Quantcast
Channel: Kakkumonsteri
Viewing all 1098 articles
Browse latest View live

Bowser linna (video)

$
0
0


Tämä kakku meni poikamme 4v synttäreille. Meillä onkin ollut jo monet Super Mario teemaiset synttärit, sillä vanhin poikammekin pitää näistä hahmoista. Vanhin poika fanitti mm. Luigia ja muita hyviksiä, mutta nuorin poika pitää kaikista pääpahiksista. Ja dinosauruksista. Hauska miten lapset on niin erilaisia. Bowser on siis tuo kilppari, joka aina varastaa Marion prinsessan.


Olen oikein tyytyväinen kakkuun, mutta hieman jouduin huijaamaan ja käyttämään valmiskoristeita. Jos olisin muovannut noi kaikki itse, niin koristeluun olisi mennyt varmaan viikko.. 


Kakussa on gluteeniton ja perunaton kakkupohja. Täytteenä mustaherukka-vaniljamousse. En voinut käyttää mitään valmisjauheitakaan, koska ne sisältävät yleensä perunatärkkelystä. Mutta toisaalta minusta on kiva tehdä kaikki alusta asti itse. Kakku on kuorrutettu marenkikreemillä ja sokerimassalla. Katso tarkemmat koristeluohjeet videolta.


Pieni kakku on 10cm halkaisijaltaan. Tornit on tehty talouspaperirullia apunakäyttäen. Katot ovat oletettavastikin jätskitötteröitä. Kakku oli todella hyvänmakuinen. Kukaan ei huomannut, että pohja on erikoisruokavalioinen. 


Onnea vielä äidin rakkaalle!



4v synttärit Super Mario teemalla

$
0
0


Super Mario juhlia meillä on ollutkin jo jokunen. Vanhin poika fanitti mm. Luigia, mutta nuorin poikamme pitää kaikista pääpahiksista, kuten Bowserista (Kuningas Koopa). Satuin löytämään kivoja kattaustarvikkeita ja toki leivonnaistenkin piti olla teeman mukaiset. 

Tarjolla oli mm. Bowser linnakakku, Daimjuustokakku, Lohihyydykekakku, Chain Chomp Cakepops, karkkia, keksejä ym.  

Aiemmat Mario teemaiset synttärit löytyvät mm. täältä (5v) ja täältä (6v).




Tarkoitus oli myös värkätä näitä Tulikukka-vartaita, mutta enpähän enää juhlapäivänä jaksanut alkaa askartelemaan yhtään ylimääräistä. Kuva on parin vuoden takaa. Tuo olivat hitti juhlissa, joten ehkäpä ensi kerralla sitten taas.


Poika pitää myös dinosauruksista, joten Daimjuustokakku oli koristeltu niillä. 
Kakussa on mm. kinuskia, daimia ja suklaata. Joten voi arvata, että kakku oli täydellistä. Viime vuonna tein juhliin uunissa paistettavan Daimkakun, mutta tämä oli mielestäni paljon parempaa.
 



Bowser linna. Kakussa on 20x20cm gluteeniton ja perunaton kakkupohja. Täytteenä mustaherukka-vaniljamousse. Koristelusta löytyy oma ohjevideokin linkin takaa.


Pitäisi opetella soittamaan tämä..


Muita Super Mario leivontaideoita:

Suklainen tuorepuuro

$
0
0


Olen jo monesti maininnut, että kaurapuuro on yksi lempiruoistani. Syön sitä aina aamuisin chia-siementen, manteli/kauramaidon ja mustikoiden kera. Pidän myös kylmistä tuorepuuroista, jotka voi valmistaa edellisenä iltana jääkaappiin ja napata aamulla töihin lähtiessa mukaan. Tässäpä terveellinen ohje ihanan suklaiseen ja pähkinäiseen (raaka) tuorepuuroon.

2dl kaurahiutaleita
2,5dl kasvimaitoa (kaura, manteli, soija, pähkinä)
2rkl maapähkinävoita
1,5rkl (raaka)kaakaojauhetta
1/4dl vaniljajauhetta
2rkl chia-siemeniä
1rkl vaahterasiirappia
½-1 banaani

Hienonna ainekset blenderissä sekaisin. Kaada seos lautaselle tai purkkiin ja nosta jääkaappiin vähintään kahdeksi tunniksi kiinteytymään. Puuron voi antaa tekeytyä seuraavaan päivään. Mikäli ei omista blenderiä, voi kaikki ainekset sekoittaa esim. haarukalla mössöksi.

Kaura on ihana aine, sillä se sisältää paljon kuitua, rauhoittaa vatsaa ja laskee kolesteroleja. Kaurapuuro täyttää paremmin kuin esim. smoothie, kunhan sen tekee maitoon. Mikäli tuntuu, ettei pelkkä puuro riitä aamuisin pitämään nälkää, voi naamariin nakata myös yhden leivän tai hedelmän.


Puuron sekaan voi heitellä vielä pähkinärouhetta ja marjoja. Maapähkinävoin tilalla voi käyttää mitä tahansa pähkinävoita (cashew, hasselpähkinä). Pähkinäallergikot voivat jättää pähkinävoin pois ja lisätä yhden ruokalusikallisen lisää chia-siemeniä. Banaanikaan ei ole aivan pakollinen. Se lisää makeutta ja kuohkeutta puuroon, mutta ei juurikaan lopputuloksessa maistu. Mikäli jätät banaanin ja pähkinävoin pois, vähennä maidon määrää ½ desillä.

