Quantcast
Channel: Kakkumonsteri
Viewing all 1098 articles
Browse latest View live

Luukku 8: Korvapuusti keksit (video)

$
0
0


Korvapuusteja syödään luonnollisesti ympäri vuoden, mutta minusta ne sopivat erityisen hyvin jouluun. Korvapuustien inspiroimana päätin kokeilla jotain ihan uutta ja päädyin yhdistämään korvapuustit ja keksit. Lopputulos oli aivan ihana! Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen minä vuodenaikana tahansa!

Keksitaikina on perus vaniljakeksitaikinani, joka on myöskin suuri hitti joka juhlissa. Lisäsin tällä kertaa kuitenkin mukaan vähän kardemummaa. Täyte on hyvin pitkälti perus korvapuustitäyte, mutta joukkoon kannattaa lisätä hieman vehnäjauhoja, jotta täyte ei leviä uunissa.


20-30kpl

125g voita huoneenlämpöisenä
1,5dl sokeria
1 muna
4dl vehnäjauhoja
½tl vaniljajauhetta
½tl kardemummaa

Täyte:
100g voita huoneenlämpöisenä
1dl fariinisokeria
1 rkl kanelia
2 rkl vehnäjauhoja
raesokeria


Taikinaa varten sekoita voi ja sokeri. Älä vaahdota. Mikäli taikinan joukkoon tulee ilmaa, leviää keksit rumasti uunissa.  Lisää muna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon pienissä erissä. Seosta voi sekoittaa vatkaimella tai käsin. Kääri taikina kelmuun ja nosta jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.
Täytettä varten vaahdota voita ja sokeria minuutti. Lisää kaneli ja vehnäjauhot. 

Kauli taikina silikonimaton tai leivinpaperin päällä levyksi. Käytä kaulimisapuna vehnäjauhoja. Taikinalevy saa olla vähintään ½cm paksu. Taikinasta tulee vajaa 30x40cm levy. Levitä täyte keksitaikinalle tasaisesti. Kääri taikina tiukalle rullalle. Voit käyttää käärimisapuna alustaa/leivinpaperia. Mikäli rulla vaikuttaa lötköltä, nosta se vielä 30 minuutiksi jääkaappiin.


Leikkaa rullasta reilu sentin paksuisia paloja ja nosta ne uunipellille. Ripottele päälle raesokeria. Paista 170 asteessa noin 10min. Anna keksien jäähtyä hyvin. Taikinapötkön voi myös pakastaa myöhempää käyttöä varten.

Näistä tuli niin ihania, etten raskinut vielä näitä töihin tai kavereille! Ahmattina söin suurimman osan itse ja annoin tietenkin perheelle myös. Nämä maistuvat ihan aidoille korvapuusteille, mutta ovat nopeampia tehdä! Mitään maailman kauneimpia keksejä näistä ei tullut, mutta ihan hauskoja kuitenkin. Suosittelen!


Luukku 9: Makutestissä piparkakut (video)

$
0
0


Tänään makutestissä on erilaisia piparkakkuja. Näitäkin löytyy nykyisin todella monenlaisia. Maistan mm. appelsiinin, mantelin ja piparmintun makuisia piparkakkkuja. Lisäksi testataan jouludominoita ja erilaisia piparitaikinoita. Mikä viekään voiton?!

Piparitaikinan ohje löytyy täältä
Gluteenittomat versiot täällä.


Piparmintun makuisia pipareita voi tehdä myös itse esim. Marianne crush murskalla. Kaulitun piparitaikinan päälle levitetään karkkimurskaa ja kaulitaan se pintaan kiinni. Sitten otetaan piparimuotilla palasia normaliin tyyliin.



Historiaa

Piparkakkujen edeltäjiä, hunajakakkuja, valmistettiin jo faraoiden Egyptissä. Eurooppaan hunajakakut tulivat Kreikan kautta, idän kauppamatkoilta sekä ristiretkeläisten mukana. Pitkään jumalten herkkua sai valmistaa vain luostarit. Vähiten resepti kulkeutui myös leipureiden tietoisuuteen ja hunajan tilalle tuli sokeri. Hunajakakut muokkautuivat Euroopassa erilaisiksi pipareiksi, esim. Saksassa Lebkucheneiksi. Vanhan tyylin hunajakakku perinne jatkuu kuitenkin mm. Puolassa ja Venäjällä. Pohjoismaihin pipariperinne kulkeutui mm. luostareiden välityksellä keskiajalla. Pohjolassa taikinan joukkoon alettiin lisätä mm. voita. Monilla piparkakkumalleilla oli aikoinaan oma vertauskuvauksellinen merkityksensä.  

  • Possu: symboloi viikinkiajan uhrileivästä, jonka avulla jumalilta toivottiin rikkautta.
  • Kukka: hyvä sato, rikkaus, hedelmällisyys.
  • Ukko ja akka: pitkä ja onnellinen elämä.
  • Sydän/tähti/lintu: rakkaus, usko, pyhä henki.
Mitäköhän muumit voisivat merkitä...??

Luukku 10: Joulutortut kymmenellä tavalla (video)

$
0
0


Joulutortun ei suinkaan tarvitse olla tylsä nelisakarainen leivos, jonka keskellä on kaksisataa asteinen luumuhillo löntti. Tälläkin jouluisella leivonnaisella on lupa vähän leikkiä. 

Tein pari vuotta sitten postauksen joulutortuista, mutta tällä kertaa päätin koota kahdeksan eri taitteluohjetta videoineen päivineen! Lisäksi testasin kahta tämän vuoden hittileivonnaista, eli Nutellatorttua ja Vihreillä kuulilla koristeltua torttua.



