuja kuin banaanimunakasta!
Proteiinipannukakkuihin minulla on paljon eri ohjeita mutta tämä kyl vie voiton nopeutensa ansiosta.

Aamupalojen valmistus löytyy myös videona.
Lisää aamupalavinkkejä todennäköisesti tulossa jatkossakin x)

Jäälyhdyt kakkuvuoalla

$
0
0
Löysin eräästä facebook ryhmästä ihanan idean tehdä jäälyhtyjä ilman että tarttee taistella ämpäreiden kanssa. Nimittäin kuivakakkuvuokaan kun jäädyttää vettä, niin lyhdyn keskelle tulee automaattisesti kolo kynttilälle. Nerokasta! En tiedä keneltä idea on lähtöisin, mutta jos joku tämän omakseen tunnistaa, niin hihkaiskoot.

Minulla sattuu olemaan tummoinen vanha silikoninen kuivakakkuvuoka, joka on tähän ihan täydellinen. Mikäli veden jäädyttää metallivuokaan, saa lyhdyn vuoasta irti, niin että kastaa vuoan pohjan kuumaan veteen ja kumoaa sitten lyhdyn vuoasta. Varo kuitenkin, että kuumaa vettä ei pääse jään sekaan. Silikonivuoasta jää irtoaa saman tien. Veden jäätyminen vie yllättävän paljon aikaa. -20asteen pakkasellakin pitää veden antaa jäätyä vähintään yön yli.

Itse laitoin keskelle tuikkuja, jotka olivat minusta riittävä valon lähde. Ostin pieniä shottilaseja, joihin asettelin tuikut. Paljaaltaan tuikut helposti kellahtavat kumoon ja sammuvat.
Liian isot kynttilät kuumuvat liikaa ja jää voi sulaa. Mutta eipä sekään mikään katastrofi ole. ;)
Kannattaa muistaa, että vesi on ainut neste, joka laajenee jäätyessään. Muut nesteet tiivistyvät.
Avonaisen vuoan kanssa tässä ei toki tule ongelmaa, mutta jos veden jäädyttää suljetussa rasiassa, jossa jää ei pääse laajenemaan, voi rasia haljeta. Veden vetysidokset ovat nimittäin tosi lujia. ;)

Ja kemian lyhyen oppimäärän jälkeen pääsemmekin ihastelemaan kauniita kuvia. x)
Veden joukkoon voi myös laittaa kukkia tai havuja, jolloin jääkimpaleen sisällä näkyy kauniita kukkia ja värejä. Kukat jähmettyvät kauniisti jään sisään. Näin on näppärä myös hankkiutua eroon joulukukista. Toinen kiva idea on laittaa tyhjään maitopurkkiin vettä ja kukkia ja jäädyttää ne ulkona jäiseksi koristeeksi.

 Värjäsin osan lyhdyistä elintarvikeväreillä.
Tässä vihreä lyhty.

 Markettien nestemäisillä väreillä värjääminen onnistuu hyvin.

 Sydänvuoassa tehty punainen lyhty.
Kakku irtoaa metallivuoasta helposti, kun sen pohjan kastaa nopeaa kuumaan veteen.

Proteiinivanukas

$
0
0
Tässä yksi kiva tapa nauttia proteiinijauhetta. Pelkkään veteen sekoitettu jauhe on aika tympeän makuista, joten teen mielelläni jauheesta kaikenlaisia pieniä leivonnaisia ja samalla huijaan makukeskustani silmien kautta. x) Kakun muodossa proteiinia nauttii mielellään, vaikka eihän se tietenkään aidon suklaakakun makuista ole. Mutta se ei tarkoita, etteikö se olisi hyvää.
Nämä vanukkaan ovat kiinteitä ja hyytelömäisiä. 
Näitä voi tehdä useamman jääkaappiin valmiiksi ja napata sitten vaikka kuntosalitreenin jälkeen palatusjuoman sijaan. En kuitenkaan säilyttäisi näitä yhtä viikkoa enempää jääkaapissa, sillä homehtuvat helposti. Pakkasessa säilyvät hyvin 1-2kk. Postauksen lopussa on vähän variaatioita, mutta tässä on ohje, jota minä käytin tällä kertaa. Ohjeella tuli 7-8kpl muffinssin kokoista vanukasta.

5dl soijakaakaota
50-60g suklaaheraproteiinijauhetta
1rkl + 1tl liivatejauhetta
4rkl kylmää vettä

Laita liivatejauhe kylmään veteen turpoamaan.
Kuumenna kaakao kattilassa kuumaksi. Lisää turvonnut liivate ja proteiinijauhe. 
Sekoita tasaiseksi ja kaada silikonisiin vuokiin.

Laitoin vuoat pakkaseen jähmettymään täysin, jotta vanukkaat sai kokonaisina kumottua vuoasta ulos lautaselle. Jääkaapissakin nämä jähmettyvät tietty hyvin, mutta silloin nämä täytyy syödä lusikalla suoraan vuoasta. Jääkaapissa vanukkaita kannattaa hyydyttää yön yli. 
Pakkasessa kannattaa pitää 4-6h. 

Kaakao / Maito
Soijakaakao sisältää sokeria, mutta se on todella hyvänmakuista. Jos haluaa täysin sokerittoman version, niin kannattaa käyttää esim. tavallista soijamaitoa. Tai esim. pähkinä- kookos- tai kauramaitoa. Lehmänmaitokin toki käy, mutta tällöin käyttäisin laktoositonta maitoa, jolloin maitosokeria on mahdollisimman vähän. Mikäli pieni lapsi kärsii ummetuksesta, kannattaa lehmämaito vaihtaa esim. kauramaitoon, sillä lehmänmaito aiheuttaa helposti ummetusta ihan perusterveellekin lapselle. Suklaan makuinen kookosmaito on muuten kans todella hyvää! ;)
Mikäli vanukkaisiin käyttää sokeripitoista kaakaota, nauttisin vanukkaan aerobisen treenin päätteeksi, sillä tällöin keho vaatii myös sokereita palautumiseen. Jos vetää treenin, jossa pelkästään nostetaan rautaa, ei sokeria tällöin tarvitse yhtä paljon. Mikäli harrastaa kestävyysliikuntaa (esim. juoksu, hiihto), saa ruokavalio koostua hyvinkin pitkälti hiilihydraateista ja hyvistä rasvoista.