Ihanaa kevättä kaikille!💚

Vappu brownies (video)

$
0
0


Nämä brownies leivokset on tehty vanhalla hyvällä luotto-ohjeellani, jolla tulee maailman parhaat browniesit. Nämä leivokset saivat helpon ja nopean vappukoristuksen värikkäistä vaahtokarkeista! Koristelu toi minulle mieleen värikkään serpenttininauhan.

20x30cm vuoka
200g tummaa suklaata
175g voita
3,8dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
3munaa


Kuvasin leivosten valmistuksesta videon youtubeen. Minulta on kyselty paljon nopeita ja helppoja leivonnaisia ja tämä kyllä on juuri sellainen.


Koristeluun tarvitaan 300g värikkäitä vaahtokarkkeja. Käytin Väiski vaahtiksia, jotka ovat värikkäitä ja kierteisiä. Kolme Väiski pussia ei ihan riittänyt, sillä yhdessä pussissa on 90g.

Poltin vaahtokarkkien pintaa butaanipolttimellani, mutta mikäli tämmöistä ei satu omistamaan, voi koristellun piirakan laittaa vielä uuniin grillivastuksen alle 200 asteeseen noin 5min ajaksi, jotta vaahtokarkit saavat hieman väriä.


Kokeile myös tuorejuustokuorrutettuja kinuskibrownies leivoksiani!
Lisäksi Kakkumonsteri suosittelee blondies leivoksia.

Vappukakku ja liivatekuplat (video)

$
0
0


Tämän vuoden vappukakku sisältää paukkuvan yllätyksen! Koristeena on mm. liivatekuplia, joiden ohje löytyy täältä. Halusin tehdä liivatekuplien valmistuksesta videonkin youtubeen, joten päädyin kuvaamaan koko kakun valmistuksen. Aukeneva sokerimassa on vanha koristeluidea, jota hyödynsin jo vuosia sitten. Se on kuitenkin minusta aina yhtä kaunis ja näyttävä.


Kakkupohja on 18cm voikakkupohja. Täytteenä on mm. Maltesers suklaalevitettä, paukkukarkkeja ja suklaakreemiä. Kakku on kuorrutettu marenkikreemillä ja sokerimassalla. Mustaa massaa kannattaa varata 500g. Videolla näytän myös kakun kuorruttamisen.


 Löysin K-kaupasta Maltesers, Twix ja Bounty levitteitä, mutta päädyin ostamaan vain tuota Maltesersia. Monelle kyseinen suklaa voi olla aika outo, sillä sitä saa vain amerikkalaisia karkkeja myyvistä kaupoista. Maltesers suklaa muistuttaa hyvin paljon hunajakennoa ja se on todella hyvää! Katso viimeisin TasteTest videoni youtubessa, jossa maistelemme erilaisia amerikkalaisia herkkuja. Mukaan lukien Maltesers karkit.


Paukkukarkit (pop rocks) ovat tavallisia karkkeja, joiden sekaan on lisätty hiilihappoa. Neste vapauttaa hiilihapon ja saa karkit paukkumaan, joten kakkua varten ne on sidottava suklaan joukkoon, etteivät ne ala paukkumaan kakun sisällä ennen aikojaan. Tarkoitus oli että syöjät sitten ihmettelevät mikä kumma heidän suussaan poksuu. Paukkukarkkeja saa tilattua leivontatarvikeliikkeistä, mutta ne ovat siellä aika kalliita. Löysin Tiger kaupasta paukkukarkkeja eri mauissa todella edullisesti.


Vein kakun töihin ja paukkukarkit toimivat erittäin hyvin! Nakkelin kakun päälle avautuvan sokerimassan sisälle vielä pari pussia paukkukarkkeja, jotta saataisiin oikein räjähtävä kakku. Meidän firman johtajakin saapui paikalle syömään kakkua enkä oikein tiennyt olisiko pitänyt nauraa vai olla nolona, kun hän sitten ihmetteli suussa paukkuvaa kakkua..!


Liivatekuplat on kiinnitetty mustalla pikeerillä. Myös kaupan valmis sokerikuorrute käy hyvin raskaiden koristeiden kiinnittämiseen. Katso edellinen liivatekuplakakkuni täältä.


Tässä oli ensimmäinen koristeluvariaationi, mutta pienet sulat näyttivät kakussa ihan typeriltä. Ihan kuin riikinkukko olisi ripuloinut kakun päälle, joten nakkasin sulat menemään ja päädyin pop rocks koristeluun.

Naamiokakku (video)

$
0
0


Tänä vuonna tein toisenkin vappukakun. Tämä tosin on ihan vain koristekakku eli dummy cake ja se jää kakkuvitriiniini ihailtavaksi. Kakkupohja on styroxia, mutta koristeet ovat syötäviä.


Kokosin kakun koristelusta (dramaattisen) videon youtubeen. Näytän myös miten valmistetaan mustaa pikeeriä. Pidän mustan, valkoisen ja kullan yhdistelmästä, joten yritin poimia niitä parhaani mukaan tähän pieneen ja yksinkertaiseen kakkuun.