Kokeile tortun keskelle myös jotain muuta uuninkestävää hilloa, kuten omena-kaneli. Hillot voi maustaa myös itse esim. lisäämällä aprikoosihillon joukkoon hieman kanelia tai piparkakkumaustetta. Luumuhillon voi tehdä myös itse.

Vinkatkaa jos näette jossain lisää hauskoja torttuvariaatioita. Näitä olisi hauska löytää lisää. Meinasin ensin jättää nuo hittileivonnaiset tästä videosta pois, mutta koska niitä minulta toivottiin, niin änkesin ne vielä siihen mukaan.


Katso lisää kuvia taitteluvaiheista  joulublogin puolelta!


Vihreillä kuulilla ja Finlandia karkeilla koristellut joulutortut olivat megasöpöjä. Nutellatortut olivat harmillisen mauttomia ja Nutella paloi herkästi uunissa.


Enkelitortulle sopi ihanasti keltainen karkki keskellen.






Luukku 11: Brigadeiros (video)

$
0
0


Brigadeiros on suklaatryffeliä muistuttava brasilialainen makeinen, jota syödään paljon joulun aikaan. Nämä ovat helppoja ja nopeita valmistaa eikä raaka-aineitakaan tarvita kuin kolme! Lisää DIY syötäviä lahjaideoita löytyy täältä.

n.20kpl

1 prk (400ml/397g) kondensoitua maitoa
2rkl kaakaojauhetta
1rkl voita

 Sulata voi pannulla. Lisää kondensoitu maito ja kaakaojauhe. Sekaan voi tipauttaa lisäksi 1-2tl elintarvikearomia (esim. minttu). Keittele seosta keskilämmöllä 5-10min, kunnes seos irtoaa pannusta ja tiivistyy yhdeksi löysäksi löntiksi. Video lienee havainnollistavampi... Seoksen voi keitellä myös kattilassa, mutta pannulla onnistuu varmemmin.


Anna seoksen jäähtyä kunnolla. Seoksen voi antaa jäähtyä ihan jääkaappikylmäksikin. Öljyä kädet kevyesti ja pyörittele massasta palloja. Pyörittele pallerot vielä nonparelleissa. Perinteisesti nämä koristellaan suklaanonparelleilla. Nosta pallerot esim. makeisvuokiin.


Jouluista väriä saa helposti punaisilla ja vihreillä nonparelleilla. Minä pyörittelin osan palleroista salmiakkinonparelleissa. Tuli tosi kivanmakuisia! Kondensoitu maito karamellisoituu hieman pannulla, joten lopputuloksena meillä on pehmeä suklaatoffee. Ei huono!

Pallerot kannattaa säilyttää jääkaapissa, mutta pysyvät huoneenlämmössäkin hyvänä useamman tunnin. Mikäli aikaavievien konvehtien valmistus ei tänä vuonna nappaa, kannatta ehdottomasti testata näitä!
 

Kakkumonsteri suosittelee lisäksi:


Luukku 12: C-3PO cake pops (video)

$
0
0


Huomenna ilmestyy uusin Star Wars elokuva ja tosifanina minun tietenkin täytyi taikoa jotain siihen liittyvää leivottavaa. C-3PO on yksi suosikkihahmoistani ja se sopii kullanhohtoisena myös hyvin jouluun.
 
Viime vuonna tein myös Star Wars kakun uuden elokuvan kunniaksi. 
Millenium falcon kakkuni löytyy täältä.

Cakepopseista löytyy kattavampi tietopaketti täältä. Koristeluvälineet ovat kaikki Ullanunelma nettikaupasta. Mustan geelin voi myös korvata pikeerillä. Suklaan temperoinnista voi lukea enemmän täältä.

 
Ensimmäiset Star Wars elokuvat ovat suosikkejani (new hope, empire strikes back, return of the jedi). Ja nimenomaan editoimattomat alkuperäisversiot. Mutta Rogue one oli myös todella hyvä! Odotan myös uusinta elokuvaa kovasti, vaikka yksi päänäyttelijöistä menehtyi viime vuonna.



Luukku 13: Kuusipulla (video)

$
0
0


Lucian päivää vietetään 13.12 ja tuolloin tehdään perinteisesti sahramilla maustettuja lussekatter pullia. Minä en sahramipullista oikein pidä, mutta teen joka joulu jonkin variaation siitä tai korvapuusteista.

 
Viime vuonna tein kauniin kukkaa muistuttavan nutellapullan, mutta tänä vuonna halusin testata vähintään yhtä hauskaa kuusipullaa!

Pullataikina

5dl maitoa
50g tuorehiivaa tai 2pss kuivahiivaa
2dl sokeria
1rkl kardemummaa
1tl suolaa
1 kananmuna
13-15dl vehnäjauhoja
150g voita

Lämmitä maito kädenlämöiseksi. Liota joukkoon hiiva. Mikäli käytät kuivahiivaa, lämmitä maito 42 asteiseksi ja lisää hiiva vehnäjauhojen joukkoon.

Lisää maidon joukkoon sokeri ja mausteet. Lisää muna. Lisä vehnäjauhoja ensin noin 10dl ja sekoita taikina tasaiseksi. Pehmitä voita mikrossa ja sekoita joukkoon. Lisää jauhoja 1dl kerrallaan, kunnes taikina on irtoaa kulhon reunoilta.

Täyte

50g voita
1dl sokeria
1rkl kanelia
2tl piparkakkumaustetta



  • Kuusipullaa varten jaa taikina kolmeen osaan. 
  • Kauli ensimmäinen pala suorakulmion muotoiseksi levyksi (n.30x40cm). 
  • Levitä päälle sulaa voita pullasudilla. Sekoita sokeri, kaneli ja piparkakkumauste keskenään ja ripottele levylle. 
  • Kauli toinen palanen ja nosta se ensimmäisen levyn päälle. Levitä päälle voita ja mautseseosta. 
  • Kauli viimeinen palanen ja nosta päällimmäiseksi.
  • Katso kuusipullan muovaaminen videolta.