Proteiinijauhe
Suklaaproteiinijauheen tilalla voi toki käyttää muutakin jauhetta.
Vanukkaat voi tehdä esim. tavalliseen soijamaitoon ja käyttää mansikan- tai vaniljanmakuista proteiinijauhetta, jolloin saa ihan erilaisia vanukkaita. 
Proteiini kasvattaa lihasmassaa ja auttaa kehoa palatumaan treenistä.

Liivatejauhe
1tl liivatejauhetta vastaa kahta liivatelehteä. 1rkl = 3tl.
Jauhe on tässä kätevämpää, sillä liivatelehtiä tarvittaisiin ainakin 8kpl satsin hyydyttämiseen.
1tl liivatejauhetta liotetaan 1rkl:een vettä. Tähän ohjeeseen tarvitaan 4tl liivatejauhetta, joten vettäkin tarvitaan 4rkl. Pidän matematiikasta. ;)

Osan seoksesta jähmetin Ikean silikonivuoissa, jotka muistuttavat minun mielestäni vähän hiekkakakkuja. Tuli hauskoja. Jotta nämä sai kumottua vuoista nätisti, oli vanukkaat pakastettava.

Utarekakku

$
0
0
Kaverini pyysi tekemään työkaverilleen 40v synttärikakun. Jostain syystä päädyimme sitten tämmöiseen, älkää kysykö miksi. =D Opin vasta juhlapäivänä, että lehmällä kuuluu olla neljä nisää eikä yhdeksää... Ei ihme että kakku muistuttaa hieman avaruuslehmää tai kumihanskaa.. Facebook leivontaryhmässämme oli hyviä teorioita lehmäparan kohtalolle. Tämä voisi olla esim. geenimanipuloitu tai ylijalostettu lehmä. Tai sitten lehmän kanssa oli alunperin tarkoitus syntyä identtinen kaksonen, mutta jakautumisvaiheessa meni jotain pieleen.. =P
Noh, ensi kerralla pitää muistaa tarkistaa yksityiskohdat.
Synttärisankaria ei onneksi tämä pieni fiba haitannut, vaan hän oli oikein tyytyväinen kakkuun. =)
Ensi kerralla aikoo toivoa sonnikakkua ;) Pitänee tehdä sille viidet kivekset...

 Alempi kakku on koottu kahden litran kulhoon kääretorttupohjasta.
Tai oikeastaan käytin tällä kertaa suklaakakkupohjan ohjettani. Tein 8 munan satsin ja paistoin taikinan 42x32cm pellillä. Kakusta tuli tosi korkea, kuuden munan taikina olisi aivan hyvin riittänyt. Kakkupohjaa jäi puolet yli. Täytteenä on vadelma- ja suklaamousset. Kakku on gluteeniton.
Tarkemmin kakun kokoamisesta kippoon ja yleisesti kakun kokoamisesta voi lukea tarkemmin täältä. Videokin löytyy youtubesta. Kakku on kuorrutettu valkoisella massalla ja ruskeasta massasta leikkasin palasia vapaalla kädellä ja liimasin kakkuun kiinni. Tämä on ehkä vähän karikatyyrimainen lehmä, mutta minulle tämä kuvastaa lehmää. x)

Utareet on sitten tehty tuossa pienessä kakkuvuoassa. Samalla periaatteella kuin isompikin kakku.
Nisät muotoilin pinkistä massasta ja tökkäsin sisälle vielä cocktailtikut, jotta ne pysyivät hyvin kakussa kiinni.

 Kakun alapuolellekin laitoin palan massaa, jotta kakku on helppo kuljettaa erikseen.
Yleensä en päällystä kakkua alapuolelta. =D Taitaa muuten olla ensimmäine kerta, kun tämmöiseen ratkaisuun päädyin. Kakku piti kuljettaa tunnin ajomatkan päähän, joten halusin kakut erilleen ja mahdollisimman siististi perille.

Teki mieli kirjoittaa kakkuun 40 vuotta vanhat utareet tai vastaavaa, mutta hillitsin itseni.
Onnea synttärisankarille!

Chocolate bar maker - baking with kids!

$
0
0
Testasin pikkuapulaisteni kanssa joululahjaksi saatua suklaapatukkavälineistöä.
Paketti on ostettu Toys R Us liikkeestä.
Siihen kuuluu mm. erilaisia muotteja, suklaakippo, käärepapereita ja tarroja.
Näitä oli tosi hauska tehdä lasten kanssa!

Käytettiin joulun suklaatalo näihin.
Täytteenä on valkosulaata, jonka sekaan on sekoitettu minivaahtokarkkeja. 
Pinta on maitosuklaata.

Nappasin videonkin näiden valmistuksesta.
Tosi hyvin pojat innostuivat näitä tekemään, vaikka useinkaan eivät leivonnasta juuri välitä. Piparkakkuja ja sokerimassakoristeita tykkäävät tehdä. Taikinat ym eivät hirveästi kiinnosta. x)
Katso videolta pikku apulaisten sähellys!

Täytyy sanoa, että ylpeä olen 2v ja 6v poikien saavutuksesta.
Muoteilla saa helposti nättejä patukoita aikaan, vaikka ei kovin paljon vaivaa näihin näkisikään. xD
Suklaapatukoihin kannattaisi aina käyttää temperoitua suklaata, mutta tämmöiseen lasten kanssa puuhaamiseen ei kannata aivan liikaakaan vaivaa nähdä.
 
Näitä voisi olla kiva tehdä myös synttäreillä.
Jokainen saa tehdä oman suosikkinsa.
Täyte onnistuu tosiaan niinkin helposti, että suklaan joukkoon vain omia lempikarkkeja, pähkinöitä, keksimuruja tai hedelmäpaloja, niin hyvä tulee. Täytteeseen voi käyttää myös nutellaa, kondensoitua maitoa, maapähkinävoita ym. Tietty jos oikein haluaa panostaa, niin voi valmistaa suklaa ganachea, kinuskia, hilloa ym. Lisää suklaaohjeita löytyy täältä.

