Minulta toivottiin videota tämän vuoden joululahjoistamme, joten kokosin tähän muutamia ihania lahjojamme. Lisäksi poikamme näyttä hienon taikatempun!
Minulla on ollut tapana joka joulu lahjoittaa joko ruokaa tai leluja hyväntekeväisyyteen. Oulussa on joka vuosi yli 500 lasta, joiden vanhemmilla ei ole rahaa ostaa ainuttakaan joululahjaa, ja tämä särkee minun sydämeni. Viime vuonna lahjoitin pois osan poikiemme lahjoista, sillä heillä oli kyllä enemmän kuin tarpeeksi. Lisäksi haluan opettaa lapsilleni, että joulu on oikeasti myös antamisen juhla. Minulle tulee ihana joulumieli siitä, että saan tehdä jotain toisten hyväksi! En kaipaa suurempia kiitoksia tai ylistyksiä. Pääasia että tietää mistä itselle tulee hyvä mieli.
Netissä on paljon tahoja, joiden kautta voi tehdä lahjoituksia. Tänä vuonna valitsin Jouluapua nettisivuilta perheen, jolle toimitin pari kassillista ruokaa, sillä heillä ei ollut siihen varaa. Nuo nettisivut ovat todella kätevät, koska varmasti tietää mihin lahjoitus päätyy. Voit itse valita perheen läheltä tai kaukaa sinua. Perheillä on erilaisia toiveita, jotka ovat selkeästi esitetty sivuilla.
Näiden kautta olen toimittanut lahjoituksia:
https://jouluapua.fi/
https://www.mll.fi/
http://www.hopeyhdistys.fi/