Voitele pulla kananmunalla. Minä käytin voiteluun yhden valkuaisen ja 2tl maitoa. Mikäli voiteluun ei halua käyttää kanamunaa, voi voitelun tehdä pelkällä vedellä tai jättää kokonaan pois. Paista pullaa 180 asteessa noin 15min.

Vinkki!
Pullan voi täyttää myös Nutellalla tai paistonkestävällä hillolla!

Testaa myös ihania kristallipullia, joihin tulee mm. vaniljakastiketta maidon tilalle!
Kokeile myös korvapuustikeksejä!
Perus korvapuustit löytyy täältä.


Vegaanit

Pullat onnistuvat helposti vegaanisenakin. Kananmunan voi vain jättää pois, sitä ei tarvitse korvata millään. Maitona voi käyttää mitä tahansa kasvimaitoa (esim. soija tai kaura) ja maidotonta margariinia löyty esim. Sunnuntai merkiltä.


 Koristelin pullani vielä vihreillä kuulilla ja finlandia kuulilla. Minusta tästä tuli superhauska!
Olen aina ollut erittäin epäileväinen vihreitä kuulia kohtaan, mutta nyt huomasin, miten herkullisia ne ovatkaan! Niitä löytyy myös irtokarkkihyllyistä.


Näytän videolla myös pari askarteluohjetta erilaisiin kynttiläkoristeisiin, esim. kuvassa olevaan kanelikynttilään. Lucian päivää vieteään juuri valon juhlana, jolloin Lucia neito valaisee talven pimeyttä kynttilöillään. Lisää Lucian päivästä voi lukea täältä.


Luukku 14: Vegaani munatoti (video)

$
0
0


Munatoti on yksi suosikki joulujuomistani. Se on erittäin suosittu juoma Pohjois-Amerikassa talviaikaan. Miksikään terveysjuomaksi sitä ei voi kutsua, mutta satuin löytämään myös ohjeen kevyeen vegaaniseen mutatotiin! Vaikkei se samalla maistukaan, oli se yllättävän hyvää.

Munatotia terästetään usein rommilla, mutta minä jätän sen aina pois, koska rommi on ehkä kamalimman makuinen juoma maailmassa. Mielummin juon vaikka kurarapakosta. Mutta ryyppyveikot voivat toki lorauttaa jotain extra lämmikettä munatotiinsa.

Perinteinen munatoti:
6-8 hlö

4 keltuaista
1,5dl sokeria tai erytritolia
6dl maitoa
3dl kermaa
1tl muskottipähkinää
1tl vaniljajauhetta
1/4tl jauhettua neilikkaa
1tl kanelia
(1,5dl rommia)

Vegaani munatoti:
 
6dl kasvimaitoa (esim. kookos, cashew)
1 jäinen banaani
1tl kanelia
½tl muskottipähkinää
½tl vaniljajauhetta
1rkl vaahterasiirappia
2rkl erytritolia tai xylitolia


Munatotin päälle sopii ihanasti kermavaahto. Vegaaniversioon voi luonnollisestikin ripauttaa vaahdotettua kasvikermaa (esim. soija tai kookos).

Erytritoli ja xylitoli kuuluvat sokerialkoholeihin eivätkä ne vahingoita hampaita. Erytritoli on myös kaloriton, joten karppaajat suosivat sitä paljon. Sokerialkoholit ovat turvallisempia makeuttajia kuin makeutusaineet. Lue lisää sokeritietopaketistani.


Toinen vegaani munatotiohje löytyy joulublogini puolelta! Ohjeeseen käytetään kananmunankorviketta, jota saa mm. ekokaupoista. Marketeistakin voi nykyisin löytyä soijapohjaisia kananmunakorvikkeita.


Luukku 15: Biberli (video)

$
0
0


Biberli on sveitsiläinen mantelimassalla täytetty pipari. Poimin ohjeen Yener's way blogista. Nämä ovat aika nopeita ja helppoja tehdä, joten jos haluaa kokeilla jotain vähän erilaista ja uutta, niin suosittelen ehdottomasti näitä!

n.50kpl

800g piparitaikinaa
35g valkuaisia
100g sokeria
250g mantelijauhetta

  1. Sekoita valkuaiset, sokeri ja mantelijauho kulhossa tasaiseksi massaksi. 
  2. Kauli piparitaikina 30x40cm levyksi.
  3. Leikkaa taikinasta 30x8cm levyjä.
  4. Pursota täytettä levylle ja kääri rullalle.
  5. Leikkaa rulla noin kymmeneen osaan.
  6. Paista 175 asteessa noin 20min.




    Vinkki!
    Mantelimassaa voi maustaa hieman kanelilla ja sitruunalla. Karvasmantelin ystävät voivat ripauttaa sitäkin joukkoon, mutta minä en voi ymmärtää miten tätä syanidin makuista litkua voi syödä.







    Luukku 16: Mars-riisisuklaa (video)

    $
    0
    0


    Tämä ohje on melkoinen klassikko eikä turhaan, sillä nämä ovat aivan ihania! Olen tehnyt riisimurosuklaata aiemmin mm. kookosrasvasta ja kaakaojauheesta. Lisäksi kehittelin ohjeesta terveysversionkin. Kyseiset suklaat ovat aivan ihania ja niissä on todella voimakas maku. Nämä ovat kuitenkin astetta makeampia ja karamellimaisempia. Kumpi sitten on parempi, niin se täytyy vain itse testata!

    30-40 kpl

    75g voita
    6 kpl (á 47g) Mars patukkaa (yhteensä 282g)
    7-9dl riisimuroja

    Mittaa kattilaan voi ja suklaapatukat. Sulata miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes seos on tasaista. Lisää joukkoon riisimurot ja sekoita tasaiseksi. Jaa seos muffinivuokiin ja nosta kylmään kiinteytymään.