Sinkki flunssanhoidossa

$
0
0
Otanpa hieman kantaa tähän sinkkiin, jota käytetään paljon nykyisin flunssan hoidossa.
Sinkkiyhdisteitä löytyy paljon erilaisia ja kaikissa luontaistuotekauppojen tuotteissa on yleensä juuri sitä väärää sinkkiä. Nimittäinsinkkiasetaattion tutkimusten mukaan tehokkain flunssan tappaja. Sinkkisitraatti on lähes hyödytön ja juuri sitä luontaistuotekauppojen tuotteet sisältävät. Sitraatti sitoo sinkkiä, jolloin sinkki ei pääse imeytymään elimistöön.
Toiseksi paras yhdiste on sinkki-glukonaatti ja sinkkiglukonaatti-glysinaatti. Ruohonjuurikaupan valikoimissa on runsaasti näitä. Ainut sinkkiasetaatti, jonka olen löytänyt, on apteekin sinkki suusuihke (kuvassa). Tuo suihke on kyllä kätevä, koska monella on varmasti hankala niellä suuria tabletteja.

Minä testasin suihketta viime kuussa ja minusta tuntuu että tuo oikeasti auttoi! Minulla oli aivan jäätävä kurkkukipu ja näin öisin unta että kurkku oli täysin mätä. Aloitin suihkeen käytön heti kun aloin saada oireita ja kohta oltiinkin jo räkäisessä yskävaiheessa. Flunssathan alkavat usein kurkkukivulla ja päättyvät nuhaan ja yskään. Räkä vie pöpöt ulos kehosta, joten se on ihan toivottava lopputulos. Osa oireilee enemmän poskionteloita ja osa yskää. Ne joilta on nielurisat poistettu, saavat usein hankalan yskän, kun risat eivät ole nappaamassa pöpöjä ylänielussa.

Ja tiedoksi: keuhkoputkentulehdus ei ole vakavaa perusterveellä. Se on sama asia kuin yskä. Aina kun on yskä, niin keuhkoputki on ärtynyt. Se on lähes aina virustauti eikä tarvitse antibioottia! Mutta oireita lievittäviä lääkkeitä kyllä kannattaa käyttää. Jostain keuhkosairaudesta kärsivät ovat sitten vähän eri asia. Keuhkokuume taas voi olla bakteeriperäinen, jolloin se uhkaa henkeä. Keuhkokuumeen tunnistaa kuuntelemalla keuhkot ja ottamalla tulehdusarvon (joskus keuhkokuva). Kannattaa käydä tarkistuttamassa tilanne lääkärissä melko matalalla kynnyksellä. =)

Minua huvittaa aina, kun ihmiset sanovat kauhuissaan, että heillä on pitkittynyt flunssa, kun se on kestänyt lähes kaksi viikkoa. Harvemmin flunssa kestää alle kaksi viikkoa.. Yskä varsinkin.
Minullakin flunssa kestää usein parisen viikkoa, mutta tämä suihkeen käytön aikana flunssa oli lähes taltutettu viikossa! Tutkimusten mukaan tämän pitäisi lyhentää oireilua jopa 40%. Aika hurja tulos. Tämä päti kuitenkin vain tuolle sinkkiasetaatille. Pitänee testata tuotetta vielä jatkossa flunssien osuessa kohdalle. Suihke maistuu voimakkaasti anikselle ja jälkimaku on lakritsimainen. Alkuun tämä oli pahaa, mutta makuun tottui pian. Haittavaikutuksia ei pitäisi olla.

Sinkkiä voi tilata myös netistä apteekkikauppa.com kautta.

Testaa myös tujakkaa flunssajuomaani. ;)

Oreojäätelö ja salmiakki-valkosuklaajäätelö

$
0
0
Pakkasellakin voi syödä jäätelöä. Näin mäkkärissä Oreo-jäätelöä eli vaniljajäätelöä, jonka sekaan on sekoitettu Oreo-keksimurskaa. Ajattelin, että turha tuota on valmiina ostaa, kun sen valmistaminen käy käden käänteessä. Valmistin nämä valmisjäätelöstä. Jos haluaa valmistaa vaniljajäätelön itse jäätelökoneella, suosittelen tätä ohjetta. Nopea jäätelö ilman jäätelökonetta syntyy kermasta ja kondensoidusta maidosta. Vaahdotetaan 5dl kermaa ja lisätään 1prk (n.400g) kondensoitua maitoa joukkoon. Lisätään vanilja ja halutessa vielä 2rkl glukoosisiirappia. Sitten pakastetaan. Jäätelöä ei tarvitse sekoitella pakastuksen aikana. Ohjeella tulee noin 2litraa jäätelöä.

Oreo-jäätelö

Minä kuitenkin käytin tällä kertaa Valion kevyt vanlijajääteöä. Jäätelön annetaan pehmentyä pöydällä n.15min ajan, jonka jälkeen sen sekaan sekoitetaan Oreo-murskaa lusikalla. Yhteen litraan jäätelöä menee noin 200g Oreoita. Sitten jäätelö taas pakastetaan. Tästä tuli tosi ihanaa!

Salmiakki-valkosuklaajäätelö

Käytin litran paketista puolet Oreo-jäätelöön ja lopuista tein salmiakki-valkosuklaajäätelöä.
Sekoitin pehmenneen jäätelön joukkoon turkinpippurirouhetta ja valkosuklaanappeja. 
Toimi älyttömän hyvin. Yhteen jäätelölitraan menee pussillinen turkinpippurirouhetta.

Olen aiemmin tehnyt salmiakkijäätelöä kotitekoisesta salmiakkikastikkeesta.
Kastike syntyy apteekin salmiakkimikseristä. Ohje täällä.

Suosittelen kokeilemaan myös karkki-keksijäätelökakkua. ;)
Omaan suosikkiini tulee vaniljajäätelöä, kandisokerikeksejä ja suklaata.
Myös suklaa- tai toffeejäätelö passaisi kakkuun hyvin.
 