Masquerade teemaisia kakkuja ja muffinsseja olen tehnyt aiemminkin useita. Pidän venezialaistyyppisistä naamioista, sillä niissä on jotain taianomaista. Videolla näytän miten naamio on muovattu ja koristeltu.
 

Keittiö vempeleitä

$
0
0


YouTubessa tuli kuusi tuhatta tilaajaa täyteen, joten tein sen kunniaksi taas yhden pienen spesiaalivideon. Minulla on ollut tapana tehdä jotain spesiaalia, joka liittyy leivontaan, mutta ei ole mitään ihan perinteistä leivontaa. Kiitos kaikille ihanille tilaajilleni! Olette rakkaita! 👄

Yksisarvinen kakku (video)

$
0
0


Yksisarviset ovat rantautuneet nyt Suomeenkin! Olen tehnyt hevoskakun pari kertaa ja minulta on toivottu paljon video-ohjetta näihin. Minulta kysellään myös paljon eri leivontavälineistä ja leivontatarvikeliikkeistä. Siksipä päätinkin alkaa tekemään yhteistyötä Ullanunelma leivontatarvikeliikkeen kanssa. Ullanunelma on suosikkiliikkeeni ja tilaankin sieltä lähes kaikki leivontatarvikkeeni. Ullan nettikaupassa on todella nopeat toimitukset ja edulliset postikulut.


Videolla näytän miten tämä yksisarvinen on koottu ja koristeltu. Yksisarviset ovat tosiaan nyt muotia Suomessakin ja niitä näkyy sekä leivonnassa että koristelussa. Ullan nettikauppaan onkin ilmaantunut ihania yksisarvinen teemaisia uutustuotteita, kuten keksimuotti, syötävät koristeet, kattaustarvikkeita, asuja ym. Kakku on tehty samalla periaatteella kuin aiemmat hevoskakkunikin.

Hevonen sabluunan voi ladata ja tulostaa itselle täältä.


Pohjana on kolme kääretorttupohjaa. Täytteen tein banaaninmakuisesta hyydykejauheesta. Inhoan mössättyä banaania kakun välissä, mutta pidän banaaniaromista, joten tämä tuote oli todella hyvä löytö. Hyydykejauhe on kermankovettajaa, jolla valmistuu helposti ja nopeasti moussemainen täyte kakkuun ilman lisättyjä liivatelehtiä. Lisäsin väliin lisäksi kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa.

Banaanitäyte:

5dl kermaa
1pkt (250g) banaaninmakuista hyydykejauhetta
1dl vettä
200g tuorejuustoa

1prk karamellisoitua kondensoitua maitoa

Kakku on kuorrutettu tutulla marenkikreemilläni. Kuorruttamiseen käytin 1kg FunCakes vaniljanmakuista sokerimassaa. Käytän kakun kuorruttamiseen lähes poikkeuksetta juuri tuota massaa, sillä se on helppo työstää ja maistuu jopa jollekin. Massa kuivuu nopeaa ja on hyvin elastista, joten siitä on helppo valmistaa myös koristeita. Hinta-laatusuhteeltaan ehdoton voittaja.

Bongasin Ullan kaupasta ihanan kuppikakkujen starttipaketin, johon kuuluu pieni L-paletti, pursotinpusseja sekä viisi tyllaa. Sivuilta löytyi myös kakun koristelun starttipaketti, mutta minusta tästä muffinssisetistä on hyvä aloittaa. Tuo pieni kulmapaletti on uusi suosikkivälineeni! Sen avulla on helppo tasoittaa myös täyte ja kuorrute kakkuun. Kaikki tyllat ovat hyviä perustyllia, joilla pärjää jo hyvin pitkälle. Katso myös pursotustietopakettini.


Hevosen korvat ja sarvi on muovattu myöskin fc massasta. Maalasin sarven ja kakun pinnan kultaisella tomuvärillä, joka on hyvin monikäyttööistä. Väriä voi sekoittaa tilkkaan vettä tai kirkasta alkoholia, jollon sillä on helppo maalata kakun pintaa. Alkoholi haihtuu kakun pinnalta pois. Mutta väriä voi levittää sellaisenaankin. Raskaiden koristeiden kannattaa antaa kuivua huoneenlämmössä pari päivää. Koristeiden sisälle kannattaa myös laitta pari puutikkua, jotta ne pysyvät kakussa kiinni. Raskaat koristeet kannattaa liimata kakkuun kiinni sokerikuorrutteella.

Värjäsin kakkua vielä vähän lisää airbrush koneellani, joka on myös aikoinaan ostettu Ullan nettikaupasta. Se on vain sen verran hintava, että kannattaa tehdä kakkuja aika tosissaan, mikäli semmoisen hankkii. Koneeseen kuuluu ihan omat airbrush värit.


Yhteistyössä:

http://www.ullanunelma.fi/



Minni Hiiri kakku

$
0
0


Tämä kakku meni oletettavastikin pienen Emilia tytön syntymäpäiville. Sain pari kakkukuvaa, joiden pohjalta koristelin kakun toiveiden mukaisesti.

Kakussa on 20cm voikakkupohja. Täytteenä on kinuskimousse. Lisäksi levitin muistaakseni väliin kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa. Kakku on kuorrutettu marenkikreemillä ja funcakes sokerimassalla. 