    Joulublogiin

     

    Luukku 17: Taatelipallot (video)

    $
    0
    0


    Ihanaa kolmatta adventtia!

    Mikäli tässä vaiheessa kaipaa jotain hieman tervellisempää leivonnaista, suosittelen testaamaan näitä! Nämä häätävät makeanhimon nopeaa ja toimivat loistavana lahjana sukulaisille ja ystäville.

    Taatelit ovat luontaisesti makeita, kuitupitoisia ja terveellisiä. Vaikka taatelit sisältävät paljon hedelmäsokeria, ei näiden nauttimisesta tarvitse kokea suurta syyllisyyttä.


    Ohjeella tulee noin 15kpl
     
    1 pss kuivattuja pehmeitä taateleita
    75 g mantelijauhetta tai 1,5dl kokonaisia manteleita
    2 rkl kaakaojauhetta
    2-3 rkl vettä

    Hienonna taatelit tehosekoittimessa. Lisää vesi. Lisää mantelijauhe ja kaakaojauhe. Sekoita tasaiseksi massaksi ja pyörittele massasta palloja. Pyörittele pallerot kaakaojauheessa. Kuorruttamiseen voi käyttää myös makeampaa kaakaojuomajauhetta, mutta minusta tämä leivontakaakao ei ollut ollenkaan liian kitkerää.



    Mantelijauhe on helppokäyttöisempää kuin kokonaiset mantelit, mutta nekin toki käyvät. Mantelit voi korvata millä tahansa pähkinöillä, esim. cashew.

    Kokeile pyöritellä pallerot myös kuivatussa mustikka-, tyrni-, karpalo- tai puolukkajauheessa!



    Luukku 18: Tonttuovi (video)

    $
    0
    0


    Tonttuovia on näkynyt tänä vuonna paljon joululehdissä, instagramissa ja blogeissa. Ystäväni antoi minulla tarvikkeet ovea varten, joten pitihän minunkin tätä suloista ideaa testata. Askartelukaupoista löytää kaikki tarvikkeet valmiiksi leikeltyinä, joten itselle jää lähinnä vain liimaus ja maalaus. Tässä minun pirtsakka tonttuovi suksien kera.



    Kävin viime kuussa Helsingissä tapaamassa ystäviäni ja nappasin sieltäkin vähän videokuvaa. Ensitöikseen kävin katsomassa ystäväni 2kk vanhaa vauvelia, minkä jälkeen suuntasin tapaamaan bloggaajaystävääni, Heidiä. Kävimme hotel Kämpissä testaamassa itämaista Owl drinkkiä, jossa oli mm. Absolut Elyxiä. Itse motti olisi maksanut 300 euroa, joten jätimme sen ostamatta..


     Heidin blogi, Mamman leivontanurkka, löytyy täältä. Kannattaa käydä vilkaisemassa hänen upeita kakkuja! Sain Heidiltä kaikki tarvikkee tonttuovea varten. Myös ylisöpöt suket ja sauvat!


    Kävimme syömässä Maya ravintolassa, jossa oli todella hyvä ruoka. Ravintola saisi olla paljon isompi, sillä asiakkaita olisi kyllä riittänyt. Lauantaisin ravintolaan ei voi tehdä pöytävarausta, joten sinne vain piti mennä paikanpäälle odottelemaan. Ruoka oli meksikolaistyylistä, joka on yksi suosikeistani.

    Kävimme myös Fazer tukussa ja kahvilassa. Sieltä saikin ostettua paljon suklaata leivontaan sekä tuliaisiksi. Kävimme myös katsomassa leikkauksesta toipuvaa ystäväämme sairaalassa. Reissuni oli aika pikainen, mutta ehkä ensi kerralla kerkeän näkemään lisää ystäviäni!


    Meidän pieni tonttumme asustaa keittiössä takan lämmössä.

    Luukku 19: Keksivoi | Cookiebutter (video)

    $
    0
    0


    Keksivoi ei ole mikään uusi keksintö, mutta se on vasta viime vuosina rantautunut tänne Suomen puolelle. Keksivoi on ihanaa ja se on tosi monikäyttöistä. Raaka-aineitakaan ei tarvita montaa.

     Alunperin keksivoita on tehty Specuoos kekseistä. Euroopassa sitä on käytetty erilaisten makeiden rullien täytteenä jo vuosien ajan (esim. ruotsalainen Dammsugare ja tanskalainen Romkugler). USAssa keksivoista tuli oikea hitti 2015.

    260g keksejä
    100g voita
    1 prk (n.400g) kondensoitua maitoa

    Keksivoita varten suosittelen käyttämään voimakkaita ja mausteisia keksejä, kuten Bastogne kandisokerikeksit tai Pirkka Speculaas keksit. Piparit toimivat myöskin hyvin.

    Hienonna keksit tehosekoittimessa. Lisää sula voi ja kondensoitua maito. Sekoita tasaiseksi massaksi ja purkita puhtaisiin purkkeihin. Mössö säilyy jääkaapissa parisen viikkoa.


    Käyttöideoita

    • Sulatettuna lettujen, vohveleiden, pannukakun tai jäätelön päälle
    • Fondue
    • Täytekeksien väliin (esim. Oreo tai Domino)
    • Brownien päälle
    • Riisimuroherkkuja / Rice krispie treats
    • Leivän tai pullan päälle hillon kera
    • Konvehtien täytteeksi
    • Fudgeen 
    • Cookie dough jäätelöön
    • Lahjaksi


     Keksivoi Oreot
     
     Mars jäätelöä ja keksivoita

     Keksivoi toimii hyvin myös lahjana. Katso myös muut itse tehdyt syötävät lahjat. 
    Lisää lahjaideoita täällä. Katso päivän vitsi joulublogin puolelta.