Lisää ihania jäätelöohjeita löytyy täältä
Vaikea valita yhtä suosikkia. Voisin ehkä suositella kokeilemaan esim. kurpitsajäätelöä, joka on varmasti monelle aika uusi tuttavuus. ;) Tai mokkapalajäätelöä
 
Kahvijäätelö on yksi lemppareistani. Myös kotitekoiset puffet-jäätelöt ovat ihania. Sorbetit voi valmistaa hyvinkin vähäkalorisina. Terveellinen proteiinijäädykekin syntyy hetkessä.

Terveelliset brownies-leivokset

$
0
0
Tässä taas yksi ihana vaihtoehto voi-sokerileivonnalle.
Vein näitä töihin ja ensimmäinen reaktio ihmisiltä oli, että nämä ovat aitoja brownieleivoksia.
Kerrottuani, että nämä sisältävät bataattia, sain hyvin epäluuloisia katseita osakseni.
Seuraava vaihe olikin sitten maistaminen ja kaikki ihastuivat näihin!
Näissä ei ole lisättyä sokeria, mutta nämä ovat silti ihan tarpeeksi makeita.

7,5dl keitettyä bataattia soseutettuna
7,5dl (n.400g) kuivattuja taateleita
2,5dl kasvimaitoa
 4rkl maapähkinävoita
1,8dl kaakaojauhetta
1,8dl tummaa suklaata (86%)
1,8dl gluteenitonta jauhoseosta
½dl perunajauhoja
½tl leivinjauhetta
1tl vanlijajauhetta
ripaus suolaa

Hienonna taateleita ensin blenderissä. Lisää soseutettu bataatti ja maito. Lisää maapähkinävoi.
Tässä vaiheessa seoksen voi siirtää toiseen kulhoon ja lisätä kuivat aineet lusikalla sekaan.
Lopuksi lisätään rouhittu tumma suklaa. Suklaan voi jättää poiskin, mutta todella tumma suklaa on pienenä määränä erittäin terveellistä. Taikinan joukkoon voi vielä lisätä rouhittuja pähkinöitä.

Vegaaniversioon voi käyttää vegaanista suklaata.
Maitona toimii hyvin esim. soija- tai kauramaito.

 Ihan aidon brownietaikinan näköistä!
Kaada taikina 20x30cm vuokaan, joka on vuorattu leivinpaperilla.
Paista 200 asteessa 50-60min. 

Anna levyn jäähtyä kokonaan ja leikkaa sitten paloiksi.

Leivoksia kannattaa säilyttää jääkaapissa. Nämä voi myös pakastaa.
Nämä ovat yllättävän tuhteja, joten kannattaa tehdä aika pieniä paloja.
Tosi kiva tuttavuus oli. Suosittelen kokeilemaan jos haluaa hieman keventää tai muuten vain tarjota keholle terveellisempiä ruokavaihtoehtoja. =)

Suklaa-appelsiiniraakakakku

$
0
0
Raakakakut ovat terveellisiä, sillä niissä on paljon hyvää rasvaa ja vähän huonoja hiilihydraatteja.
Pakko kuitenkin todeta, että älyttömiä kaloripommeja nämä ovat. En voi oikein laihduttajille suositella. Cashewpähkinät sisältävät lähes 600kcal/100g. Vaikka kakkua otetaankin vain pieni pala, niin on siinäkin ihan tarpeeksi energiaa. Hyviä rasvoja on kuitenkin tärkeä saada, joten harvakseltaan syötynä, voin lämpimästi suositella. Pala tätä kakkua toimii hyvin esim. välipalana. Ja juhliinkin kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos haluaa tarjota jotain vähän terveellisempää. 

En tehnyt tähän kakkuun pohjaa ollenkaan, koska minusta se on loppupeleissä aika turha, sillä täytteessä on jo paljon pähkinöitä.

18cm vuoka
8-10:lle

3dl cashewpähkinöitä
2 appelsiinia
1dl raakakaakaojauhetta
1dl kaakaovoita
½dl hunajaa 
½tl vaniljajauhetta

Liota pähkinöitä kylmässä vedessä 8h.
Pese ja lohko appelsiinit. Laita pähkinät appelsiinipalojen kanssa blenderiin ja hienonna sieleäksi. Kyllä, appelsiinit nakataan kokonaisena blenderiin, ei kuorita. Lisää kaakaojauhe, hunaja ja vanilja. Sulata kaakaovoi vesihauteessa ja lisää joukkoon. Sekoita tasaiseksi blenderissä. 
Vuoraa 15-20cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja painele seos vuokaan.
Laita jääkaappiin yön yli.

 Vinkki!
Hunajan voi korvata myös vaahterasiirapilla. Se ei ole yhtä terveellistä kuin hunaja, mutta sillä saa uutta aromia kakkuun.

Raakakaakaojauhe ei ole paahdettua, jonka vuoksi se on raakaruokaa.
Kaakaon maku tulee kunnolla esiin vasta, kun se on paahdettu. 
Eli jos haluat kakkuun kunnolla kaakaon makua, käytä tavallista kaakaojauhetta.
Tällöin kakku ei enää ole raakakakku, mutta jos se ei haittaa, niin suosittelen kyllä tavallista kaakaojauhetta, koska se maistuu jollekin. Raakakaakaojauhe on melko mautonta.

Kakusta tuli tosi ihanaa! Suosittelen kokeilemaan. Yksi parhaita raakakakkuja ikinä.
Mutta muista nauttia kohtuudella. ;)

Ruohonjuuri

$
0
0
 Oulussa avattiin viime vuonna Ruohonjuuri ekokauppa. Kauppa on todella laaja ja sieltä löytää paljon terveellisiä tuotteita. Itse ostan kaupasta yleensä ruoanlaittoon ja leivontaa tarkoitettuja tuotteita, mutta lisäksi kaupassa on paljon ihon- ja hiustenhoitotuotteita.

Sain kaupasta testattavaksi paaaaljon terveellisiä valkoisen sokeri korvikkeita.
Paketissa oli palmusokeria, erytritolia, intiaanisokeria, täysruokosokeria, palmusokeroitua kaakaomassaa, vanilja- ja caramel steviaa sekä kolmea eri agavesiirappia (vaalea, suklaa ja caramel).
 Näiden glykeeminen indeksi on matala, joten nämä eivät saa aikaan tuhoisaa verensokeripiikkiä.
Erytritoli on lisäksi kaloriton. Muissa on tietty kaloreita, mutta vähemmän kuin perus sokerissa. Itse ajattelen yleensä enemmän terveellisyyttä kuin kaloreita.