Kinuskimousse:

2,5dl kermaa
100g kinuskituorejuustoa
200g kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa
4 liivatelehteä
½dl kiehuvaa vettä


Korvat on muovattu mustasta massasta. Kaulin mustaa massaa paksuksi levyksi (½-1cm), otin ympyrämuotilla palaset ja tökkäsin sisään cocktailtikun. Sitten annoin korvien kuivaa seuraavaan päivään ja tökkäsin kakkuun kiinni. Tueksi voi tikkujen sijaan laittaa esim. pätkän spagettia, mikäli haluaa tuesta syötävän. Mutta spagetti ei tietenkään ole yhtä jykevä ja voi räksähtää rikki. Raskaat koristeet kannattaa liimata kakkuun sokerikuorrutteen avulla. Kirjaimet on tehty Disney kirjainmuoteilla, jotka ostin muistaakseni Light In The Box nettisivuilta.

Onnea synttärisankarille!

Lohihyydykekakku (video)

$
0
0


Blogista löytyy lohi-katkarapuhyydykekakun ohje parin vuoden takaa. Kakku on yksi suosikeistani ja teenkin sitä lähes joka juhliin. Tämäkin kakku meni poikamme 4v synttäreille. Tällä kertaa halusin kuitenkin vähän yksinkertaistaa ohjetta ja saada siihen enemmän lohen makua. Kuvasin valmistuksesta ohjevideonkin, koska suolaisia leivonnaisia on toivottu paljon YouTubessa.

Pohja: 
200g ruisleipää
75g voita

Täyte:
5dl kermaa
400g savulohituorejuustoa
1 punasipuli
5 liivatelehteä
300g savustettua norjanlohta (tai graavilohta)
½dl sitruunamehua
150g crema fraichea
120g smetanaa
(½dl majoneesia)

Videolla näytän ohjeen myös tomaattiruusuihin.


Jäätelökakku

$
0
0


Tämä nopea ja näyttävä jäätelökakku on todella helppo tehdä. Kakun voi maustaa omilla suosikki karkeilla tai kekseillä. Kakku on vielä kuorrutettu sinisellä suklaaspraylla. Kakkuvuoka on ostettu täältä. Olen tehnyt samantyylisen jäätelökakun monta kertaa aiemminkin. Tässä ohje, jota käytin tällä kertaa.

1 litran jäätelökakku

2,5dl kermaa
½prk kondensoitua maitoa
Suklaa Rae minisuklaamunia
Bastogne keksejä
Oreokeksejä

Vaahdota kerma. Lisää kondensoitu maito. Lisää joukkoon murskattuja karkkeja, keksejä, pähkinöitä ym. Kaada seos pakastuksen kestävään rasiaan tai kakkuvuokaan. Minä käytin silikonista kuviovuokaa, jolloin kakku ei kumouksen jälkeen paljoa koristeluita kaipaa. Pakasta kakkua vähintään 6h.


Kakun voi jäädyttää myös metallisessa kakkuvuoassa. Kakun saa vuoasta irti kastamalla vuoan pohjaa kuumaan veteen. Jäätelön joukkoon ei saa päästää vettä. Tällä tavalla jäätelönkakun pinta pääsee kuitenkin hieman sulamaan mitä ei tapahdu silikonivuoan kanssa. Metallivuoan voi myös vuorata kelmulla, jolloin kakku irtoaa helpommin. Tässäkin tapauksessa kakun pinta jää kuitenkin aavistuksen rumaksi, sillä kelmusta jää ikävät jäljet kakkuun. Mutta vakavaahan tämä ei suinkaan ole eikä vaikuta makuun millään lailla.

Suihkutin kakun päälle syötävää suklaasprayta. Tein samantyylisen kakun juustokakkuversiona alkuvuodesta. Video-ohje jäätelökakun valmistukseen löytyy täältä

Sveitsiläinen marenki (video)

$
0
0


Loihdin äitienpäiväksi näitä söpöjä ruusumarenkeja. Nämä kannattaa tehdä tavallista paksummasta marengista, jotta lopputuloksesta tulee siisti. Pursottaminen onnistuu parhaiten terälehtityllalla. Katso tyllistä lisää pursotustietopaketistani.

Näihin marenkeihin kannattaa käyttää joko italialaista marenkia tai sveitsiläistä marenkia. Tavallinen marenki on vähän liian löysää, mutta voi silläkin onnistua. Italialainen ja sveitsiläinen marenki muistuttavat paljon toisiaan koostumuksiltaan, mutta niiden valmistus poikkeaa toisistaan huomattavasti. Molemmissa kuitenkin valkuaiset kypsytetään, minkä vuoksi näitä suositaan paljon ulkomailla, jossa raa'at kananmunat voivat sisältää salmonellaa. Suomessa kananmunat ovat salminellavapaita. Molemmat marengit ovat tavallista marenkia jämäkämpiä ja niillä saa kauneimmat koristelut aikaan.


Itse käytän yleensä italialaista marenkia lähes kaikkeen. Myös marenkikreemin valmistukseen. Sen valmistukseen on kuitenkin käytettävä lämpömittaria ja se monelta puuttuu. Lämpömittarit eivät ole kalliita, mutta moni ei sitä ehkä tule ostaneeksi. Sveitsiläisen marengin valmistukseen ei välttämättä tarvita lämpömittaria. Italialainen marenki on siitä kivempi, että sen valmistukseen voi käyttää yleiskonetta. Sveitsiläinen marenki vaatii vesihauteen. Mutta ei sekään mikään ylitsepääsemättömän työläs vaihe ole. Sveitsiläinen marenki on loppupeleissä ihan kiva valmistaa.

