Kakkumonsteri blogi täytti vasta 7-vuotta! Enpä olisi uskonut 2011 että blogista tulee näinkin iso tulevaisuudessa. Lisäksi huomasin, että YouTube kanavalleni ilmestyi viime vuonna yli 8000 tilaajaa lisää! Frozenkakkuni pääsi tämän vuoden alussa YouTuben etusivulle nousussa olevien videoiden listalle sijalle 15! Olen niin iloinen näistä saavutuksista!
Reissaamisia ja kakkukilpailuja oli viime vuonna vähemmän mitä sitä edellisenä, joka johtuu siitä että täältä Pohjois-Suomesta on vähän työläs matkata etelään. Mutta toki muutama Helsingin keikka tuli vedettyä.
Olen tehnyt kuvakollaasivideoita jokaiselta kakkuvuodelta erikseen vuodesta 2011 lähtien ja nyt onkin sitten vuorossa 2017 vuoden kakut. Kerron videolla muutamalla sanalla joka kakusta jotain.
2016 vuoden leivonnaiset löytyvät täältä.
2009-2015 videot löytyvät täältä.