Pakko todeta heti alkuun, että tuo palmusokeroitu kaakaomassa (72%) oli ihan megahyvää! Taidan syödä sen tuollaisenaan ihan raakana. =P Ei raski leivontaan käyttää. Tosin taidan tekaista suklaasta yhden kupillisen espanjalaista kaakaota. ;) Kaakaomassasta voi valmistaa ihan mitä tahansa leivonnaisia. Itse käytän suklaan korvikkeena. Ja siis ihan oikealle suklaalle tämä maistuukin. =)

Nuo maustetut agavesiirapit ovat myös tosi ihana löytö! Laitan niitä jatkuvasti kahvin joukkoon.
Varsinkin jääkahvin tai frappuccinon kanssa nuo sopivat täydellisesti yhteen. ;) Kylmää kahvia on nimittäin aika hankala juoda, ellei siinä ole ihan mitään makeutusta.

Yksi suosikkijuomani on caramel latte milkshake.
Tässä kuitenkin terveellisempi versio. ;)

2 palloa kahvijäätelöä *)
1dl kahvia
½dl (kasvi)maitoa
10 tippaa caramel steviaa

*) Kahvijäätelön voi toki ostaa valmiinakin. Itse tehtynä suosittelen tekemään jäätelön maitoon ja käyttämään tomusokerin tilalla esim. intiaanisokeria, palmusokeria tai täysruokosokeria.

Itse tehty sitruunamehu on myös yksi suosikeistani. Mehuun on vain lisättävä tosi paljon sokeria, että sitä saattaa juoda ja minulle tämä sokerimäärä on liikaa. Kokeilin mehua kuitenkin erytritoliin, joka on mm. karppaajien suosima makeutusaine eikä sisällä kaloreita.

1 ison sitruunan mehu
3dl vettä
n.5tl erytritolia

 Valmistusohje löytyy täältä. Makeutusainetta voi laittaa enemmänkin oman maun mukaan.
Mikäli haluaa tehdä tämän pikaversiona sekoitetaan kaikki ainekset vain yhteen eikä kuumenneta alkuvaiheessa ollenkaan.

Tässä vähän viimeisimpiä ostoksiani. 

Ajattelin testata kookossokeria, jonka glykeeminen indeksi pitäisi olla todella matala ja näin ollen se ei tee suurta verensokeripiikkiä. Muutenkin kookossokerin pitäisi olla hyväksi keholle. Sitten ostin kookosmaitoa. Lehmänmaidosta on paljon kiisteltyä tietoa ja nykyisin koitankin ostaa enemmän kasvimaitoja. Lähes kaikkiin kasvimaitoihin on nykyisin lisätty calsiumia ja d-vitamiinia.
Kookos on muuten siitä ihanan ekologinen, että lähes kaikki osat kookospuusta pystytään hyödyntämään!

Sitten ostin ceylon kanelia, jossa on vähiten myrkyllistä kumariinia. Halvemmissa kaneleissa syöpää aiheuttavaa kumariinia on yli 200-kertaisesti. Ceylon kaneli ei sisällä sitä lähes ollenkaan. Tavallinen kaneli on parempaa, mutta terveellisyyden takia kannattaa vaihtaa ceyloniin. Ja tämäkin lienee tottumiskysymys. ;) Omille lapsille en ole tavallista kanelia antanut, joten heille oikea kaneli on tätä ceylon kanelia.

Ystäväni tutustutti minut näihin Jaksamisleipiin. Leipä muistuttaa näkkileipää ja sisältää paljon proteiinia ja hyviä rasvahappoja. Leipä on valmistettu mm. soijapavuista ja spelt-jauhoista. Suolaa näissä on aika paljon. Tuo chia-leipä on suosikkini. Sen päälle kun levittää vähän kookosöljyä niin ei löydy parempaa. En ole mikään tavallisen leivän vastustaja, mutta lähes kaikki kaupan valmisleivät sisältävät jonkin verran vehnäjauhoja, joka aiheuttaa minulle tosi kivuliasta mahan turvottelua. Olen yksinkertaisesti vain niin kyllästynyt siihen turvotteluun, että vähensin leivänsyöntiä huomattavasti. Myös valkoista sokeria vältän nykyisin. Ja kuinka ollakaan, turvottelu lakkasi! Pitää joskus napata kuva, kun maha oikein turvottelee ja jakaa se tänne. Valehtelematta näytän 6kk raskaanaolevalta!

Chia-siemenet ovat minulla jokapäiväisessä käytössä. Laitan niitä aamuisin aamupuuroon. Myös smoothie-juomiin ne sopivat hyvin. Pussi chia-siemeniä maksaa lähemmäs kympin, mutta yksi pussi kestää minulla ainakin kuukauden, vaikka käytän sitä joka päivä. 

Chia-siemenistä voi myös valmistaa vanukasta, kun ne liottaa hetkeksi nesteeseen. 3-4rkl chia-siemeniä sekoitetaan 2,5dl:aan kasvimaitoa (esim. kookos tai manteli) ja annetaan turvota. Helppoa, nopeaa ja terveellistä. =)

Koivusokeri eli xylitoli on varmasti kaikille tuttu. Sitä parempaa keksintöä ei ruokapuolella olekaan.
Tätäkin minulta löytyy aina kaapista. ;)

 Kaupasta löytyy sekä raaka-aineita että valmisherkkuja. Kaikki tuotteet ovat luomua. Kaupassa on myös jättimäinen suklaa-, tee- ja kahvivalikoima. Ilahduin kun kofeiinittomia tuotteita oli paljon.
Olen testannut myös kaupan valikoimassa olevaa shampoota ja hoitoainetta. Kauppa on kuin pieni marketti! =) Myös erilaisia ihonhoitotuotteita ja meikkejä sieltä löytyisi paljon. Rasvat vain yleensä hankin aina apteekista, kun minulla on atooppinen iho. Tämä talvi varsinkin on ollut kauhea. III-luokan kortisoni on käytössä ja kasvoille ihan oma atoopikon rasva.
 