    Luukku 20: DIY joululahjaideoita - sokerikuorinta, kylpypommit, kynttilät (video)

    $
    0
    0


    Jos joku kaipaa vielä viimehetken joululahjavinkkejä, niin tässä pari helppoa DIY lahjaideaa. 
    Lisää lahjaideoita täällä. DIY syötäviä lahjaideoita löytyy täältä.

    Sokerikuorinta

    Sokerikuorinta on hellävarainen iholle ja se sopii myös kasvoille. Kuorintaan voi lisätä omia suosikki tuoksuaromeja ja sitä voi värjätä elintarvikeväreillä. Ei kuitenkaan kannata lotrata värien kanssa liikaa, ettei iho värjäänny suihkussa.

    n.2dl sokeria
    n.3rkl kookosöljyä
    (tuoksu- tai makuaromia)
    (elintarvikeväriä)



    Kahvikuorinta

    Kahvikuorinta on karkeampaa kuin sokerikuorinta ja sen vuoksi sitä kannattaakin käyttää vain vartalolle. Tämänkin joukkoon voi lisätä aromeja, mutta ilmankin toimii erittäin hyvin. Kuorintaa varten voi käyttää käytettyjä kahvinpuruja tai tuoreita suoraan paketista. Käytetyissä on hieman miedompi tuoksu, mutta tämä on toki ekologisempaa.

    2,5dl kahvipuruja
    2,5dl ruskeaa sokeria
    1,5dl kookosöljyä
    (tuoksu- tai makuaromia)


    Kylpypommit

    2dl ruokasoodaa (ei leivinjauhetta)
    1dl sitruunahappoa (apteekista)
    0,6dl maissitärkkelystä
    2,5rkl kookosöljyä
    (tuoksu- tai makuaromia)
    (elintarvikeväriä)

    Sekoita ainekset kulhossa. Seosta voi maustaa elintarvikearomeilla ja väreillä. Seoksen voi painella mihin tahansa uunin kestäviin muotteihin (silikoni, metalli, muovi). Seos koppuroituu aika nopeaa, joten sen kanssa saa olla ripeä.

    Pommit on kätevin kuivattaa muotteihin uunissa. Lämmitä uuni 80 asteeseen, aseta pommit uuniin ja laita lämpö heti pois päältä. Anna pommien kuivahtaa jälkilämmössä 45min ja anna niiden tämän jälkeen vielä jäähtyä pöydällä kunnolla.

    Pommit räksähtävät helposti rikki, joten käsittele niitä varoen.
    Nämä ovat superhauska lahja sekä lapsille että aikuisille!


    Tuikut

    Tavallisia tuikkuja on helppo koristella koristeteipeillä tai -nauhoilla. Idea on esiintynyt blogissani parisen vuotta sitten, mutta päätin lisätä sen alla olevaan videoon mukaan, sillä tämä on niin ihanan helppo ja nopea lahjavinkki esim. opettajille ja päiväkodin hoitajille. Lahjan mukaan sopii kivasti itse koristellut tulitikkuaskit.



    Katso myös nämä:

    Kanelikynttilä
    DIY syötävät lahjat
    Joululahjavinkkejä
    Jouluaskarteluja
    DIY kahvikupit

    Luukku 21: Paketointi-ideoita (video)

    $
    0
    0


    Nyt onkin hyvä aika alkaa paketoimaan lahjoja! Kokosin alla olevalle videolle koristeluideoita ja vinkkejä paketoinnin helpottamiseksi!
     
    Storytime

    Olin nuorena monena jouluna Anttilassa paketoijana ja keräämässä rahaa joukkueellemme. Paketointi oli yllättävän hauskaa eikä ihmiset tietenkään mitään superhyvää jälkeä odottanut. Muutama haastava pakettikin tuli vastaan ja kärkipäässä on ehdottomasti täysikokoiset sukset! Niihin vain paperia sitten ympäri käärimään. Rattikelkka ilman laatikkoa oli myös aika hankala paketoida. Mutta kavereiden kanssa homma sujui hyvin.

    Olin myös ruokakassalla pakkaamassa ostoksia ihmisille, mikäli he niin halusivat. Minulla meni aika usein paketonti ja pakkaaminen vähän sekaisin.. Kun kysyin ihmisiltä "saako ostokset paketoida?" sain aika mielenkiintoisia ilmeitä osakseni. Sitten kaveri saa korjata vieressä, että "se tarkoittaa pakkaamista"... Good times..

    Olin yhden kesän koruliikkeessä töissä ja katsoin kadehtien miten taitavia paketoijia myyjät olivatkaan. He eivät käyttäneet ollenkaan teippiä, vaan sitoivat paketin pelkällä nauhalla kiinni! Paketointi ei kuitenkaan ole mikään maailman helpoin juttu.
     

    Minusta on kiva koristella aikuisten paketteja kaikilla mahdollisilla koristeilla, mutta lasten paketteihin ei paljon vaivaa kannata nähdä, sillä lapsia kiinnostaa enemmänkin se sisältö. En yleensä laita nauhoja lasten paketteihin, koska niitä saa sitten repiä kynsin ja hampain irti. Kannattaa myös miettiä, laittaanko nivelrikkoisen mummun pakettiin tiukalle kurrattuja nauhoja.. Lisää paketointi-ideoita mm. täällä

    Kummitätini, Maria Liisa, muistaa minua yhä joka vuosi lahjapaketilla! Hän on kyllä paras kummitäti ikinä. Kiitos jälleen superihanasta lahjasta! 💖



    Yksi minun joulutoiveista oli saada 10000 tilaajaa YouTube kanavalleni ennen joulua ja se toive toteutui! Ihanaa, kiitos super rakkaat katsojani! Paras lahja ikinä!