Sveitsiläinen marenki

5 valkuaista
3 1/4dl sokeria

Katso teko-ohje videolta. Yllä olevalla ohjeella tulee jo ihan kiitettävä määrä marenkia. Sillä tulee myös isoin satsi marenkikreemiä. Jäähtyneen marengin joukkoon vatkataan 450g huoneenlämpöistä voita. Marengin/kreemin voi maustaa vaniljalla tai muilla aromeilla. Marenkia voi värjätä elintarvikeväreillä.

Tässä vielä muunnokset pienempiä satseja varten:

3 valkuaista
2dl sokeria

1 valkuainen
2/3dl sokeria

Kolmen valkuaisen satsista tulee kaksi pellillistä pieniä marenkeja. Marengit voi vielä kovettaa uunissa 125 asteessa (100 astetta kiertoilmalla) 35 min. Tämän jälkeen uunin lämpö käännetään kiinni ja marenkien annetaan vielä kypsyä sammutetussa uunissa jälkilämmöllä 20min. Marengit kannattaa säilyttää huoneenlämmössä suljetussa rasiassa.

Tällä ohjeella tulee ihanan jämäkkä marenki, jolla on helppo pursottaa. Marenki on aika tahmaista eikä muistuta kreemiä ollenkaan, minkä vuoksi venäläiset tyllat eivät tämän pursottamiseen soveltuneet. Mutta muut tylliat sopivat. Nämä olivat todella hyvänmakuisia! Väittäisinpä että parempia kuin italialaisesta marengista tehdyt marengit.



Tein äitienpäiväksi myös tämän pienen minttu-suklaajuustokakun.

Marianne juustokakku

18cm

Pohja:
1 pötkö Oreo minttu keksejä
40g voita sulana

Täyte:
2,5dl kermaa
200g tuorejuustoa
½dl sokeria
1pss Marianne crush
4 liivatelehteä
tilkka kuumaa vettä

Kuorrute:
100g suklaata
n.1dl kermaa

Minttu-suklaa on yksi suosikeistani. Minttu Oreoita saa nykyisin tavallisista ruokakaupoistakin. Tarkemmin juustokakun valmistuksesta voi katsoa vaikka tältä videolta. Suklaa ganachen valmistuksesta löytyy oma video täältä.

P.S. Paremmat kuvat tulossa illalla.

Oikein ihanaa äitienpäivää kaikille! 💗

Mirror glaze verkkokuviolla

$
0
0


Näin Mansikkamäen blogissa kivan idean verkkokuviosta mirror glaze kiilteen päälle. Pitihän tuota itsekin testata, sillä pidän kovasti peilikirkkaasta kuorrutteesta. Käytän siihen yleensä tätä ohjetta.

Teen mirror glaze kuorrutteen yleensä jäädytetyn juustokakun päälle, mutta sillä voi kuorruttaa myös täytekakut. Kakun on vain oltava hyvin kuorrutettu kreemillä. Tein pienen 10cm koekakun tätä kokeilua varten. Kakussa on vain hieman kermaa, liivatetta ja sitruuna-lakritsirahkaa.

Verkkokuvio

20-30g glukoosia
1tl lämmintä vettä
elintarvikeväriä

Lämmitin glukoosia pari sekuntia mikrossa, jotta se hieman pehmeni. Lisäsi teelusikallisen vettä joukkoon ja sekoitin hyvin. Jouduin lisäämään ihan vähän vettä lisää, jotta koostumuksesta tuli tarpeeksi nestemäinen. Kannattaa kuitenkin varoa, ettei seoksesta tule liian löysää. Liian paksu seos taas tuppaa painumaan kiilteen sisään rumasti.

Seosta voi värjätä millä tahansa elintarvikevärillä. Itse seos on väritöntä, joten joukkoon kannattaa lisää ainakin joko valkoista tai mustaa elintarvikeväriä. Minä lisäsin kuparinväristä kimalleväriä. Kultainen väri olisi ollut kuitenkin parempi, sillä kupari värjäsi seoksen lähinnä ruskeaksi. Mutta ihan kiva tästäkin tuli.

Kuvasin kuorruttamisesta pienen videonkin, mutta teen sen kuitenkin joku kerta uudestaan, sillä tein tämän videon ihan eri tarkoitukseen alunperin. Eben blogista löytyy pieni videonpätkä kuorruttamisesta.

Kuorruta jäinen kakku mirror glaze kuorrutteella. Levitä glukoosiseosta (paletti)veitselle ja vetäise sillä kakun pintaa kerran puolelta toiselle ennen kuin kiille kerkeää jähmettyä. Kiilteen päälle jää kaunis verkkokuvio. Anna kuorrutteen jähmettyä kokonaan jääkaapissa.


Kiille säilyy nättinä vuorokauden. En kuitenkaan tekisi tätä koristelua kakun päälle edellisenä päivänä, vaan pari tuntia ennen juhlia, jotta jäinen kakkukin kerkeää sulaa. Kakun voi sulattaa huoneenlämmössä. Kiille jähmettyy kakun pinnalle hetkessä.