Ruohonjuurikauppa ei mielestäni ole myöskään mitenkään ylihinnoiteltu kauppa.
Jotkut pelkäävät ekokauppojen korkeita hintoja, mutta monet tuotteet ovat ihan ruokakauppatuotteiden hintaisia. Käykää ihmeessä tutustumassa. Kauppa sijaitsee Rotuaarilla.

Pysykäähän maisemissa, sillä julkaisen ensi kuussa ohjeet mm. terveellisiin Runebergin torttuihin, Laskiaispulliin, vohveleihin ym ym. ;)

Yhteistyössä:


Terveellisemmät Runebergin tortut

$
0
0
Runebergin tortut ovat melkoinen kaloripommi, joten päätinkin kehitellä huomattavasti terveellisemmän version perusohjeesta. Voi on korvattu kermaviilillä ja valkoinen sokeri terveellisemmällä intiaanisokerilla. Vehnäjauhot vaihdoin spelt-jauhoihin. Väitetään että spelt-jauhot ovat proteiini- ja kuitupitoisempia, mutta valkoista vehnäähän nekin ovat. Spelt-vehnä on vanha viljalaji, jota kutsutaan myös alkuvehnäjauhoksi. Mikäli näistä haluaa vieläkin terveellisempiä, voisi osan vehnäjauhoista korvata täysjyvävehnäjauhoilla. 
Näistä tuli tosi ihania! Mielestäni jopa parempia kuin alkuperäiset! =)

15kpl

1,5dl intiaani-, kookos- tai palmusokeria
3 munaa
1,5dl spelt-vehnäjauhoja
1,5dl mantelijauhetta
1,5tl leivinjauhetta
0,5tl vaniljajauhetta
0,5tl jauhettua kardemummaa
1prk (200g) kermaviiliä
1dl piparimuruja

Piparimurujen tilalla voi käyttää esim. manteli- tai korppujauhoja.
Taikinan joukkoon voi myös lisätä karvasmanteliaromia, mikäli siitä tykkää.
Mikäli haluaa lisätä joukkoon voita, voi käyttää ½prk kermaviiliä (100g) ja 100g voita.
Rypsiöljyvalmisteita en suosittele. Vaikka rypsiöljy on terveellisin öljyvalmiste, menee sen hyvät rasvasidokset kuumetessa pilalle, jolloin terveysvaikutuksetkin heikkenevät. Rypsiöljy tulisi aina nauttia kuumentamattomana. Mielummin kannattaa käyttää leivonnassa puhdasta voita.

Kostutus:
2dl vettä
3rkl sitruunamehua
2-3rkl agave-siirappia

Päälle tulee vadelmahilloa. Mikäli haluat valmistaa hillon itse vähäsokerisena, käytä tätä ohjetta. Sokerin voi korvata terveellisemmillä sokereilla tai vaikka erytritolilla (karppisokeri).
Sokerikuorrute sekoitetaan tomusokerista ja vedestä.

Video leivosten valmistuksesta löytyy YouTubesta.

 Samaiselta videolta löytyy myös Piparimuumitalon viimeiset hetket.. 

Kevyemmät laskiaispullat

$
0
0
Runebergin päivä ja laskiainen sattuivatkin tänä vuonna todella lähelle toisiaan. Tein vasta kevyitä Runebergin torttuja ja päätinkin kehitellä myös laskiaispullalle terveellisemmän vaihtoehdon. 
Näistäkin tuli täysin aidon pullan makuisia! Ei varmasti kukaan huomaa eroa.
 
Näissä on kuitenkin huomattavasti vähemmän rasvaa kuin peruspullissa ja sokerin korvasin terveellisellä agave-siirapilla. Pullien teossa kannattaa muutenkin suosia siirappia sokerin sijaan, sillä siirappi tekee pullista todella kuohkeita. Jos oikein haluaisi panostaa, niin jauhoina voisi käyttää täysjyvävehnäjauhoja. Mutta veikkaan et tällöin pullista tulisi lähinnä sämpylöitä... x) Tai en ole varma, pitänee joskus testata. Osan jauhoista voisi ainakin korvata täysjyväjauhoilla. Käytin näihin spelt-jauhoja, koska niiden väitetään olevan terveellisempiä kuin perus vehnäjauhojen. 
Ja huomaa että ohje on munaton! ;)

Laskiainen

Sain viime vuonna käsiini ihanan kirjan, joka kertoo kristillisten kulttuurien ruokaperinteistä. Olen aikuisiällä alkanut kiinnostua kovasti historiasta ja tämä kirja onkin aivan mainio. Sen on kirjoittanut Marja Tanhuanpää, joka on Suomen uskonnonopettajain liitto ry:n Synsygus-lehden ruokatoimittaja. Hän on perehtynyt mm. eri kristillisten juhlien ruokaperinteisiin. Kirja on todella kiehtova ja siinä on myös viitisentoista reseptiä. 

Laskiaisena aletaan laskea paastopäiviä, laskeudutaan paastoon, josta päästään pääsiäisenä. Tänä vuonna pääsiäinen on harvinaisen aikaisin. Ennen paastoa kuitenkin juhlitaan. Katolisissa maissa ennen kevätpaaston alkua järjestetään riehakkaita karnevaaleja (lat. carne vale, "jäähyväiset lihalle"). Kotimainen vastine karnevaaleille on laskiaisrieha pulkkamäkineen ja mäenlaskuineen.

Suomalaisen kansanperinteen mukaan laskiaisena syödään hernekeittoa (arkisemmin papusoppaa). Tapa on peräisin keskiajalta, jolloin myös katolisessa Suomessa noudatettiin kirkon määräyksiä. Laskiaistiiastai oli viimeinen päivä, jolloin sai syödä liharuokia ennen paastoa. Sitten alkoikin 40 arkipäivää kestävä paasto.
Kuuluisin hernerokan nauttija taitaa olla Raamatussa. Iisakin ja Rebekan poika Esau valmisti papukeittoa, jonka oikeudet Esau myi kaksoisveljelleen (1 Moos. 25:27-34).