    Lupaan tehdä taas jonkun pienen spesiaalivideon tämän 10K saavutuksen kunniaksi! YouTube kakkua onkin jo keretty toivoa, joten se voisi olla yksi vaihtoehto. Tein syksyllä pari pientä YouTube logo kakkua, mutta en valitettavasti kerennyt nappaamaan niistä kunnollista videota. Mutta ensi vuoden alussa olisi spesiaali tulossa!


    Tässä vielä videon sisällysluettelo:

    0:36 peruspaketti / kirja
    1:38 lahjanaru kulmiin
    3:49 koristeluidea paketille
    5:00 pehmeä lahja / lahjakassi
    5:55 jos lahjapaperi ei riitä
    7:21 perus nauha
    7:53 ekologinen pahvilaatikko
    8:25 pringles purkki
    9:06 lasipurkit
    9:35 sellofaani
    10:14 herkkukori / diy syötävä lahja
    10:36 pienet lahjat / korut
    11:37 poikien lahjoja
    12:23 10K!

    Luukku 22: Christmas pudding - englantilainen hedelmäkakku (video)

    $
    0
    0


    Jouluvanukas on englantilainen perinnejälkiruoka, jota tarjoillaan jouluisin. Sen juuret johtaa ihan keskiajalle saakka. Jouluvanukas muistuttaa hedelmäkakkua ja siihen tuleekin paljon kuivattuja hedelmiä, kuten rusinoita. Makua kakku saa lisäksi piparkakkumausteesta ja brandysta. 

    Vanukasta kutsutaan monesti myös nimellä "plum pudding", mutta kakku ei alunperin sisällä ollenkaan luumuja. Plum sanaa käytettiin aikoinaan rusinoille. Nykyisin sana kuvaa luumua. Kakun valmistus aloitettiin ennen jopa kuukautta ennen, jotta se sai maustua kunnolla. Alkoholi takasi säilyvyyden. 

    Kakku kuuluu paistaa kypsäksi höyrystämällä. Tämä on kuitenkin työläs ja pitkä prosessi, joten minä päätin kokeilla tätä hauskaa jälkiruokaa pikaversiona! Löysinkin kivan ohjeen, joka onnistuu helposti mikrossa. Muokkasin ohjeesta vielä vähän suomalaiselle toimivamman.


    10-15 hlö

    500g kuivattuja hedelmiä (rusinoita, sukaatteja, kirsikoita ym)
    1dl brandyä tai omenamehua
    150g voita
    1dl ruskeaa sokeria
    2 munaa
    125g omenahilloa (1 pilttipurkki)
    1,5tl piparkakkumaustetta
    1tl vaniljajauhetta
    1dl vehnäjauhoja
    3dl tuoreita leivänmuruja (korppujauhoja)

    Minä uhmasin perinteitä ja lisäsin kakkuun luumuja. Käytin hedelmäsekoitusta (250g), jota löytää Suomesta joka kaupasta. Se sisältää mm. luumua, päärynää, omenaa, aprikoosia ym. Lisäksi laitoin joukkoon 250g rusinota. Hedelmäkakkuun on kuitenkin lupa laittaa omia suosikki hedelmiä kuivattuina. Leikkasin hedelmät saksilla pieniksi paloiksi, koska isot hedelmät eivät kakussa toimi.

    • Kaada hedelmien joukkoon brandy tai mehu. Kakkua varten voi käyttää mitä tahansa tuoremehua. Aseta kulhon päälle kelmu ja nosta se mikroon (400W) noin 10 min ajaksi, kunnes neste on imeytynyt hedelmiin. Anna jäähtyä.
    • Vaahdota voi ja sokeri.
    • Lisää kananmunat ja omenahillo. Hillona voi käyttää melkeinpä mitä tahansa hilloa. Alkuperäisessä ohjeessa oli kirsikkahilloa. Minä suosin leivonnassa paljon omenahilloa, sillä se sitoo kivasti kakkua yhteen.
    • Lisää joukkoon mausteet. Englannissa käytetään joulumausteena paljon mm. maustepippuria, korianteria, inkivääriä ym. Meidän luotettava piparkakkumauste toimi tässä oikein hyvin.
    • Lisää vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi.
    • Lisää joukkoon tuoreita leivänmuruja. Kaupan kuivat korppujauhot eivät toimi tässä yhtä hyvin, mutta hätätapauksessa niitäkin voi käyttää. Minä hienonsin omat leivänmuruni blenderissä paahtoleivistä.
    • Lisää lopuksi hedelmät ja sekoita lusikalla tasaiseksi.



    Kakun kuuluu olla kupolin mallinen, joten taikinan voi paistaa uunin kestävässä lasikuhossa, joka on voideltu voilla ja pohjalle asetettu pieni pala leivinpaperia. Minä helpotin asiaa hieman ja paistoin kakun mikronkestävässä silikonikakkuvuoassa. 

    Kaada taikina vuokaan, nosta vuoan päälle palanen leivinpaperia ja kypsennä 400W mikrossa 45min. Kakun keskelle pistettyyn tikkuun ei saa jäädä märkää taikinaa kiinni. Anna jäähtyä. Luulen, että kakun voi paistaa myös uunissa 150 asteessa. Paistoaika on 3,5-4h.

    Kakun päälle voi tehdä kuorrutteen valkosuklaasta tai tomusokerista ja vedestä. Minä hunnutin päälle hieman tomusokeria ja tarjoilin kakun kermavaahdon ja vaniljajäätelön kera.