Kakun voi koristella vielä nonparelleilla juuri ennen tarjoilua. Sokerikoristeet sulavat herkästi liivatetta sisältävän kuorrutteen päälle. Suklaakoristeet kestävät päällä hyvin.

 
Pitänee hyödyntää tätä ideaa Halloweenina. Tämmöisestä pienestä kakusta syö 1-2 henkilöä.
Täydellinen pieni kahvihetki. ☕

Kakkumonsteri Snapchatissa

$
0
0



Kakkumonsteri1
 
Minulla on ollut Snapchat jo ainakin vuoden, mutta en alkuun käyttänyt sitä juuri lainkaan. Vanhaan puhelimeeni ei saanut ladattua Snapchatia, joten päivittelin sitä harvakseltaan tabletillani. Tablettini kamera on kuitenkin todella huonolaatuinen ja muutenkin isolla koneella on hankala tehdä snap videoita. Nyt sain uuden puhelimen, jolla voi myös käyttää Snapchatia, joten jatkossa alan käyttämään tätä enemmän. Puhelimella on niin näppärä päivitellä kaikkea. Alkuun vieroksuin tätä appia, mutta nyt olen jo tottunut käyttäjä. Tervetuloa piipahtamaan Kakkumonsteri1 snapissa!



Jäätelöpuikot (video)

$
0
0


Testasin silikonisia jäätelömuotteja itse tehtyihin jäätelöpuikkoihin. Minun muotillani tulee kolme jäätelöä, joten suurtalouskokille nuo muotit eivät ole tarkoitettuja.. Muoteilla tulee kuitenkin todella kauniita jäätelöpuikkoja. Jäätelön sijaan voi tehdä myös mehujäätä tai smoothiejäädykkeitä.

Tein tällä kertaa pipariminttujäätelöä, sillä se on suosikkini. Käytin Marianne karkkeja, mutta jäätelöön voi toki käytää mitä tahansa piparminttukarkkeja tai pelkkää minttuaromia. Ohjeella tulee vajaa litra jäätelöä.

2,5dl kermaa
200g kondensoitua maitoa
150g Marianne karkkeja
1rkl glukoosisiirappia


 
YouTubesta löytyy video jäätelöiden valmistuksesta. Samaiselta videolta löytyy kaupunkisuunnistus tapahtuman, RotuaariRallin, palkintojenjako! Otimme kyseiseen tapahtumaan osaa työporukalla ja meillä oli huippu hauskaa. Kilpailijoita oli noin 500, rasteja 25 ja aikaa 3h. Lähdimme mukaan sillä asenteella, että meille kelpaa vain voitto!

Huhtikuussa oli "Anna lapsesi pukea sinut -päivä" ja minäkin toki otin osaa siihen. Annoin 7v poikamme pukea minut ja jaoin kuvan facebookissa. Kuva pääsi oikein Ilta-Sanomiin ja otsikoihin asti! Näitä päiviä pitäisi olla useampiakin!


Kuorrutetta varten kannattaa varata 150g suklaata.
Katso myös tämän ihanan minttu-suklaajäätelön ohje. Täältä löytyy hieman terveellisemmän minttujäätelön ohje. Lisää jäädykeohjeita täällä. Katso myös youtube jäädykkeet soittolistani.


Homemade Geisha

$
0
0


Nämä suklaat ovat parasta maailmassa! Näistä oli alunperin tarkoitus tulla kotitekoisia Kinder buenoja, mutta makuraadin mielestä nämä maistuivat enemmän Geishalle. Joka tapauksessa täydellisiä olivat! Nämä ovat lisäksi gluteenittomia. Oikea Geisha sisältää vehnäjauhoa.

Käytin näihin Toys 'R' Us -lelukaupasta ostettua Chocolate bar maker kittiä, mutta näihin voi käyttää ihan mitä tahansa suklaamuottia tai silikonista jääpalamuottia.

Ennen näiden tekoa on hyvä vilkaista tämä postaus suklaakonvehtien valmistuksesta. Täytteen voi myös pakastaa ja leikata paloiksi, jonka jälkeen palaset dipataan suklaaseen tähän tyyliin.


Hasselpähkinätäyte:
80g hasselpähkinärouhetta
100g valkosuklaata
3/4dl sokeria
½dl rypsyöljyä
½dl maitoa
1tl maizenaa
ripaus vaniljajauhetta

Sulata valkosuklaa mikrossa puolella teholla 10-30 sekunnin pätkissä välillä sekoittaen. Paahda hasselpähkinärouhetta pannulla hetken ajan, jotta pähkinän aromit tulevat paremmin esiin. Tämä ei kuitenkaan ole pakollinen työvaihe. 

Laita hasselpähkinärouhe ja sokeri blenderiin. Hienonna seos tasaiseksi noin 15 sekunnin ajan. Ei haittaa vaikka seos menisi voiksi. Lisää muut aineet joukkoon ja sekoita tasaiseksi massaksi. Jos täytteestä haluaa ohuempaa, voi joukkoon lisätä maitoa. 

 
Vinkki!
  • Täytteeseen voi käyttää myös hasselpähkinäjauhetta ja sekoittaa kaikki ainekset sekaisin kulhossa.
  • Ylijäämä täytteen voi pakastaa ja käyttää myöhemmin myös kakun täytteenä.