Laskiaispulla

Laskiaispulla herättää tunteita. Kuuluuko pulla syödä mantelimassan vai hillon kera? Jos haluaa syödä pullansa mantelimassatäytteellä, edustaa vanhempaa tapaa. Mantelimassa eroaa marsipaanista siinä, että marsipaani sisältää puolet sokeria, kun mantelimassassa mantelia on huomattavasti sokeri enemmän. Myös laskiaispulla on muistuma keskiajan karnevaaleista. Katolisen kirkon perinteisiin kuului, että paastoon siirtymisen taitekohdassa nautittiin valkoista ruokaa eli maitotuotteita, voita, juustoa, munia ja vehnäleipää. Valkoista ruokaa pidettiin hienompana ja jopa pyhempänä. Laskiaispullakin on jäänne näistä valkoisista ruoista. 

Laskiaispullaa syötiin jo 1600-luvun Saksassa, jossa se maustettiin rusinoilla ja korinteilla. Mantelimassatäytteinen pulla tuli tunnetuksi 1700-luvun lopulla ruotsalaisen Cajsa Wargin keittokirjan välityksellä (Hjelpreda I Hushållningen For Unga Fruentimmer 1755). Warg mainitsee laskiaispullan, joka nautitaan mantelimaidon kera. Suomalaisten pöytiin pulla pääsi vasta 1800-luvun lopulla. Kermavaahdon ja mantelimassan/hillon seosta alettiin käyttää täytteenä vasta 1950-luvulla. 
Nykyisin Ruotsissa on herättänyt suosiotaan Nutellalla, banaanilla ja kermalla täytetty laskiaispulla.
Tämäkin rantautuu todennäköisesti kohta Suomeen.

Kevyet laskiaispullat

1pss kuivahiivaa (tai 25g tuorehiivaa)
3/4dl agave-siirappia
1rkl kardemummaa
ripaus suolaa
2,5dl maitoa
125g maitorahkaa
n.6dl spelt-jauhoja
25g voita

Kuumenna maito 42 asteiseksi. Tuorehiivaa käytettäessä maito kuumennetaan 38 asteiseksi ja hiiva murennetaan maidon joukkoon. Kuivahiiva käytettäessä lisätään hiiva jauhojen joukkoon. Lisää agave-siirappi ja mausteet maidon joukkoon. Lisää jauhot, maitorahka ja sula voi. Alusta taikina tasaiseksi. Lisää jauhoja tarvittaessa. Spelt-jauhoissa lukee, että taikina jätetään normaalia löysemmäksi, mutta itse olen käyttänyt jauhoja 1:1. Varo kuitenkin lisäämästä liikaa jauhoja. Taikina on valmis kun se juuri ja juuri irtoaa kulhon reunoista. Löysästä taikinasta tulee kuohkeimmat pullat.

Suosittelen käyttämään ihan ripauksen voita, ettei pullista tule kuivia. Rypsiöljyä en suosittele, sillä sitä ei ole hyvä kuumentaa. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa liinan alla 45min.

Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja muovaa siitä pieniä pullia. 
Nosta pellille ja anna kohota vielä liinan alla 30min.
Paista pullia 225 asteessa noin 8min. Pullia ei tarvitse voidella.

Mikäli haluaa täyttää pullansa itse tehdyllä (ja karvasmantelittomalla) mantelimassalla, kannattaa kokeilla tätä ohjetta. ;)

Lisäsin pullien keskelle ennen paistoa paistonkestävää omenahilloa.
Kermatäytteen jätin tällä kertaa pois, jotta näistä tulee mukamas vieläkin terveellisempiä. x)
Ohjeella tuli tosi ihania pullia!

Tavallinen laskiaispullaohjeeni löytyy täältä. Sillä tulee maailman kuohkeimmat laskiaispullat! Ja huomaa, että siinäkin reseptissä käytetään siirappia. ;)

Tein osasta taikinasta korvapuusteja, koska ne ovat suosikkejani.
Täytteen tein samalla tavalla kuin peruskorvapuusteihinkin, mutta fariinisokerin korvasin intiaanisokerilla. Tuli ihanan kinuskiksia!

Maaliskuussa vietetäänkin sitten vohvelipäivää pääsiäisen lisäksi. ;)

Laskiaistietopaketin lähde: Taivaallista mannaa, Marja Tanhuanpää, s. 64-69, Maahenki.

Siemenleipä

$
0
0

Meillä tykästyttiin tähän leipään kovasti. Leipä sisältää paljon eri siemeniä ja hieman kauraa ja ruista, joten se passaa minullekin todella hyvin. Ruis pitää verensokerin tasaisena pitkään ja kaura auttaa kolesterolien hallinnassa. Olen perusterve, mutta kärsin raskaudenaikaisesta diabeteksesta, joten riski sairastua sydän- ja verisuonoitauteihin on minulla kohonnut. Varsinkin kun ottaa vielä huomioon voimakkaan sukurasitukseni. En yleensä fanita mitään siemeniä, mutta tässä ne maistuivat hyvälle.

n.20kpl

40g kurpitsansiemeniä
40g auringonkukansiemeniä
30g seesamin siemeniä
30g pellavan siemeniä
30g kauraryynejä
65g ruisjauhoja
1tl suolaa
(½tl leivinjauhetta)
2rkl oliiviöljyä
4-8rkl vettä

-Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. 

1. Sekoita siemenet ja kauraryyni kulhossa. Voit halutessasi pyöräyttää seoksen vielä tehosekoittimessa jolloin tulee hienojakosempaa seosta. Tämä ei tietenkään ole pakollista, mutta ehkä lapsiperheissä kätevä, jos lapset inhoavat ruoassa olevia sattumia. ;)

2. Lisää ruisjauhot, suola ja leivinjauhe. Lisää lopuksi öljy ja vesi. Jos hienonnat siemenet tehosekoittimessa, tarvitaan vettä enemmän kuin tuo 4rkl. Lisäile vettä 1rkl kerrallaan, kunnes seos on valmista kaulittavaksi, mutta ei liiankaan lötköä.


 3. Kauli taikina kahden leivinpaperin välissä levyksi. Mikäli taikina repeilee kovasti, lisää vettä.
Leikkaa levystä pieniä näkkileivän kokoisia palasia ja nosta uunipellille. Pizzaleikkuri on tässä kätevä, mutta veitsikin toki käy.