    Olen aina ollut aika epäileväinen brittiläistä keittiötä kohtaan, mutta tämä yllätti minut iloisesti! Kannattaa ehdottomasti testata! Mikäli haluaa kuitenkin suosia hieman suomalaisempaa joulukakkua, suosittelen kokeilemaan taatelikakkua tai maustekakkua.



    Luukku 23: Piparkakkutalo (video)

    $
    0
    0



    Hyvää aatonaattoa kaikille! Tässä vaiheessa joulukalenteria ajattelin, että olisi ihan hyvä esitellä teille tämän vuoden piparkakkutaloni. Minusta on kiva tehdä joka vuosi jonkinlainen hökkeli. Kokosin videon loppuun myös kuvakollaasin kaikista parhaista piparitöistäni vuosien varrelta.

    2012 tein aivan älyttömän läjän piparitöitä. En tajua millä ajalla, mutta kaippa siinäkin oli semmoinen uutuuden viehätys, että kaikkea mahdollista pitää kokeilla. Näitä eri piparitöitä voi ihailla täällä. Piparitaloja löytyy vielä erikseen täältä.


    Päätin tänä vuonna hieman fuskata ja käyttää ensimmäistä kertaa elämässäni valmisosia. Toimivat ihan hyvin, mutta talo olisi saanut olla korkeampi. Videolla näytän myös vähän vinkkejä piparitalon koristelemiseen. Ehkäpä näistä voi ottaa inspiraatiota ensi joulua ajatellen.


    Talon seinille kiinnitin valmiskoristeita ja piipussa on pukkireppana jumissa. Katolle pursotin pikeeriä ja ripottelin päälle kookoshiutaleita. Käytin tällä kertaa koristeluun vähän paksumpaa pikeeriä ja erilaisia tyllia. Katso tarkemmin videolta.


    Ihan hauska siitä tuli, mutta luulen että lapset pitävät enemmän semmoisesta karkkiöveritalosta. Joulun jälkeen piparitalon voi murskata vaikka Runebergin torttuihin!


    Luukku 24: Vanhoja jouluvideoita

    $
    0
    0
     

    Näin on taas kaikki kalenterit luukut avattu ja päästään jännityksellä odottelemaan joulupukkia! Kiitos jälleen kun jaksoitte olla mukana joulukalenterini parissa!

    Tässä vaiheessa on turha enää alkaa leivonnasta stressaamaan, mutta jos jollekin iskee vielä kova leipomisinto, niin suosittelen kokeilemaan supernopeaa mikrokakkua, joka valmistuu viidessä minuutissa! Tämä kakkunen meni tämän vuoden ruokalahoitukseeni.

    Minulta toivottiin paljon tarinoita omista lapsuuden jouluistani ja jouluperinteistämme, joten kokosin viimeiseen videoon mm. videomateriaalia aiemmista jouluistamme.



    Oikean ihanaa joulua kaikille!🎅 🎄 💜

    Joululahjoja (video)

    $
    0
    0


    Minulta toivottiin videota tämän vuoden joululahjoistamme, joten kokosin tähän muutamia ihania lahjojamme. Lisäksi poikamme näyttä hienon taikatempun!

    Minulla on ollut tapana joka joulu lahjoittaa joko ruokaa tai leluja hyväntekeväisyyteen. Oulussa on joka vuosi yli 500 lasta, joiden vanhemmilla ei ole rahaa ostaa ainuttakaan joululahjaa, ja tämä särkee minun sydämeni. Viime vuonna lahjoitin pois osan poikiemme lahjoista, sillä heillä oli kyllä enemmän kuin tarpeeksi. Lisäksi haluan opettaa lapsilleni, että joulu on oikeasti myös antamisen juhla. Minulle tulee ihana joulumieli siitä, että saan tehdä jotain toisten hyväksi! En kaipaa suurempia kiitoksia tai ylistyksiä. Pääasia että tietää mistä itselle tulee hyvä mieli.

    Netissä on paljon tahoja, joiden kautta voi tehdä lahjoituksia. Tänä vuonna valitsin Jouluapua nettisivuilta perheen, jolle toimitin pari kassillista ruokaa, sillä heillä ei ollut siihen varaa. Nuo nettisivut ovat todella kätevät, koska varmasti tietää mihin lahjoitus päätyy. Voit itse valita perheen läheltä tai kaukaa sinua. Perheillä on erilaisia toiveita, jotka ovat selkeästi esitetty sivuilla.

    Näiden kautta olen toimittanut lahjoituksia:

    https://jouluapua.fi/
    https://www.mll.fi/
    http://www.hopeyhdistys.fi/



    Keksivoijuustokakku (video)

    $
    0
    0


    Joulukalenterini luukusta 19 paljastui ohje ihanaan keksivoihin ja halusin testata sitä leivontaan. Päätin tehdä uudeksi vuodeksi nopean juustokakun ja keksin testata cookie butteria siihen. Tähän kakkuun on myös näppärä käyttää joululta ylijäämätä piparkakut.

    Maku oli todella hurmaava. Usein juustokakussa houkuttelee eniten ihana piparkakkumainen pohja, mutta tällä kertaa sama ihanuus on myös täytteessä! Vinkit koristelukatastrofin välttämiseksi postauksen lopussa.

    20cm vuoka

    Pohja:
    160g piparkakkuja
    50g voita

    Täyte:
    2,5dl kermaa
    200g vanilja tuorejuustoa
    200g keksivoita
    4 liivatelehteä
    ½dl kiehuvaa vettä 

    Keksivoihin tulee keksejä, voita ja kondensoitua maitoa. Tarkempi ohje löytyy täältä. Mikäli ei halua käyttää keksivoita kakkuun, voi sen korvata sulalla suklaalla. Täytteen joukkoon voi muutenkin lisätä hieman sulaa suklaata tai sokeria, mikäli kaipaa siihen lisää makeutta, mutta minusta pelkkä keksivoi toi siihen ihan tarpeeksi makeutta.