Kuorruttamiseen:
200g maitosuklaata

Jos haluat että patukat ei sula huoneenlämmössä, temperoi suklaa. Mikäli patukat säilytetään jääkaapissa, ei temperointia välttämättä tarvita.

Vuoraa suklaamuotit suklaalla, kaada ylimääräinen sulkaa pois ja nosta muotit jääkaappiin/pakkaseen jähmettymään. Vuoraa muotit vielä kerran suklaalla, sillä yksi kerros ei yleensä riitä. Lusikoi täytettä muottiin ja lisää päällimmäiseksi sulaa suklaata. Nosta suklaat jälleen kylmään jähmettymään. Kumoa suklaat muoteista.


Täyte oli todella hyvää! Suklaan ja pähkinän yhdistelmä on vain niin täydellinen. Pidän etenkin cashew- ja hasselpähkinöistä, sillä ne ovat makeimpia. Täyte passaa hyvin myös esim. bebe leivosten täytteeksi. Nämä suklaat eivät meillä kauaa vanhenneet.

Chain Chomp Cakepops (video)

$
0
0


Nämä pallerot yrittävät esittää Super Mariosta tuttua Chain chomp ansaa. Meidän nuorin poika kutsuu näitä nimellä "hau hau", sillä ne haukkuvat kun niiden ohi menee. Näitä näkee paljon mm. Mario Kartissa. Olin siinä muuten aikoinaan ihan sika hyvä.. Popsit menivät poikamme 4v synttäreille.


Tämä lelu saattaa olla havainnollistavampi.. Tein koristelusta videonkin, sillä minulla on YouTubessa Cakepops soittolista ja se tarvitsee täytettä. Nämä olivat helppoja tehdä ja poitsu tunnisti mitä nämä ovat, joten voisi sanoa että ihan tarpeeksi putkeen meni.

Cakepopseista löytyy kattavampikin tietopaketti videon kera mm. täältä. Chain chomp popseja varten tarvitaan kakkupalleroiden lisäksi mustia candy melts nappeja, pops tikkuja, sokerisilmiä ja valkoista sokerimassaa.


Viime Halloweenina opetin ystävilleni cakepopsien koristelua. Katso video täältä. Lisää cakepops ideoita löytyy täältä. Tässä vielä linkkejä muihin Super Mario leivonnaisiin:

Rusettikakku (video)

$
0
0


Ihanaa kesän alkua kaikille! Tämä kakku meni 40v synttäreille. Sain kuvan kakusta, jonka pohjalta tein koristelun. Kuvasin myös videon rusetin muovaamisesta.

Kakussa on 15cm suklaakakkupohja. Täytteenä vadelma- ja suklaamousset. Kakku on kuorrutettu marenkikreemillä ja valkoisella sokerimassalla (500g).

Rusetti on helpoin muovata kukkamassasta. Toinen hyvä vaihtoehto on FunCakes sokerimassa, joka on elastista ja kuivuu nopeaa. Liimana voi käyttää pelkkää vettä.


Onnea synttärisankarille!


Salmiakki-suklaajuustokakku

$
0
0


Salmiakki-suklaa on yksi suosikeistani, joten päätin loihtia tämän pohjalta juustokakkuohjeen. Vein kakun töihin ja ihmiset alkoivat heti kyselemään ohjeen perään, joten erittäin onnistunut kokeilu oli! 

Pohjana on matala suklaakakkupohja. Toki pohjana voi käyttää mitä tahansa perus keksipohjaa. Kiille on tehty apteekin salmiakki mikseristä. Ohjeella tulee noin 25hlön kakku.

24cm vuoka

Pohja:
125g voita
125g sokeria
2 munaa
80g vehnäjauhoja
25g kaakaojauhetta
vajaa 1tl leivinjauhetta

Katso pohjan valmistus yllä olevan linkin takaa. Paista pohjaa 24cm vuoassa noin 30min ja anna jäähtyä. Voit tasoittaa pohjan pintaa veitsellä, mikäli se kohoaa keskeltä paljon.

Täyte:
5dl kermaa 
400g (vanilja)tuorejuustoa
200g (maito)suklaata
1pss turkinpippurirouhetta
6 liivatelehteä
tilkka vettä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Lisää tuorejuusto. Sulata suklaa mikrossa puolella teholla 30min pätkissä välillä sekoittaen ja lisää seokseen. Suklaan voi myös lisätä ensin tuorejuuston sekaan ja sitten tämä seos kermavaahdon sekaan. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata pehmenneet liivatteet siihen. Lisää seokseen koko ajan hyvin vatkaten. Lisää lopuksi turkinpippurirouhe. Kaada seos vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa 6h. Tarkemmat ohjeet juustokakun valmistukseen löytyy esim. tältä videolta.


Kiille:
1dl kermaa
3/4dl apteekin salmiakkimixeriä
3/4dl vettä
1dl (ruskeaa)sokeria
5 liivatelehteä
(mustaa geeliväriä)

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Laita muut ainekset kattilaan ja keittele kunnes sokeri on liuennut. Ruskealla sokerilla saa tummemman sävyn kiilteeseen, mutta valkoinen sokeri passaa myös. Nosta kattila liedeltä ja sulata pehmenneet liivatteet seokseen. Mikäli seos on harmahtavaa, voi sitä värjätä mustalla pasta/geelivärillä. Anna kiilteen jäähtyä vartin verran pöydällä ja kaada sitten jähmettyneen täytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa 3h.