4. Paista leipiä 12-18min, kunnes ne ovat kuivia. Anna jäähtyä. Leivät rapeutuvat jäähtyessään.

Vinkki!
-Käytä oliiviöljynä maustettua öljyä, kuten esim. basilika tai valkosipuli. 
Saat uutta yrttistä makua leipiin.

-Keliaakikot voivat korvata ruisjauhon gluteenittomalla jauhoseoksella ja käyttää keliaakikoille tarkoitettuja kauraryynejä.

-Leivät ovat sen verran kuivia, että päälle kannattaa levittää ohut kerros jotain levitettä.
Kookosöljy ja maapähkinävoi sopivat näihin kivasti. 

Rasvoista
-Älä korvaa oliiviöljyä rypsiöljyllä! Rypsiöljypullon kyljessä kyllä lukee, että kestää paistamista, mutta nykysuositusten mukaan rypsiöljyä ei kannata kuumentaa ollenkaan, sillä tällöin sen arvokkaat hyvät rasvat tuhoutuvat. Rypsiöljy tulisi aina nauttia kuumentamattomana. 2rkl/pv riittää. Rypsiöljyä pidetään yhä maailman terveellisimpänä öljynä.

Jos et halua hörppiä raakaa öljyä tai lisätä sitä salaattiin, kokeile kotitekoista levitettäni. ;)
Rypsiöljystä saa paljon tärkeitä omega-6-rasvahappoja, mutta siitä saa myös omega-3:sta. Siemenissä on myös paljon omega-6-rasvahappoja. Omega-3:sta saa paljon rasvaisesta kalasta (esim. lohi). Jos et pysty syömään kalaa paria kertaa viikossa, kannattaa ostaa apteekista kalaöljykapseleita (omega-3-kapseleita). Omega-3-rasvahappojen on todettu ehkäisevän sairauksia tehokkaimmin.

Jatkossa teen kattavammankin rasvatietopaketin rasvoista. ;)
Proteiinitietopakettini löytyy täältä.

 Käytin syntymäpäiväksi saadut tulppaanit lumilyhtyihin, kun kukat alkoivat jo nuupahtaa. Näin ne säilyvät vielä kauan. Lumilyhtyjen tekemisestä kakkuvuokiin voi lukea enemmän täältä.
Tällä kertaa nakkelin sekaan pätkittyjä tulppaaneja. Tuli ehkä maailman kaunein lyhty. =D

Talvinen kakku

$
0
0
Tein tämmöisen pienen kakun syntymäpäiväkseni viime kuussa.
Mitään isoja juhlia en jaksanut nyt järjestää, mutta pitäähän se pieni kakkunen olla.

Tämä on ihan vain 10cm halkaisijaltaan oleva kakku.
Pohjana on voikakkupohja, jota jäi yli toisesta projektista.
Jos kakkupohjasta haluaa terveellisemmän, voi sokerina käyttää esim. intiaanisokeria ja jauhoina spelt-jauhoja.

Täytteenä on silkkisen pehmeä suklaa-hunajamousse ja vadelmahilloa. Moussea voisi kutsua jopa lähes terveelliseksi, koska se ei sisällä valkoista sokeria, vaan terveellistä hunajaa. ;)
Tällä ohjeella tulee tarpeeksi täytettä 20cm kakun täyttämiseen.
Isompaan kakkuun (esim. 20x30cm) kannattaa tehdä tuplatäyte.

3dl kermaa
1,5dl tummaa kaakaojauhetta
1dl hunajaa

Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää kaakaojauhe ja hunaja. Tähän tulee siis käyttää leivontaan tarkoitettua sokeroimatonta kaakaojauhetta, ei kaakaojuomajauhetta. Sekoita mousse tasaiseksi.
Tämä on niin hyvää, että tätä tarjoilee ihan tällaisenaankin jälkiruokamaljoista.
Mousse passaa ihanasti yhteen marjojen kanssa.

Kakku on kuorrutettu kermavaahdolla (1dl kermaa + ½rkl vaniljakreemijauhetta) ja valkoisella kaulintamassalla (250g). Lisäksi kaulin päälle vaaleansinistä massaa ja laskostin sen näyttämään kankaalta. Päälle suihkutin elintarvikesprayta. Koristeet ovat myös kaulintamassaa.


Ystävänpäivän parsakaalipiirakka

$
0
0
Tänä vuonna tein ystävänpäiväksi suolaisen piirakan.
Tästä tuli tosi ihanaa! Täytteessä on parsakaalia ja eri juustoja. Käytin tähän kevytjuustoja, koska muuten piirakasta olisi tullut älyttömän tuhti. Päällä on mozzarellasydämiä.

n.24cm vuoka

Pohja:
1pkt (380g) ruis-kaura piirakkapohja

Täyte:
500g parsakaalia
3 munaa
3dl kevytmaitoa
200g raejuustoa
100g edam juustoa (17%)
200g gouda juustoa (17%)
2rkl provencen mix yrttisekoitusta (pirkka)
1tl mustapipuuria 

Päälle:
n.100g mozzarellaa

Kauli taikina piirakkavuokaan.
Keitä parsakaalin nuppuja vedessä noin 5min. 
Raasta edam ja gouda. 
Sekoita täytteen ainekset keskenään, lisää parsakaalit ja kaada vuokaan.
Täyte ei kaipaa suolaa, sillä juustot ovat aika suolaisia.
Voit käyttää yrttisekoituksen tilalla joitain muita kuivattuja tai tuoreita yrttejä. Basilika mm. passaisi tähän hyvin. Voit myös käyttää jotain rasvaisempia juustoja kuten cheddar tai parmesaani.

Paista piirakkaa 200 asteessa uunin alatasolla noin tunti.

 Siivuta mozzarella ja ota sydänmuotilla palasia.

Asettele juustosydämet piirakan pääle. Juusto sulaa kauniisti pinnalle.
Piirakan päälle passaisi myös vuohenjuusto.

Muita ystävänpäivän leivontaideoita löytyy kategoriasta Ystävänpäivä.
Viewing all 1125 articles
Browse latest View live