    Vaahdota kerma. Lisää joukkoon tuorejuusto ja huoneenlämpöinen keksivoi. Sekoita sähkövatkaimella tasaiseksi. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5min ja sulata ne sitten kiehuvaan vesitilkkaan. Lisää täytteen joukkoon. Kaada täyte vuokaan ja nosta jääkaappiin 4-6h jähmettymään.

    Vinkki!
     Kakku pysyy koossa ilman liivatelehtiäkin, mutta minä halusin täytteestä notkeampaa, joten lisäsin joukkoon vähän nestettä. Tällöin pitää lisätä myös liivatelehtiä.


    Koristelun tein Toffifee karkeista. Kirjoitin sulalla suklaalla karkkien päälle numerot roomalaisittain. Karkit kannattaa asettaa kakun päälle vasta juuri ennen tarjoilua, sillä ne sulavat ajan kanssa liivatetta sisältävän kakun pinnalla. Liivate saa sokerin sulamaan, joten kakun päälle ei myöskään kannata asetella sokerimassakoristeita.

    Numerolätkät voi tehdä myös pelkistä suklaakarkeista, jolloin koristeet pysyvät kakun pinnalla hyvinä. Toffifeen alle voi myös sivellä sulaa suklaata, jolloin toffee ei sula kakun pinnalle. Minä huomasin tämän vasta jälkeenpäin ja koristeet sulivat rumasti, mutta onneksi kakku tuli vain omalle väelle.
     
    Hyvää uutta vuotta kaikille! 🎇


    Joulun tähteet käyttöön (video)

    $
    0
    0


    Oikein ihanaa alkanutta uutta vuotta kaikille! Joulu alkaa olla jo ohi ja on aika ottaa viimeisetkin joulun tähteet käyttöön. Kokosin tähän muutamia suosikkiohjeitani.

    Joulukinkkia voi käyttää paljon muuhunkin kuin hernekeiton sekaan. Yksi nopea konsti on tehdä itse pizzaa pellillä, mutta minä halusin tehdä tällä kertaa jotain vähän juhlavampaa ja loihdin kinkkupiirakan joulukinkun tähteistä.

    Kinkkupiirakka
     26cm vuoka

    Pohja:
    200g voita
    4dl vehnäjauhoja
    1,5rkl vettä

    Täyte:
     200g joulukinkkua
    1 paprika
    1 punasipuli
    150g juustoraastetta
    1dl maitoa
    1 muna
    ½-1tl pippuriseosta

    Nypi jauhot ja voi murumaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Painele aikina vuokaan ja nosta päälle pala leivinpaperia ja kuivattuja herneitä / paistokuulia. Esipaista pohjaa 200 asteessa 15min. Poista sitten herneet ja paperi ja paista pohjaa vielä 10min.

    Täytettä varten pilko kinkku, paparika ja sipuli. Lisää joukkoon juustoraaste. Nostele täytettä esipaistetun pohjan päälle. Sekoita munat, maito ja pippuri keskenään. Kaada seos lopuksi täytteen päälle ja paista piirakkaa 200 asteessa 30min. Anna jäähtyä.

    Täyte on ihanaa paistamattomanakin! Sitä voisi käyttää esim. tortillojen täytteeksi.
    Tässä vielä muita jatkojalostus ideoita joulukinkulle:

    -hernekeitto
    -pizza
    -kinkkukiusaus
    -pyttipannu
    -kinkkutaskut
    -tortillat


    Porkkanasämpylät
    24kpl

    5dl maitoa
    50g tuorehiivaa tai 2pss kuivahiivaa
    3dl porkkanalaatikkoa tai porkkanaraastetta
    ½dl siirappia
    1tl suolaa
    11-13dl jauhoja
    (½dl öljyä)

    Porkkanalaatikon jämistä tulee ihanan pehmeitä ja meheviä sämpylöitä! Nämä ovat parhaita sämpylöitä ikinä ja niin meheviä, että öljyä ei välttämättä tarviste lisätä joukkoon ollenkaan.

    • Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liota tuorehiiva joukkoon. Kuivahiivaa käytettäessä maito lämmitetään 42 asteiseksi ja hiiva sekoitetaan jauhojen joukkoon. 
    • Lisää maidon joukkoon porkkanalaatikko, siirappi ja suola. Porkkanalaatikon voi korvata tavallisella porkkanaraasteella, mutta tällöin kannattaa lisätä taikinan joukkoon ½dl öljyä. 
    • Lisää jauhot ja vaivaa tasaiseksi taikinaksi. Lisää tarvittaessa jauhoja. Minä käytin 6dl rouheisia sämpyläjauhoja ja loput vehnäjauhoja. Taikina on valmista kun se alkaa irrota reunoilta, mutta ei ole liian jämäkkää ja kuivaa. 
    • Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa liinalla peitettynä noin tunti. 
    • Pyörittele taikinasta noin 24 sämpylää ja anna vielä kohota hetki liinan alla pellillä. 
    • Paista sämpylöitä 225 asteessa noin 10min.

    Muita ideoita joululaatikoihden hyötykäyttöön:
    -karjalan piirakat
    -juureskeitot
    -porkkanakakku
    -porkkanaletut
    -kasvispihvit
    -leivät


    Ylijäämä pipareista valmistuu helposti ja nopeasti juustokakku. Kannattaa kokeilla myös monikäyttöistä keksivoita! Piparkakkutaloa ei välttämättä tässä vaiheessa tarvitse vielä tuhota, vaan sen voi säästää Runebergin torttuihin. Ylijäämä suklaista voi valmistaa nopeita cookieseja!
    Loppiaiseksi Kakkumonsteri suosittelee myös perinteistä kuninkaiden kakkua!



    Viewing all 1098 articles
    Browse latest View live