Vinkkejä!
  • Älä irroita kakkua vuoasta ennen kiilteen kaatamista, jottei vuokaan jää koloja, joista kiille voi valua pois. Vuoan voi varalta vuorata foliolla ulkoa päin, sillä jotkut kakkuvuoat tuppaavat vuotamaan, vaikka mitä tekisi.
  • Kakun voi jähmettää myös pakkasessa 2h ajan. 
  • Koristele kakku suklaapatukoilla ym. karkeilla.
  • Reunakalvo on tämän kakun valmistuksessa kätevä. Sitä saa leivontatarvikeliikkeistä.
  • Kakun täyttämisestä ja vuoista voi katsoa enemmän tältä videolta.


Tämä makuyhdistelmä toimisi erittäin hyvin myös jäätelönä!

Nopeat suklaamuffinit (video)

$
0
0


Pääsin taas tekemään yhteistyötä ihanan Ullanunelma leivontatarvikeliikkeen kanssa. Tällä kertaa otin lapset mukaan videolle ja teimme muutamia nopeita ja helppoja merirosvoaiheisia herkkuja.

Nämä suklaamuffinit syntyvät nopeasti eikä tiskiäkään synny paljoa. Taikina on jämäkkää, minkä vuoksi ohuet ja koristeelliset muffinivuoat pysyvät nättinä paiston ajan.


Ohjeella tulee 10 normaalikokoista muffinia.

100g voita
100g (1,5dl) sokeria
2 munaa
170g (3dl) vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2rkl kaakaojauhetta


Sekoita kaikki ainekset kulhossa sähkövatkaimella tasaiseksi taikinaksi. Kaakaojauheen voi korvata kahdella teelusikallisella vaniljasokeria, mikäli haluaa vaaleita kuppikakkuja. Vehnäjauhot voi myös korvata gluteenittomalla jauhoseoksella. Mikäli haluat kuitenkin löysempää taikinaa, lisää joukkoon ½dl maitoa/kermaa.

Nosta taikina muffinivuokiin ja paista 170 asteessa 20min. 
Kuorrutin kuppikakut suklaakreemillä, joka sisältää aitoa suklaata.
Näitä muffineja varten käytimme digitalvaakaa, joka on samalla kulho. Megakätevää! Tuo kulho on uusi suosikki välineeni, sillä käytän vaakaa leivonnassa joka kerta. Leivonnassa nimittäin kannattaa yleensä käyttää grammamittoja, sillä ne ovat tarkimpia. Mutta laitan ohjeisiini desimitatkin. Mikäli pitää vintage tyylistä, suosittelen vilkaisemaan tätä super söpöä retrovaakaa.



Ullanunelmasta löytyy paljon merirosvoaiheisia leivonta- ja kattaustarvikkeita.
Katso lisää tarjoiluideoita merirosvoaiheisilta synttäreiltä.


 Näiden muffinivuokien mukana tulee pieniä merirosvolippuja, joilla voi viimeistellä koristelun. Yllä oleva kuva on pari vuotta vanha. Pidin pojallemme pienet merirosvoteemaiset synttärit ja käytin samantyylisiä lippuja suolaisiin tarjottaviin. Luulin että minulla olisi ollut vielä noita varastossa, mutta olivat loppuneet.


Näillä syötävillä koristeilla voi koristella kuppikakujen lisäksi vaikka kakut ja keksit. Kakkumonsteri suositteleekin nopeita lakritsidigestive keksejä, joiden päälle voi tipauttaa merirosvokoristeen. Yllä oleva kuva on napattu halloweenina. Mustat keksit on helppo koristella näyttävästi juuri merirosvo tai halloween teemaiseksi.


Ullanunelmasta löytyy myös paljon keksimuotteja, joilla voi askarrella fantasiapikkuleipiä, jotka koristellaan pikeerillä. Katso esim. tämä laiva- tai pääkallomuotti. Testasimme poikien kanssa tätä super ihanaa merirosvo leivontasettiä, johon kuului pieni esiliina, nuolija, keksimuotit ja muffinimuotteja. Valitettavasti tämän tuotteen valmistus lopetetaan, joten sitä ei ole kauaa enää tilattavissa.


Vaaleita pikkuleipiä varten suosittelen tätä vaniljakeksitaikinaa. Jos haluaa kuitenkin nopeuttaa hommaa, voi käyttää pakastealtaan valmista murotaikinaa. Murotaikinaa käytetään yleensä makeiden piirakoiden valmistukseen, mutta siitä voi ihan hyvin tehdä keksejäkin.


Pöytäliina löytyy täältä. Tuo on älyttömän monikäyttöinen sekä lasten että aikuisten kutsuille.
Lautaset, mukit ym. löytyvät täältä.


Merirosvolaiva muffiniteline ei enää ole saatavilla, mutta kannattaa vilkaista mm. tämä upea Cars teline ja muut ihanat muffinitelineet. Tämä dino teline sopisi mielestäni myös merirosvokutsuille. Prinsessa juhliin tämä Frozen on aika must.


Suklaakolikoita voi myös ostaa Ullanunelmasta.
Kakku on triplasuklaajuustokakku, joka on ollut erittäin suosittu meillä.


Katso myös tämä aarrearkkukakku pari vuoden takaa.
 



Yhteistyössä:




Viewing all 1098 articles
Browse latest View live